Arvoin eilen (sunnuntaina) aamulla lähdenkö vai en, lähdenkö vai en. Tuijotin aamulla ulos ikkunasta puolipilvistä taivasta ja pohdin olisiko Tahkon seuraestekinkereihin lähteminen vaivan arvoista. Lähtölistoja ei julkaistu etukäteen, joten otin riskin ja lähdin ummikkona kilpailuihin tietämättä lainkaan, kuka starttaisi ja millä hevosella.
Onnistuu vai ei... Täysin sama ratsukko ennen ja jälkeen kuvaajan paikan vaihtoa.
Nikon D90 + Sigma 70-200mm/f2.8
Ensimmäisen 30min ajan olin vakaasti sitä mieltä, että reissu oli turha, sillä kuvamateriaali oli.... no, todetkaa itse. Tein kuiten asialle jotain ja liikuin noin 20 metriä kentän sivua pitkin. Kyykistyminen kuvatessa on mielestäni erityisen tärkeää. Kyykistyminen kasvattaa estekuvauksessa huomattavasti esteen kokoa ja tuo yleensä mielyttävämmän taustan kuvattavalle. Tässä myöskin itse todennettava esimerkki. ;)
Sain myös kuvattua pitkästä aikaan nätin "heppalehtikansikuvan". Vielä siistimpi tausta toimisi paremmin, mutta kerrankin esterata oli optimaalinen kyseisen kuvan ottoon. Näin / kuvasin myös Tahkon islanninhevosia, jotka laidunsivat kilpailukentän toisella puolella. Tämä issikka on melkoinen tukkajumala ja näyttäisi hyvältä syömässä myös minun takapihallani.

tekisit molemmat erikoispostaukset;)
VastaaPoistaSekin on ihan mahdollista, katsellaan. ;)
VastaaPoista