maanantai 6. marraskuuta 2017

Itkuvirsi

 
 
Klinikasta on kulunut kohta kuukausi ja lääkitystä on mennyt alas täydellä volyymilla tasan kaksi viikkoa. Eli kaksi kertaa päivässä, joka päivä. Hauska combo toteuttavaksi, kun tallimatka on kohtuullinen (n. 20 min) ja teet kolmivuorotyötä 12 h vuoroissa. Olen herättänyt Ootuksen klo 5 uniltaan, kun se on pää heinätyynyllä nukkui niin pienellä kippuralla, kuin tuommoinen 170+cm nyt menee. Vastaavasti olen ryöminyt tallille töistä klo 23 aikaan illalla antamaan astmapiippua, kun Ootus jo ottaa iltauniaan karsinassa.
 
Viime viikolla olin väsymyksessä ja pienessä epätoivon vallassa jo valmis luovuttamaan koko touhun. Halusin vain kotiin äidin luo ja juoda kaakaota, kun universumi vastusti minua rankasti. Ei riittänyt pelti- ja peurakolari, kun bensa-asemalta loppui bensiini juuri minun kohdalla. Vieden viimeiset rahat kaksi päivää ennen uutta tilipäivää... Kaiken kruunasi puolittainen irtokenkä, jossa ei ollut ensimmäistäkään naulaa sisäsyrjällä, mutta sitäkin tukevammat naulat ulkosyrjällä. Itkua tihrustaen kaksi tuntia työskenneltyäni puukolla sain kengän lopulta irti (viimeisen voitelun teki tallinpitäjä, koska minä oikeastaan istuin enää lattialla nyyhkyttämässä).
 
Viime päivinä Ootus on osoittanut merkkejä siitä, että sen nuppi leviää tarhassa seisomiseen hetkellä millä hyvänsä. Varsinaisesti mitään tuhmaa se ei tee, mutta näplää suullaan kaikkea mahdollista ja taluttaessa on reippaasti etenevää mallia. Tiukassa treenissä se laahustaa jotenkuten perässä, mutta sairaslomalla siitä kuoriutuu oikea Valentin Kononen.
 
 
 
 
Päätin, että tarjoan sille mielenvirkistystä ja juoksutan muutaman kerran ennen kuin alan kävellä sen kanssa selästä käsin. Yleensä ei ehditty kuin kentälle asti, kun Pontus ampaisi matkaan häntä pystyssä liihottelemaan. Kunnes sitten tänään nousin selkään. Ootus oli ihmeen vetelä jo heti alkuun, mutta oletin sen johtuvan vesisateesta. Pontus ei tykkää, että sen naamaan sataa. Juoksutin aluksi n. 10 min, talutin muutaman kierroksen ja nousin selkään. Kolme ympyrää ravia molempiin suuntiin, paljon käyntiä  ja yksi kierros laukkaa molempiin kierroksiin. Lopulta yksi raviympyrä ja kävelemään. Havahduin lopetellessani käyntejä, että O puuskuttaa edelleen. Siis PUUSKUTTAA. Ei ole hengästynyt vaan läähättää kuin maratonin jälkeen.
 
Seurasin puuskutusta pitkään. Käveltiin ja käveltiin, lopulta aloin epäillä että olenko niin pullukka, että nääntyy koko konttura allani. Lopulta hengitys tasaantui, aikaa oli kulunut 30 minuuttia rasituksesta. Itketti (toim. huom. en yleensä ikinä itke, sanon vaan rumia sanoja ja jatkan eteenpäin) että miksi menin ratsastamaan. Nyt sillä on saletisti puhkuri ja ei tästä peliä tule. Monttuun vaan. Tätä mieltä oli myös ei-heppaihminen töistä. Että kannattaisi miettiä, onko oikein pitää ja kärsiikö eläin. Pahoitin vähän mieltäni (toim.huom. yleensä en koskaan pahoita mieltäni).
 
 
Lopulta yritin järkeillä, että jätin hevosen periaatteessa täydestä kilpakunnosta suoraan seisomaan tarhaan. Se, että minä koen isoksi jutuksi lenkkeillä 5 km matkan kolmesti viikossa isoksi jutuksi, ei se tunnu hevosessa oikeastaan missään. Pontus on lähinnä siis seisonut viimeiset kolme viikkoa, kävelemällä ehkä n. 1000 askelta päivässä. Tarhassa se ei juurikaan liiku siis mihinkään itse. Lisäksi näin jälkikäteen ajateltuna n. 30 minuuttia kestänyt rasitus oli aika kohtuuton, koska se sisälsi paljon ravia ja laukkaa (liinassa lähinnä). En vaan jotenkin osaa itse yhtään suhteuttaa, kun hevosellani on aina ollut tiukka kisakunto ja se on jaksanut porhaltaa monta kisarataa päivään. Lisäksi lämpömittari näytti +8 ja hevosellani on tiivis talviturkki. Kaiken tämän hyvän lisäksi olen tuntenut hevosen jaloissa erinäisiä lämpökohtia, turvotuksia ja olipa yhdessä mielestäni jo jopa vähän impparia.
 
Oli miten oli. Parasta tässä koko sopassa on ollut se, että Pontus hörisee minulle tervehdykseksi ja kävelee tarhasta empimättä luokseni. Kontrolliin on aikaa nyt 1,5 viikkoa ja yritän olla ratkeamatta liitoksissani ennen sitä. Taidan tarvita kuitenkin ihan vaan varuilta foliohatun ja lobotomian. Siellä klinikalla saadaan vastauksia ja eihän tämä nyt monttudiagnoosi ole. Eihän?
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Tuon astmapiipun voisi korvata myös suun kautta syötettävällä avaajalla, Bricanyliä aikanaan omalla pokulla käytin - sen koko loppuelämän ajan mini annoksella alun isompien annosten sijaan. Pikkunapit menee kauroissa alas ihan huomaamatta ja mutsi saa tehdä duuninsa jossain tolkun aikatauluissa. Suosittelen keskustelemaan eläinlääkärin kanssa, saattaisi helpottaa aikatavalla + suun kautta nautittu = varmasti kohteessa.

    Ja se puuskutuskohtaus.. hyvä kun vilkaisit lämpömittaria ja hevosesi karvapeitettä :D Ei ehkä ihan kaikki puuskutus mennyt keuhkovamman piiriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kyllä ehdottomasti sanoa tästä ongelmasta, koska eihän tämä nyt voi mennä eteenpäin niin, että on täysin naimisissa hevosensa kanssa. Eläinlääkäri ehdotti ruokinnassa annettavaa kortisonia, mutta koska kortisoni ei ole lemppari lääkkeeni halusin mielummin suoraan inhaloitavaa, että ei koko elimistö saisi kortisonin haittoja.

      Poista
  2. Tiedän niin ton tunteen, jossa kaikki jo itkettää, rahat on loppu ja koko universumi on vastaan. Tsemppiä! Miekin luulen, että kuumuus ja lomailu oli puuskutuksen takana. Mie oon huomannut, että Rippekin joskus puuskuttaa jos kevyen jakson jälkeen yhtäkkiä vaikka irrottelee kentällä liikaa.. Ja kesällä siihen on auttanut viilentävä suihku!

    Meilläkin kun nyt kävellään ihan pienissä erissä asteittain lisäten, niin yksikin laiskapäivä riehumisen sijaan saa minut heti ajattelemaan, että sen täytyy olla nyt kipeä. Nyt kun vaihdettiin lenkkimaisemia ja pidennettiin lenkkiä, niin johan taas on löytynyt kaikenlaista, mistä voi ottaa pientä pomppuloikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahha voi ei ! Juuri niin perus, että kun hevonen yrittää tehdä jotakin mitä se ei yleensä tee tai jättää tekemättä jotain, mitä se yleensä tekee niin heti on sairas. Epäilen, että ehkä omistaja lienee lähinnä luulotautinen... :D

      Poista
  3. Minusta on ylipäätään outoa, että hengitystieongelmaan määrätään tarhalepoa. Joo, kyllähän sen pitää olla kevyellä, kun tulehdusta keuhkoissa parannellaan, mutta sellainen kevyt liikkuminen hengityksen sallimissa rajoissa on yleensä hyväksi.

    Meilläkin kyllä kaikki hengästyvät tällä hetkellä tavallista helpommin, koska on niin lämmin. Pihattoponeilla on aikamoiset turkitkin jo, talvea odotellessa...

    En usko, että Ootuksen diagnoosi on monttutuomio. Vaikka tilanne nyt tuntuu toivottomalta, todennäköisesti se on vielä saatavissa hallintaan ja Ootus normaaliin harrastekäyttöön.

    Mutta kuulostaa kyllä vähän siltä, että sen elinympäristössä on jotain, joka oireilua pitää yllä. Ruusakin oireili niin kauan kuin oli siinä tallissa, jossa pahimmat oireet alkoivat. Ei se enää entiselleen toipunut, mutta sentään sitä voi tällä hetkellä rasittaakin ilman että puuskuttaa sen jälkeen puoli tuntia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että ilmeisesti kaikkia keuhkovammaisia ihmisiä kehotetaan liikkumaan oman voinnin rajoissa niin paljon kuin suinkin mahdollista. Seisottaminen tappaa hevosia ja sohvalle jääminen ihmisiä.

      Uskon, että Ootuksella on aina tämä oire ollut, koska hoitovihkoista löytyy joka talvi merkintöjä, että yskähtää pari kertaa rasituksen alussa. Eli sama oire, josta nyt mentiin lääkäriin. Ennen elleiltä kysyessä vastaus oli, että jos ei muuta ole niin jatka vaan. Eli todennäköisesti sillä on jonkinnäkönen valuvika. Sillä tässä tallissa on paras talli-ilma aamuisin mitä meillä on tähän mennessä ollut, heinä näyttää hyvältä eikä haise erityisemmin millekään. Lisäksi ulkoilee enemmän kuin missään muualla tähän asti (+ 12h).

      Tiedä sitten. Voihan sieltä paljastua mitä tahansa jos tarkkaan tutkisi. Nythän se on onneksi *kop kop* ollut yskimättä jo pitkään.

      Poista