tiistai 6. marraskuuta 2012

Viikonlopun valmennukset

Viikonloppuna vierailimme Ventan kanssa Koljonvirran Ratsastuskeskuksella Iisalmessa Päivi "Pake" Kinnusen kouluvalmennuksessa. Meidän kotitallilta on ihanan lyhyt matka (3km) Koljonvirralle, joten ratsastan aina valmennuksiin/kilpailuihin/maneesille treeneihin - samalla tulee mukavat alku- ja loppukäynnit niin, että pääsen aloittamaan suoraan tekemisen perillä. 

Valmentaja on painottanut minulle, että Ventaa kannattaisi ratsastaa hieman pidemmällä tuntumalla, kuin normaalia hevosta, jolloin alakaula ei pullottaisi vastaan ja hevosen olisi helpompi työskennellä ja liikkua. Tätä ohjetta noudattaen olen itse kadottanut täysin muutenkin olemattoman kroppani hallinnan, sekä hevosesta jarrun. Myös laukkaaminen hieman pidemmällä tuntumalla on Ventalle haastavaa, sillä se on tottunut niin vahvaan tukeen ratsastajalta, ettei se meinaa oikein tolpillaan pysyä.

Käynnissä kaikki palaset alkavat jo olla kohdallaan. :)
Kuitenkin teimme viikonloppuna ihan meille haastavia asioita, raviavoja ja -väistöjä, paljon laukkatyöskentelyä ja etuosakäännöksiä. Venta on "vähän" vino oikealle, se kulkee epämääräistä sulkukylkimyyrä eteenpäin niin, että sen takajalat astuvat jatkuvasti ristiin ja sen perse on työntyneenä sisälle, eikä se kuuntele ratsastajaa, mikäli sitä yrittää suoristaa. Silloin se yleensä keksiikin ihan omat kuvionsa, koska varmasti perseessä vähän kiristää kun lihakset ovat tottuneet viemään takajalat ristiin, eikä suoraan. Vasemmalla tämä ongelma on huomattavasti pienempi ja me jopa pystytään laukkaamaan suoraan! 

Myös kuskin istunnasta on löytynyt paljon korjattavaa, suurin ongelma on vasemmalle roikkuminen, jonka vuoksi olenkin ratsastanut paljon täysin ilman vasenta jalustinta: hyvä yrittää roikkua sen varaan kun tuloksena mätkähdän maahan. Olen ennenkin harjoittanut itselleni melko kyseenalaisia harjoituksia; jalustinhihna kiinni käsien ja selän takaa (kulma pysyy käsissä), olen ratsastanut pelkissä shortseissa kesällä (loppuu se jalalla puristaminen verihankaumien jälkeen), samoin olen ranteeseen virittänyt kaikkea, jolloin ranteet pitäisi pysyä suorassa, mutta peräänantoon hakeutuvalle ratsastajalle en ole vielä löytänyt korjauskeinoa.

Ravissa vielä onkin paljon tekemistä jäljellä
Sunnuntaina osoitin sen, että olen suoranainen speedy gonzales, kun vain haluan. Pääsin aamukuudelta töistä, jonka jälkeen ajattelin vähän lepuuttaa silmiä sohvalla: valmennushan alkaisi vasta klo 11.15 ja kerkeisin muutaman tunnin nukkua. Olin kuitenkin lyönyt herätyskellon pois päältä ja heräsin puhelinsoittoon, jossa minulle ilmoitettiin kellon olevan jo yli yksi. Pomppasin ylös ja olin hetken uskossa, että nukuin koko paskan yli. Soitin kaverilleni ja aloitin puhelun: "et ikinä arvaa minkä yli minä just nukuin..." sain kuitenkin muistutuksen että valmennus olisi vasta klo 14, jolloin muistin saaneeni viestin asiasta. Katsoin kelloon, totesin kerkeäväni kyllä, vaikka se näytti klo 13.20. Juoksin talon läpi haalien vaatteet mukaan, samalla kun juoksin autoon kiskoin housuja jalkaan ja ajaessani nopeudella 120km/h kohti tallia vedin vielä rintsikoita ylleni. Tallin pihaan (muutaman erittäin epämääräisen ja hengenvaarallisen rekan ohituksen jälkeen) kiskaisin Ventan tarhasta, loimea pois ottaessani heitin jo satulaa selkään vähän harjalla satulan alta huitoen. Venta katsoi minua vähän kieroon, mietti selkeästi että millähän tuulella sitä tänään olisin tuolle ihmisille. Venta ei koskaan kerennyt päätöstään tehdä, kun loikkasin selkään ja puoliksi kaulalla maaten kiinnitin suitsia. Kun sain satulavyönkin melkein kohdalleen totesin Ventalle, että nyt muuten mennään eikä meinata. Normaalisti matkaan meillä menee n. 30min, mutta lähdin humputtelemaan reipasta ravia ja väliin otin vähän reippaampia laukkapätkiä olin 10 minuutissa taivaltanut 3km ja olin perillä. Minulle jäi vielä 10min aikaa tasata hengitystäni ennen valmennusta. Ei moni uskonut, että kerkeisin, mutta kerkesin kuitenkin. ;)

HUOM!HOX!HUOM!HOX! Vielä olisi muutama päivä aikaa osallistua Napakymppi 2012 - kuva-arvauskilpailuun. Osallistumisohjeet ja kuvat löydät tästä postauksesta. Kilpailuaika päättyy 8.11.2012 klo 21.00 eli torstai-iltana! Tulokset ja voittaja julkaistaan mahdollisimman pian kilpailuajan päättymisen jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti