Kvaalien kalastelua

4. päivä heinäkuuta naapurikylällä ratsastettiin isot koulukilpailut, joissa oli ystävällisesti myös yksi luokka kvaalittomille ratsukoille auki. Minä ilmottauduin kvaalit silmissäni, yli 60% helposta A:sta olisi varmasti ihan helppo nakki? Paitsi että minä en ole ratsastajana ikinä edes startannut helppo Aata. Ootus entisessä kodissaan on luokkia kiertänyt, mutta tuloksia tarkistaessani huomasin, ettei ruunallakaan olisi kvaaleja. 

Kilpailupäivä alkoi niinkin reippaasti, kuin kuljetuksesta kieltäytyvällä Keltaisella. Olin sopinut ystäväni kanssa kimppakyydin Kuopioon. Hän etsi auttavaa käsiparia kilpailuihin ja minä kyytiä - onneksi ymmärsimme yhdistää voimamme. Aikataulun mukaan aloitimme Ootuksen lastauksen ennen viittä aamulla. Keltainen kieltäytyi tulemasta traileria edes lähelle ja silmät pyörien pelotteli itseään enemmän ja enemmän. Yli kahden tunnin ajan Ootus kysyi jatkuvasti: "onko pakko, jos en tahdo". Kun viimeisen kerran sanoin: "kyllä on" niin ruuna lompusteli kyytiin. Kuin vanhatekijä vailla kiirettä ja ilman pelkoa. Keltainenhan aiheutti toiminnallaan myös aikataulujen pettämisen. Oletettu hengailuaika kilpailupaikalla oli kutistunut olemattomiin.

Perillä nappasin Ootuksen trailerista ja satuloin sen vinhaa vauhtia. Samalla kun vedin vielä itselleni takkia ylleni kävelytin ruunaa jo kohti verryttelyareenaa. Aikataulut olivat ruunan telmimisen johdosta pettäneet niin pahasti, että verryttelylle ei jäisi montaa minuuttia aikaa. Verryttelyssä ruuna kuitenkin yllätti minut täysin. Ei nurkkien kyttäämistä, muiden ratsukoiden säpsymistä tai muita sen keksimiä kotkotuksia. Kuulolla ja avuilla oleva ruuna, joka toteutti pyyntöjäni säntillisesti.

Radalle saapuessani muistin erittäin hyvin äitienpäivän fiasko (lue postaus) ja päätin, että tällä kertaa en anna ruunalleni aihetta yhtään sinkoilla. Mennään eteenpäin kuin juna kiskoillaan, tapahtuipa mitä hyvänsä. Radalla oli kuitenkin helppo olla onnellinen. Ootus ei keskittynyt ympäröivään, vaan minuun ja suoritti tehtävä toisensa jälkeen tasaisesti eteenpäin. Vastalaukat ja kaikki! Suorituksen jälkeen olin yhtä hymyä ja pääsimme tällä kertaa kuolaintarkistukseenkin asti ratsukkona (viimeksi ruuna tuli sylissäni).

 

Tuomarit eivät olleet aivan samaa mieltäni upeasta suorituksesta ja loppukommentteina oli mm. seuraavaa: "saisi taipua paremmin.", "istu syvemmälle satulaan", mutta sokerina pohjalla oli: "ravissa varsin lupaavia pätkiä". Itselläni oli todella hyvä fiilis, kun lopputuloksena saimme ensimmäisestä helposta A:sta tulokseksi 53,452%. Tuloslistalla jäimme toisiksi viimeiseksi, mutta kun muistaa viime kerran Kuopiossa, meitä olisi voitu juhlia maailmanmestareina tällä kertaa.

Ja mitä teki Ootus kilpailupaikalta lähtiessä? Käveli suoraan sisään tyytyväisenä. 

On se kyllä velmu hevoseksi.

Kaikki postauksen kuvat on ottanut Maiju Laitinen / fotokolo.net, kiitos!