lauantai 29. marraskuuta 2014

Tiukkaa istunta-analyysiä ja itsekritiikkiä

Kävimme Ootuksen kanssa sunnuntaina pitkästä aikaa kouluvalmennuksessa. Viimeiset viikot on vain kävelty ja köpötelty, milloin pellolla ja milloin metsässä. Vaikka osasin arvata tulevan valmennustunnin aikana tapahtuvat katastrofit yritin ajatella asian valoisaa puolta: kerrankin olisi niin hyvä pohja, ettei tarvitsisi pelätä liukastumista. Tai kiskoa hevosta turvallisesti alitempoiseksi, siinä pikkusievässä pakassa kun on niin mukava istua. Ryhmässämme oli neljä ratsukkoa, meidät mukaanluettuna. Ootushan on myös löydetty tämän kyseessä olevan kouluvalmentajan kautta, joten jälleennäkemisessä on aina pientä riemua. O tosin saattaa katsella kauhistuneena, sillä valmentajalla on usein tapana pistää meidät hommiin... 






Aloitimme ylitaivutuksilla ja väistöillä. Hieno homma, mutta eihän näin kierokroppaisen ratsastajan hevonen käänny minnekään. Kääntää vain ohjan paineesta pään niskastaan vinoon ja siinä könköttää lapa edellä joka suuntaan antamatta ratsastaa itseään siitä tilasta pois. Tässä asiassa voin vain soimata itseäni, sillä harjoittelen paljon mielummin itselleni helpompaan suuntaan ja teen pikkuhiljaa hevosistanikin vinoja.

Jatkoimme laukkatehtävällä, joka (meidän helpompaan suuntaan) sujui kuin tanssi. Åke oli aivan täpinöissään päästessään laukkaamaan ja vielä ryhmässä...! Keltainen ruuna ei ollut pysyä nahkoissaan innostuksesta, kun se tajusi että nyt saa mennä sitä kotona kiellettyä askellajia. Pitkillä sivuilla teimme avoja, joissa Ootus horjui kuin kännissä urallaan. Minkäs se mahtaa, kun kuskilla ei ole selkeät suunnitelmat tulevasta ja roikkuva ulkopohje mahdollistaa kaiken ruunalle kivan, eli lintsailun. Voin vain soimata itseäni.





Laukkatehtävässä oikealle pakka levisi totaallisen käsiin. Kiero kroppani ajaa hevosta täysin eri suuntaan, kuin apuni kertovat. Oikean istuinluun paino satulassa ammottaa tyhjyyttään ja vasen ohja on silti viulunkieli tiukalla. Ootus hermostuu ja korvaa kaiken vauhdilla kiitäen pää pystyssä, kuin sanoen että nyt akka hiljaa siellä selässä tai oot kohta kontillas. Tässäkin asiassa voin vain soimata itseäni.

Mutta Ootus se on varsin ketku ruuna, sillä jos se saa tilaisuuden tehdä toisin, se käyttää sen tilaisuuden hyväkseen. Siirtymiset ovat aina olleet heikoin kohtani, sillä niitä niin harvoin treenattiin minun nuoruudessani. Riitti, että hevonen kaatui raviin ja alkoi nostella jalkojaan mitenkuten rytmissään. Keltainen ruuna käyttää aika törkeästi hyväkseen minun heikkoa keskivartalon hallintaa ja siirtymisten vaikeutta: se rojahtaa niin paljon eteenalas, että saa kiskottua minut kyllä mukanaan. Etujalat siirtyvät askellajista toiseen ennenkuin takajalat ovat edes reagoineet. Pakka on jo niin levällään siinä vaiheessa, että pitelen korvista kiinni. Täytyy soimata ihan vähän ruunaa, mutta myös itseäni.





Kuvista paljastuu karmea niskaan tuijottamisen maailmanmestaruuskilpailut, täysin kääntyneet ja vääntyneet ranteet, sekä kuin koristeena kakun päällä: hirvittävän kova ja jäykkä hartijalinja. Jos olisin tämän blogin lukija ja näkisin vain tämmöiset ratsastustaidot, haluaisin vetää kirjoittajaa tunnin turpaan takapihalla. Tajuaispa sekin silloin, kuinka vastenmielisen kova ja jäykkä sen käsi hevosen herkkään suuhun on. Itseni tuntien, minä kuitenkin yritän. Kaiken tämän kenottamisen, toispuoleisuuden ja kovakätisyyden minä kovasti yritän kitkeä pois, mutta yksinään se on kovin hidasta.

Morkkis huonoista ratsastustaidoista tuli vasta viikonlopun jälkeen katsellessani tuon tunnin aikana otettuja kuvia ja videoklippejä. Valmennus itsessään oli mukavinta pitkään aikaan: oli ihanaa ratsastaa hyvällä pohjalla hevonen hikeen asti ja saada uusia vinkkejä tuleviin treeneihin. Ehkä minäkin vielä joskus opin.









14 kommenttia:

  1. Opittujen virheiden korjaaminen on ihan älyttömän vaikeeta ja hidasta, ole siis itsellesi armollinen. Vinkiksi antaisin sen, että keskity kerrallaan vain yhteen ongelmaan, kaikkia kun ei yhdellä kertaa voi korjata. Ja keskity myös itsenäisesti ratsastaessa siihen ongelmakohtaan, lähes koko ajan.
    Mulla oli melko pahana ongelmana kädet, tykkäsin makuuttaa niitä alhaalla, mutta kun valmentaja hoki kerran viikossa tunnilla useastikin kädet, kädet ja itsenäisesti ratsastaessa joka päivä pyrin ajattelemaan vähintään parin kierroksen välein kädet, niin ne on korjaantuneet kohdalleen yllättävän nopeasti. Tosin se vaati erittäin paljon aktiivisuutta itseltäni sekä valmennuksissa että muutoin. Nykyään kädet pysyy jo paikoillaan, ellen herpaannu esim. loppukeventelyissä.
    Tsemppiä siis, on hienoa että itse tiedostat virheitäsi, koska ilman sitä niitä on todella vaikea lähteä korjaamaan!
    Jos ei valvovan silmän alle pääse edes kerran viikossa, niin kaveri kentän reunallakin auttaa. Vaikka ei edes ymmärtäisi ratsastusta, niin voit pyytää huutamaan sulle tietyn väliajoin juurikin vaikka kädet tai jalat tai mikä se ongelmakohta kulloinkin on mitä haluat korjata. Näin saat muistuksen ja kun itse jo tiedät mitä sille pitää tehdä, niin muistat taas hetken keskittyä ja korjata asiaa. Pikku hiljaa sitten jää lihasmuistiin se oikea tapa eikä sitä tarvitse enää niin aktiivisesti ajatella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä hoen aina itselleni jotain: yritä, yritä, rento käsi, rento jalka, istu istu istu :D
      Yksinään ongelmat ei korjaudu, koska no... itsensä on vain niin helppoa päästää kuin koira veräjästä. Ei tänään, huomenna ehkä. Tai ylihuomenna.

      Kiitos tsempeistä! Pitää pyytää ponipoikani hokemaan jotain kädet kädet kädet, vatsa vatsa vatsa -mantraa.

      Poista
  2. Älä ole liian ankara itsellesi, kaikista meistä löytyy varmasti parantamisen varaa! Omat virheet ärsyttävät ja lannistavat mutta toisaalta juuri sen ärsyttävän tunteen takia pitäisi treenatakin itseään paremmaksi. Mutta mieluummin kuin se, että katsoisi aina sitä mikä meni huonosti, katsoisi sitä mikä meni hyvin. Itselleen on osattava olla armollinen. Ihmisiähän me vaan ollaan ja teemme virheitä ja olemme epätäydellisiä.
    Itse olen huomannut nyt että jännitän todella helposti oikean hartian ylös oli kierros kumpi tahansa. Sen takia oikea käsi on jäykkä ja välillä jopa kova. Pitää tosissaan ajatella ihan tajuttomasti että saa sen rennoksi - ja sitten kun taas tekee ohjalla jotain, niin olka pamahtaa jännittyneenä ylös :D Tässä minun tämän päivän murheeni ja harmitukseni, ja kuitenkin myös päivän kivoin havainto. Kun rentoutin oikean käden ja olan, myös hevoseni laski niskaansa ja alkoi käyttämään itseään aktiivisemmin. Sitä tunnetta tahdon lisää!
    Paljon paljon paljon tsemppiä ja jaksamista treeneihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin. Tuntuu, että ongelmat ja virheet pyörivät vain piirileikkiä, mikä on kyllä ikävää, mutta totta. Yksinään ei noita virheitä oikein pääse korjaamaan, kun ei ole edes peiliä mistä saisin omaa asentoani katsottua. Totta kai minä tunnen itse istuvani keskellä, vaikka todellisuudessa olen täysin vasemman istuinluun päällä... :D mutta josko ne tästä, viimeistään kun muutto opiskelupaikkakunnalle on ajankohtainen

      Poista
  3. Tsemppiä treeneihin! Täällä myös harmittaa omat virheet. Olen maastoillut nyt varmaan viimeisen kuukauden enkä osaa edes enää istua hevoseni isossa harjoitusravissa, muista virheistä sitten puhumattakaan :( suorastaan pelottaa mennä tulevaisuudessa koulutunnille. Onneksi omat virheensä sentään tiedostaa jotenkuten, niin niitä on helpompi kitkeä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Yksinään ratsastaminen tai maastoilu ilman sen suurempia tavotteita on kuin myrkkyä meikäläiselle. Sitten kenotetaankin jo niin vinossa, että Simo Simulaattorihevonenkin olisi sekaisin mitäkö sen kyydissä haluan.

      Poista
  4. Jo käsien kannattelu auttaa moneen asiaan! Niitä ei siellä reisien päällä kannata lepuuttaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Virheen korjaaminen on vain huomattavasti vaikeampaa, kuin sen tiedostaminen :(

      Poista
  5. Älä liian kriittinen ole itsellesi:) yksi asia kerrallaan nii kyllä sitä pikkuhiljaa alkaa tulosta syntymään! On kyllä kiva kun pääsette maneesille treenailemaan kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina silloin tulee viimeistään lähtyä, kun on valmennus. Jospa minunkin virheet jonakin päivänä saisivat kyytiä.

      Poista
  6. Kiva kun oli videota!

    VastaaPoista
  7. No, alkaisiko maneesi houkuttaa ;)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän olen monessa postauksessa haikaillut maneesitallin perään. Täällä vain maneesitalli ei tule hyvässä paketissa: haluan hevoseni kuitenkin elävän hevosenelämää, jota ei ole mielestäni se, että suurin osa päivästä seisotaan sisällä.

      Poista