sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Niin tai näin, aina väärinpäin

Jos Ootus saisi valita miten tänään treenataan, niin aina vaan uitaisiin <3

Kun satulaseppä oli tulossa tallille vaikutti ihan hyvältä idealta toppauttaa kaksi vuotta käytössä ollut koulusatula uusiksi. Muutamaa sataa euroa myöhemmin oli pehmoinen ja ihana satula, joka istui Ootukselle mallikkaasti ilman romaania. 

Seuraavana päivänä nousin innokkaasti ratsaille, saadaan jo vähän rasittaa keuhkojakin. Ootus käveli ensin hetken jonka jälkeen se pysähtyi täysin - suostumatta liikkumaan eteenpäin. Koska ruunan ruttelo osaa joskus kokeilla rajojaan, kannustin sitä vain eteenpäin. Ravissa kulki ihan siivosti, joskin kulmiin omituisesti jarrutellen. Laukkaamaan se ei kuitenkaan suostunut, mikä viimeistään sai tuntosarvet kuskille pystyyn. 

Tää oli hyvä.

Hevonen jonka paras askellaji on laukka - sekä laadullisesti, että se on sille itselleen mielekkäin - ei noin vain katoa. Lisäksi ei auta yrittää ratsastaa paremmin, koska vuosien saatossa Ootus on kyllä oppinut mitä epäselvät apuni yrittävät kertoa sille. Yritin uudestaan laukkaa, valmistelin noston huolellisesti ja yritin nostaa. Nousihan se noin kahden askeleen ajaksi, jonka jälkeen Pontus laukkasi selkä köyryssä (vetää takajalat etusten välistä, selkä on pyöreänä) pomppien tasajalkaa, että ahdistaa. 

Tallissa katselin satulaa tarkemmin ja ihmettelin ääneen. Tulin hetkellisesti siihen tulokseen, että satula ilman romaania tuntuu niin omituiselta Ootuksesta, että se vähän pelästyy erilaista fiilistä, eikä kykene liikkumaan. Olihan satula muutenkin vähän niin ja näin, ei ehkä kaikista optimaalisin tähän ylisyöneeseen olomuotoon nähden.

Kuka huomaa mistä kohtaa puristaa...

Seuraavana päivänä ratsastin estesatulalla, joka ei istu oikeastaan mitenkään päin. Satulansovittaja sitä kehuu, mutta oma fiilis siitä ei ole kovin vakuuttunut, sillä se valuu eikä tunnu edes asettuvan selkään. Mutta siinä on romaani, jota Ootus ilmiselvästi kaipasi. Tällä rutkusatulalla se liikkui iloisesti ja tasaisesti. Eli tykkäsi.

Kunnes tänään kahden vapaapäivän jälkeen nousin koulusatulalla selkään. Alkutuntuma oli hyvä, hevonen kuulolla, tuntuu ettei penkki keiku. Viidessä minuutissa pakka kuitenkin levisi niin, että hevonen juoksi alta karkuun pää pystyssä, laukkasi täysin paikallaan eikä suostunut kääntymään. Lisäksi minulla itselläni oli fiilis, kuin istuisin katapultissa. Satulaa nostaessa selästä Ootus irvisti ja kun tökkäsin selkärankaa niin siitähän se ilo repesikin.

Tääkään ei oo hyvä. Pontus ei tykkää kun kuski keikkuu holtittomasti ja ottaa askeleen alta pois, jos tasapaino horjuu.

Koska vastoinkäymisiä on ollut niin paljon, en jaksa oikeastaan enää edes välittää tästä. Satulan etsiminen lyhyeen selkään, hevoselle jolla on isot lapakuopat ja lavat, sekä omintakainen tyyli liikkua on ihan helppo juttu. Lisää tvistiä saadaan, kun satulansovittaja huomaa, että hevonenhan on ihan vino lihaksistoltaan ja toinen puoli lihasköyhempi. Rahallahan siitäkin selvitään...

Mutta mikä on todennäköisyys että satula, jolla hevonen on liikkunut vuosia hyvin muuttuu toppauksen jälkeen täysin kammottavaksi? No, ehkä yksi tuhannesta. Ostaessani satulan siinä oli melko vajaat toppaukset, se istutettiin romaanin kanssa sopivaksi lapakuoppien takia. Vaikka toppaukset olivat vajaat, ne olivat silti pehmeät ja "napakat". Vuosien aikana ne ovat kuitenkin menneet muhkuraiseksi. Nyt kun satula topattiin uudestaan, siihen tuli muhkeat toppaukset. Se ilmeisesti muutti toppauskulmaa takaa niin, että Ootus ei pidä.

1 kommentti:

  1. I feel you. Satulan etsiminen on... �� nimim. Ei löydy sopivaa, vaikka mitä tekis.

    VastaaPoista