perjantai 13. huhtikuuta 2012

Perjantai 13. päivä

Tänään on taikauskoisten ihmisten kauhulla odottama päivä - jo toisen kerran tänä vuonna. Eli maailmanloppu on selkeästi joulukuussa tulossa. Minun maailmani muljahti melkein kokonaan ympäri, kun molemmat ulkoiset kovalevyt (kaikki kuvat v. 2006-2012) sanoi, etteivät ole yhteistyökykyisiä enää kanssani. Melkein itku tuli silmään ärräpäiden lennättelyn jälkeen, kunnes huomasin ettei hätä ole ihan tämän näköinen, mutta mikäli asiaa ei huomioi tulee ongelma pahentumaan.

Joku kysyi minulta aikasemmin, että olenko harkinnut koskaan tekeväni videota. Yhden olen tehnyt kouluun kurssityöksi (taisin rämpiä kyseisen kurssin kiitettävällä arvosanalla läpi) ja tässä näette työni. Kaikki videossa menee juuri niinkuin ei pitäisi mennä ja muutenkin.... hmm, no enpäs sanokaan mitä mieltä itse olen työstäni.

Haluaisin huomauttaa, ettei tätä videota ole tarkoitettu ratsastajien tai hevostenomistajien kiusaksi. Mikäli tämä video herättää negatiivista keskustelua / jeesustelua / nyyminä asiattomuuksien huutelua video lähtee veks nopeammin, kuin tänne tuli. :) Ja muistuttaisin, että laji kuin laji on tapahtumarikas - ratsastus- ja hevosurheilu ovat vain tapahtumarikkaimpia urheilulajeja moneen muuhun verrattuna.

4 kommenttia:

  1. Hahhhah hauskoja kuvia täynnä tuo video! :D Harmi noiden kuvien kanssa, tiedän toisiaan tunteen..

    VastaaPoista
  2. hauskoja kuvia tossa videossaa. :D löytyhän sieltä seasta kuva kaveristani ja hänen ponista. :D

    VastaaPoista
  3. Loistava, vauhdikas video! :)Hyvät musiikit kanssa.

    VastaaPoista