Viime vuodesta

RIP Paras ystävä
29.7.1985 - 8.1.2011

Vuosi 2011 meni hirveän nopeasti, koin elämäni parhaita ja pahimpia hetkiäni tähän astisen elämäni paskimpana vuotena. Vuosi 2011 vaihtui sekavissa merkeissä, olin tekemässä muuttoa vanhan tammani kanssa uuteen kotiin, kun kohtalo puuttui peliin toisin ja jouduin hyvästelemään lopullisesti rakkaimman ystäväni loppiaisena 2011.

Murren koko elopaino oli kultaa, ja sillä oli suuri sydän sekä maailman ystävällisimmät silmät. Yhteisten vuosien aikana kerkesimme tehdä kaiken mitä kuvitella voi ja olin kiintynyt parhaaseen ystävääni syvästi. Se kuunteli tarkkaavaisesti iloni ja suruni monen vuoden ajan ja opin tuntemaan ystäväni paremmin kuin itseni. Kaipaan vieläkin tammaa, sillä oli kaikki ne piirteet mitkä hyvältä hevoselta voi toivoa.

Luulin, että tammani hyvästeleminen oli raskainta mitä minulle voisi sattua, sillä tunsin menettäneeni paljon enemmän kuin vain hevosen. Elämästä tuntui puuttuvan iso kokonaisuus, ison kylmäverisen täyttämä osio. Kuitenkin loppuvuodesta 2011 sain tuntea uudestaan kaiken tuon surun ja murheen, mutta tuhat kertaa rankempana menettäessäni yhden parhaimmista ihmisystävistäni.

Joulukuun lopussa maailmani heitti kärrynpyörän ympäri, kun kuulin tiedon ystäväni menehtymisestä. Tapaus on vielä itselleni tuore, tajuntaani asti ei ole kerennyt tieto, kuinka tämä kaikki on ikuista, enkä tule enää koskaan nauramaan mahaani kipeäksi hänen jutuilleen tai pelkäämään henkeni puolesta ystäväni innoissaan rällätessä autollani. Vain hetkeä ennen kaikkea surua ja ikävää sain nauraa hänen seurassaan, heittää huonoa läppää ja viettää elämäni parhaita hetkiä. Vaikken usko yliluonnolliseen tai tuonpuolleiseen, uskon että saan vielä joskus nauraa sydämeni pohjasta hänen seurassaan. Onneksi minulla on kasa hyviä muistoja, joiden kanssa jaksan yli vaikeimpien aikojen. Ikävä on silti ikuisesti läsnä ja kaipaus yhteisiin hetkiin loputonta.