perjantai 13. toukokuuta 2016

Kun minä itseni ylitin

Tampere vaihtui koti-Kuopioon. Kevät teki tuloaan ja minä ratsastin ensimmäistä kertaa ruunallani miltei kahteen kuukauteen. Satoi kaatamalla ja Coldplay lauloi: "put your wings on me, wings on me, when I was so heavy, pour on a symphony". Olin onnellisempi kuin aikoihin: oma ruuna ja kaikki se, miksi minä opiskelen kiteytyi siihen vapauden tunteeseen hevoseni selässä.

En tiedä vieläkään mitä ruunalleni oli tapahtunut; talvella kadonnut vasen laukka oli löytynyt takaisin vahvempana kuin koskaan. Laukan pystyi nostamaan käynnistä, eikä ruunani hermostunut minun taittaessa kentän metrejä harjoitusravissa. Ilmoittauduin jo Tampereella ollessani koulukilpailuihin; viikonlopun aikana neljä eri rataa. Joku sanoi minulle, että pitäisiköhän sinun vähän harjotella. Pitäisi, olisi minulla viikko aikaa palatessani Kuopioon. Vaikka päivät kuluivat nopeasti, olin levollisin mielin kisaviikonloppua varten. 

Helppo C © ak.galleria.fi

Helppo C © Maiju Laitinen / fotokolo.net

Helppo C © Maiju Laitinen / fotokolo.net
Kilpailuja edeltävänä päivänä valmentajani ratsutti Ootuksen, jonka jälkeen ratsastin itse yhden radoista kolme kertaa läpi. Koin valtavan ahaa -elämyksen puolipidätteistä, jolloin Ootus kasvoi kolmekymmentä senttiä säästään ylöspäin. Se muuttui kevyeksi ja eteenpäinpyrkiväksi, jolla oli nautinto ratsastaa. Lähdin entistä varmempana viikonlopun koitoksiin. 

Jotkut teistä saattavat muistaa, että Ootus ei ole mikään pomminvarma kilparatsu, vaan saattaa nätisti sanottuna saada paskahalvauksen radalla, kytätä kaikkea ja sinkoilla päämäärättömästi. Viime kaudella saimme kaksi hyväksyttyä tulosta, joista kumpikin oli enemmän tai vähemmän jännittyneisyyden vuoksi rikkonainen. Se heijastaa minun jännitykseni itseensä ja noidankehä onkin valmis... Olemme tarjonneet kansanhupia ja koko rahalla viihdettä yleisölle useamman kerran. 


Helppo C © ak.galleria.fi

Helppo C © Veera Lappeteläinen

Lauantaiaamuna verryttelyssä mietin, otinko tallista oman hevoseni. Ootus oli kevyt, rento ja ennenkaikkea kuulolla. Se oli lastautunut kuin ajatus vain tuntia aiemmin ja ensimmäistä kertaa minusta tuntui, että hevoseni on ehkä aikuistunut. Kuitenkin ravatessani radalle itselle nousi luu kurkkuun asti. "Voi paska, mitähän tämä nyt keksii" ajattelin kiertäessäni tuomaripäätyä. Ootus selkeästi huomasi, että kuski istui kauhusta jäykkänä, muttei reagoinut mitenkään siihen. Korvat hörössä taapersi valkeita aitoja ympäri, kertaakaan vilkuilematta ympärilleen. Tultuani alkutervehdykseen rentouduin, sillä tajusin pääseväni ratsastamaan oikeasti radan tehtäviä läpi. Ensimmäistä kertaa ikinä. Ratsastin niin hyvin kuin ikinä osasin ja yllätyin itsekin kuinka sujuvia siirtymistä esitin rojahtelevalla ruunallani. Radan jälkeen minut kuulutettiin siinä vaiheessa luokan helppo C selkeään johtoon tuloksella 65,000 %. Toisen luokan verryttelyyn otin muutaman ravi-laukka -siirtymisen ennenkuin siirryin valkeiden aitojen sisälle. Kilpailuareena oli yleisön vierellä, häslinkiä oli enemmän kuin aamulla. Odotin taas Pontuksen kilareita, muttei se välittänytkään millään tavalla ympäristöstään. Se oli täysin apujen välissä, odottaen vain mihinkä suuntaan ohjeistaisin sitä. Päästyäni puoliväliin rataa tajusin, että taidan päästä radan loppuun asti - jo toisen kerran tänään. Keskellä kenttää suoritettu laukka-ravi siirtymisen Ootus esitti niin jouhevasti, että oli jo pakko kehua ääneen. Hieno ruuna. Kuitenkaan pontta ei ollut enää niin paljon, kuin aamulla,  Luokan helppo B suoritukseme jäi tuloslistaan 14/38 tuloksella 60,288 %. Iltapäivän kruunasi kunniakierros aamun ensimmäisestä luokasta keltainen rusetti Keltaisen päätä somistaen. Sijoituksemme oli 5 / 32. Olin yhtä hymyä jokseenkin villin kunniakierroksen ajan.

Helppo B © Maiju Laitinen / fotokolo.net

Helppo B © Katri Miettinen

 

tämä ja ylempi kuva palkintojenjaosta © Katri Miettinen

Sunnuntaina edellisen päivän metrit painoivat jaloissa molemmilla. Ootus oli selkeästi maitohapoilla, mutta kuitenkin kohtuullisen kevyt verryttelyssä, kun tuin sitä melko vahvalla jalalla. Koska en halunnut paahtavan auringon alla hiitata hummaani aivan loppuun, siirryin kilpailuradalle vain kymmenen minuutin verryttelyn jälkeen - mikä oli virhe. Ootus ei jaksanut toisen päivän alue KN Specialissa esittää aivan parastaan, eikä ollut aivan läpi kotaisin apujen välissä. Silti Keltainen suoritti positiivisella ilmeellä tehtäviä läpi, eikä kyseenalaistanut mitään. Siirtymisen vähän venyivät ja kuviot kärsivät, joten lopputuloksena saimme 56,500 % ja jäimme luokan loppupuoliskolle. Viikonlopun viimeiseen rataan, helppoon A:han, verryttelin vain tarpeellisen: Ootus olisi vielä kuulolla, kantaisi itseään siirtymissä paremmin, mutta jaksaisi pusertaa viisi minuuttisen ohjelman vastalaukkoineen ja pohkeenväistöineen läpi. Väsyneenä ja turhaantuneena se alkaa varmasti rettelöidä, joten yritin tsempata sitä verryttelyajan happy athlete -ajatuksella läpi: "hyvä polle, hienosti teit, *tap tap*". Tullessani keskihalkaisijaa pitkin aloituskaaviota en ollut enää varma itsekään, miten rata menisi. O silti rennosti ravaili kohti tuomareita, jolloin päätin vain ratsastaa kivalla fiiliksellä radan läpi, jotta Pontukselle jäisi hyvä fiilis kilpailuista. Esitin sujuvat, joskin teknisesti hiomista kaipaavat, pohkeenväistöt. Tullessani kolmikaarista kiemurauraa laukassa Ootus säpsähti ensimmäisen kerran koko viikonlopun aikana. En huomannut mitä, mutta nopeilla puolipidätteillä se taantui taas rauhalliseksi kouluratsuksi ja pääsin esittämään ohjelmaa loppuun. Esittämättä jätin keskilaukat, sillä en halunnut keittää katastrofia radalla. Haastava keskilauka - harjoituslaukka siirtyminen olisi varmasti ollut jo jokseenkin kaikensa antaneelle ruunalleni liikaa, jolloin keskikavio olisi varmasti noussut pystyyn. Tullessani lopputervehdykseen olin kuitenkin silminnähden tyytyväinen; elämämme toinen aluetason helppo A, tuloksella 56,522 %. Vaikka suorituksemme jäi tuloslistalla viimeisten joukkoon, ei se minun hyvää fiilistäni pilannut.

Helppo A © Maiju Laitinen / fotokolo.net

Helppo A © Maiju Laitinen / fotokolo.net

Kotitallilla katselin, kun Ootus juoksi onnellisena kavereidensa luo leikkimään pitkän viikonlopun jälkeen. Olin tyytyväinen itseeni, omaan ratsastukseeni ja siihen, kuinka jouhevasti kaikki sujui. Olin onnellinen hyvästä menestyksestä, taivaankappaleiden asennosta taivaalla ja Kultaisen Keltaisesta ruunastani. 

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kun minä motivaationi menetin


Ei ole sanoja kertomaan mitä tapahtui viime kesänä. Miksen enää kirjoittanut. Kaikki alkoi isoista elämänmuutoksista: muutin opiskelemaan Kuopioon, mutta vielä toistaiseksi asuin Iisalmessa. Myin lapsuudenkotini ja muutin Kuopioon. Lopulta Ootuskin muutti Kuopioon ja elämä pääsi rauhoittumaan. Tähän kaikkeen kului reilu kuukausi. Olin niin väsynyt hektisestä elämäntilanteesta, että lopetin bloggaamisen siksi ajaksi. En lukenut muiden blogeja, enkä enää seurannut hevosmaailmaa. Elin vain pienessä kuplassani ja tarkoitukseni oli taas kirjoittaa, kun elämä taas vakiintuisi. 

Kun se päivä tuli, jolloin olisin voinut kirjoittaa ahdisti. Ei ollut mitään sanottavaa, ei ollut yhtään valokuvaa. Olin ratsastanut viikko tolkulla syyssateiden vihmoessa väsyneenä koulupäivän jälkeen pimeällä kentällä, vienyt hevosen märkänä talliin. Meni kuukausi, ennenkuin otin Ootuksesta edes ensimmäisen valokuvan puhelimella uudessa kotitallissaan. Ootus stressasi mahallaan ja minä mielessäni. Vanha kotitalli ja elämä Iisalmessa tuntui niin helpolta. Meni kahdeksan kuukautta, kun edes vierailin omassa blogissani.

Kertomatta jäi muutama epäonnistunut kisareissu loppukesältä Ootuksen kanssa sekä toisella lainahevosella. Tuntui typerältä kirjoittaa usean kuukauden taakse, koska sen hetkisestä arkielämästä ei tuntunut olevan sanaakaan kerrottavana. Koko Kuopiossa oloajan Ootuksella on ollut kaksi ihanaa vuokraajaa, joihin olen voinut luottaa. Hevonen hoidetaan hyvin ja kaikki on toiminut. Itsestäni on tullut samassa sattumassa ehkä vain satunnainen ratsastelija hevoselleni, jonka ennen tunsin kuin omat taskuni. Oli viikkoja, jolloin saatoin käydä kaksi kertaa tallilla. Entisessä elämässäni kävin jokaisena päivä. Ennen vietin useita tunteja päivässä hevoseni kanssa, mutta syksyn tullen yhteiset hetket vaihtuivat nopeisiin tallipyrähdyksiin, kahdessa tunnissa homma pakettiin ja kämpille.

Nämä kuvat on viimeiseltä ratsastukselta ennen Tamperetta

Ootuksen kanssa terveydessä oli ongelmia koko syksy ja talvi. Käytiin klinikalla, vaihdettiin satulaa, naksauteltiin nikamia ja käsiteltiin niveliä manuaalisesti. Hoidettiin ja syynättiin, mutta ratsastettavuus levisi kuin Jeesuksen hauta pääsiäisenä ja mikään ei onnistunut. Jatkuva huoli hevosesta ja sen liikkumisesta söi minua pitkään. Sinänsä Pontus (uusi lempinimi) viihtyi uudessa kodissaan. Sillä oli hyvä poikapössis, missä painittiin koko päivä ja hoito oli ammattimaista. Oli iso ja valoisa karsina, sekä hallin katto pään päällä pahimmissa syyskelien treeneissä. 

Ootus kuitenkin hoidettiin kuntoon ja aloitettiin kuntouttaminen. Kaikessa vauhtisokeudessani olin unohtanut perusasiat hevosen liikkumisesta ja pohjien vaikutuksesta hevosen liikkeeseen. Otettiin ensimmäisiä laukka-askelia pitkään aikaan ja minä pääsin yli maastokammostani Keltaisen kyydissä. Sitten elämä muuttui taas. Minun opiskelut vaihtuivat Tampereelle, jolloin Kultainen Keltainen jäi Kuopioon. Olen opetellut nyt uudestaan elämään uudenlaisessa tilanteess, sillä olen ilman hevosta ensimmäistä kertaa Ventan kuoleman jälkeen. Nautin kuitenkin keväästä Tampereella kameran etsimen läpi. Onneksi Ootusta hoidetaan rakkaudella ja sillä pyyhkii hyvin.

Oulussa heinäkuun lopulla / Ootus ja ystävänsä Leevi / minut kakskytviis, mutta treeniä treeniä

maanantai 3. elokuuta 2015

Ei niin hempeitä yhteiskuvia

Lisää Tuulian (kotisivut, blogi) ottamia kuvia, jotka naurattivat minua nähtyäni ne. 
Olkoon tämä behind the scenes, aina ei voi onnistua. ;)

Ootus juoksi aina metsään lymyilemään ja kuikki minua kuusen takaa... 
"Apua!! Vettä!!"
"Hyi en mee tonne"

Kouluhevosesta kenttäratsuksi... ?

O näyttää tässä mielestäni ihan lukilta. Pitkät hontelot jalat ja pieni kroppa.

Yritin saada hevoseni höristämään korviaan. Ei onnistunut.

"En tuu varmasti sun luo"

 
Rapiseva sisurasia ja sadisinen hymyni kun onnistuneesti jekutan hevostani.

Lupiinilla nenään läpsiminen kiinnosti vähän...
 
Ootus päätti kellistää minut peltoon selälleni tuiman ilmeeni vuoksi

Tätä ei tarvitse edes kommentoida...

Yritin eteerisesti puhaltaa ruunani kasvoille. On ollut niin kaunis muiden kuvissa. Tässä näytän vain aikuisviihdenäyttelijältä.

Kun kuvauspäivä päättyi ruuna häippäsi luotani, ennenkuin kerkesin pukea riimua. Itse olen tomerana taustalla.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Hempeitä yhteiskuvia


Minulla kävi niin iso onni heinäkuussa, että todella lahjakas ja osaava hevoskuvaaja Tuulia Nelimarkka (kotisivut, blogi) halusi tulla kuvaamaan Ootusta (+ minua) kotitallillemme. Olihan Ootuksen harjaakin jo kasvateltu miltein vuosi silmälläpitäen kesän kuvauspäivää.

Roolini kameran edessä oli yllättävän vaikea, koska Ootusta ei kiinnostanut lainkaan meidän kuvaustouhut. Se murjotti korvat nuupallaan suurimman osan kuvauksissa, mutta silti Tuulia oli saanut vain kuvia, missä se näyttää ympäristöstään kiinnostuneelta. Aika velho saa kyllä olla, jotta siinä onnistuu ;) Itse yritin töröttää mahdollisimman luontevasti kameran edessä ja ihme kyllä, näytän jopa eteeriselle juhannusmorsialle hevoseni kanssa. 

Kiitos vielä kerran Tuulia, nämä ovat niin ihania!



 





 


 

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kvaalien kalastelua



4. päivä heinäkuuta naapurikylällä ratsastettiin isot koulukilpailut, joissa oli ystävällisesti myös yksi luokka kvaalittomille ratsukoille auki. Minä ilmottauduin kvaalit silmissäni, yli 60% helposta A:sta olisi varmasti ihan helppo nakki? Paitsi että minä en ole ratsastajana ikinä edes startannut helppo Aata. Ootus entisessä kodissaan on luokkia kiertänyt, mutta tuloksia tarkistaessani huomasin, ettei ruunallakaan olisi kvaaleja. 

Kilpailupäivä alkoi niinkin reippaasti, kuin kuljetuksesta kieltäytyvällä Keltaisella. Olin sopinut ystäväni kanssa kimppakyydin Kuopioon. Hän etsi auttavaa käsiparia kilpailuihin ja minä kyytiä - onneksi ymmärsimme yhdistää voimamme. Aikataulun mukaan aloitimme Ootuksen lastauksen ennen viittä aamulla. Keltainen kieltäytyi tulemasta traileria edes lähelle ja silmät pyörien pelotteli itseään enemmän ja enemmän. Yli kahden tunnin ajan Ootus kysyi jatkuvasti: "onko pakko, jos en tahdo". Kun viimeisen kerran sanoin: "kyllä on" niin ruuna lompusteli kyytiin. Kuin vanhatekijä vailla kiirettä ja ilman pelkoa. Keltainenhan aiheutti toiminnallaan myös aikataulujen pettämisen. Oletettu hengailuaika kilpailupaikalla oli kutistunut olemattomiin.



Perillä nappasin Ootuksen trailerista ja satuloin sen vinhaa vauhtia. Samalla kun vedin vielä itselleni takkia ylleni kävelytin ruunaa jo kohti verryttelyareenaa. Aikataulut olivat ruunan telmimisen johdosta pettäneet niin pahasti, että verryttelylle ei jäisi montaa minuuttia aikaa. Verryttelyssä ruuna kuitenkin yllätti minut täysin. Ei nurkkien kyttäämistä, muiden ratsukoiden säpsymistä tai muita sen keksimiä kotkotuksia. Kuulolla ja avuilla oleva ruuna, joka toteutti pyyntöjäni säntillisesti.

Radalle saapuessani muistin erittäin hyvin äitienpäivän fiasko (lue postaus) ja päätin, että tällä kertaa en anna ruunalleni aihetta yhtään sinkoilla. Mennään eteenpäin kuin juna kiskoillaan, tapahtuipa mitä hyvänsä. Radalla oli kuitenkin helppo olla onnellinen. Ootus ei keskittynyt ympäröivään, vaan minuun ja suoritti tehtävä toisensa jälkeen tasaisesti eteenpäin. Vastalaukat ja kaikki! Suorituksen jälkeen olin yhtä hymyä ja pääsimme tällä kertaa kuolaintarkistukseenkin asti ratsukkona (viimeksi ruuna tuli sylissäni).

 

Tuomarit eivät olleet aivan samaa mieltäni upeasta suorituksesta ja loppukommentteina oli mm. seuraavaa: "saisi taipua paremmin.", "istu syvemmälle satulaan", mutta sokerina pohjalla oli: "ravissa varsin lupaavia pätkiä". Itselläni oli todella hyvä fiilis, kun lopputuloksena saimme ensimmäisestä helposta A:sta tulokseksi 53,452%. Tuloslistalla jäimme toisiksi viimeiseksi, mutta kun muistaa viime kerran Kuopiossa, meitä olisi voitu juhlia maailmanmestareina tällä kertaa.

Ja mitä teki Ootus kilpailupaikalta lähtiessä? Käveli suoraan sisään tyytyväisenä. 
On se kyllä velmu hevoseksi.

Kaikki postauksen kuvat on ottanut Maiju Laitinen / fotokolo.net, kiitos!