sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kisaviikonlopun kuulumisia

Kevät tulee ja parin viikon päästä aloitellaan meikäpojan kuvauskausi, joka mahdollisesti jää puolittaiseksi ja viimeiseksi Itä-Suomessa. Joten herätys nyt kaikki kotikuvausta suunnittelevat, pitkään en ole enää pohjoissavolainen. Ainakaan toivottavasti. :)

Lauantaina starttasin itse Ventalla Koljonvirran seuraestekilpailuissa. Tultiin perinteisesti liian aikaisin kisapaikalle, kun itse en malta pysyä nahkoissani kisapäivinä ennen kuin olen hevosen selässä. Venta nakotti tyytyväisenä parin tunnin ajan kopissa ennen kilpailuja heinää syöden, joten minä sain osallistuttua talkoisiin urien mättäjänä ja lajaana. 

60cm meni verryttelystä asti huonosti, sinkoilin kuin päätön kana ympäri maneesia ja Ventan silmät pyöri päässä, kuin särjellä. Rata oli melkoista kieputusta täynnä kaarevia teitä, joten en pystynyt lainkaan keskittymään itse ratsastukseen kun muistelin vain minne päin seuraavaksi ja mikä sen jälkeen. Häseltämisestä huolimatta Venta sai päähänsä sinisen ruusukkeen tuloksella 0/0 30,18.



80cm rata, kiitos kuvaajalle!

80cm verryttelyssä Venta otti molempiin suuntiin yhdet puomit verryttelyesteeltä alas, mutta tuntui paljon paremmalle kuin pikkuradalla. Löysin myös oman sisäisen nirvanani ja keskityin enemmän ratsastamiseen, kuin kohellukseen. Radalta mukaan tarttui Ventan etusiin heti ensimmäisen esteen puomi, kun itse toin liian lähelle, eikä Mammutti saanut kinttuja tarpeeksi ylös nostettua. Vitosena ollut aaltolankku pelotti Muumia sen verran paljon (tai vaihtoehtoisesti kuskin sotahuuto säikäytti), että piti jäädä kertaalleen ihmettelemään esteen eteen montako aaltoa siinä oikein on. Kutoselle tuli megahuono lähestyminen, kun uskoin Ventan ottavan liinat kiinni uudemman kerran, mutta loppurata päästiin puhtaasti.

Sunnuntaina starttasin torinhevosruuna Limbolla B-merkin (v. 2010) kouluohjelmaa. Pikkuruunan kanssa olen jonkin verran tehnyt yhteistyötä, mutta lähinnä esteratsastuksen merkein ennen Ventan tuloa kuvioihin. Odotukset olivat verryttelyn jälkeen melko korkealla, sillä ruuna liikkui tasaisesti antaen perää ja minä pystyin keskittymään vain fiilistelyyn. Suoritusta odottaessani me molemmat kuitenkin hyydyttiin ja rata oli alusta alkaen tahmeaakin tahmeampi. Ilo kuitenkin nousi kattoon, kun tehtävänä oli keskiympyrä laukassa - ruunaa ei huvittanut kuviokelluminen jonka vuoksi se aloitti rettelöimään pukittelemalla kerta kerralta isommin ja voimakkaammin. Yhden keskiympyrän aikana sain osakseni yli seitsämän pukkia ja viidennen kohdalla muistan miettineeni: "tuohon se minä kyllä taidan laskeutua". Loppurata meni nihkeästi, askellajit tunnistamattomina ruunan viskoessa päätään ja persettään. Tuloksena hylätty (49,jotain %), mikä ei yllättänyt ainakaan minua.

...videolaatu...
Ensi viikonloppuna lähdetään Mammutin kanssa maailmalle, mikäli kaikki menee hyvin. Jospa edes tällä kertaa tulisi puhdas suoritus 80cm, kun tarkotuksenani on hypätä 60cm + 80cm.

2 kommenttia:

  1. Hui miten ison näkösiä esteitä (koulutuuppari täällä hei) :D Mutta näppärästi menitte!

    VastaaPoista