maanantai 1. heinäkuuta 2013

29.6.2013 Kuopio

Lauantaina kävin kuvaamassa muutaman luokan ajan Kuopion kansallisia esteratsastuskilpailuja. Kuvasin luokat 1, 2abc ja luokasta 3 15 ensimmäistä starttaajaa. Harmittaa, etten jäänyt kuvaamaan edes kymppiä loppuun sillä siitä tuli koko päivän parhaat kuvat. Ja onhan se vähän kornia, että lähdet kuvaamaan kansallisia  kilpailuja missä hypätään aina kolmeenkymppiin asti ja itse kuvaaja poistuu paikalta kesken metrikympin kuvattuaan alue ysikympin ja metrin... :) 

Kuvia reissulta ei tullut kuin vajaa 300kpl, sillä ensimmäisessä luokassa auringonvalo tuli todella epäedullisesta suunnasta enkä kuvannut kuin yhtä estettä. Metriin ja kymppiin esteitä alkoi kertyä jo enemmän, sekä kuvauksesta tuli huomattavasti mielekkäämpää huikeasta helteestä huolimatta.

Nopea pistäytyminen kilpailuihin johtui puhtaasti kiireestäni yövuoroon kotikaupunkiini Iisalmeen. Kilpailijat ja lukijat HUOM! Haluatteko te kuvat julkaistuksi raakadatana (onnistuu muutamassa minuutissa, kaikki kuvat esillä ennen huomisaamua) vai käsiteltyinä versioina (muutamia parhaimpia kuvia per ratsukko, käsittelyaika noin kaksi (2) viikkoa) ? Se ehdotus kumpi saa eniten ääniä tänä iltana pistetään toteutukseen.

-- Kuopion kuvat on julkaistu raakadatana. Katsele kuvia tästä linkistä. --

vasemmalla torinhevosruuna Aaram EST, oikealla new forest tamma V.K. Niisku

zangersheide ruuna Constant Z
latvian urheiluhevostamma Irse

vasemmalla pinto-hunter tamma Allynclusive W, oikealla torinhevosruuna Dallas

tilastohevosruuna Ufo
puoliveritamma Orfana

8 kommenttia:

  1. raakadata ehdottomasti!

    VastaaPoista
  2. Raakadatana, en kyllä tiedä mitä se tarkoittaa mutta väliäkö sillä :D

    VastaaPoista
  3. raakadata tais voittaa, millos latailet kuvat?:) täällä innolla odotetaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ilta vielä aikaa äänestää, aamuyöllä julkaistaan mikäli raakadata vie voiton :)

      Poista