tiistai 25. syyskuuta 2012

22.9. Seuraeste, Kuopio

Huh huh! Muutama päivä kesti toipua melko rankasta viikonlopusta, tuli muutama vapaapäivä oravanpyörästä ihan tarpeeseen. Kuvatilauksiakin sain hoideltua mukavat määrät, kiitos kaikille teille! :)

Viime lauantaina pakottauduin parin tunnin unien jälkeen seuraestekilpailuihin Kuopioon. Osallistuimme Ventan kanssa 70cm luokkaan, arv. A.1.0. Aluksi minun piti osallistua kymmenen senttimetriä korkeampaan luokkaan, mutta minulla alkoi jo klo 13.30 työvuoro Iisalmessa oli minun kerettävä hyvissä ajoin lähtemään hevosen kanssa tunnin pituiselle kotimatkalla, jonka jälkeen juosta suihkun ja ruokapöydän kautta kassalle hymyilemään. Pitkään myös mietin kehtaanko lähteä noin pientä luokkaa hyppäämään niin kauas, mutta ahneus vei voiton. Jos luokka ei olisi ollut A.1.0 olisin varmaan jättänyt lähtemättä, mutta materialisti täällä moi, halusin ruusukkeen kokoelmiini lisää. Ahneella kuitenkin on paskainen loppu, onneksi tällä kertaa ei ollut.

Venta käyttäytyi taas erittäin fiksusti kilpailupaikalla, eikä sen kanssa ollut mitään ongelmia asioissa jotka voivat kotona tuottaa hieman sanaharkkaa välillemme. Muut hevoset huutelivat trailerialueella, mutta Ventu seisoi pääsääntöisesti hiljaa paikallaan: kunhan se vain näki kaiken.

Sileän verkassa tuntui, ettei koko hommasta tulisi mitään. Hevonen oli löysä, etupainoinen, hidas, laiska.... ja kaiken lisäksi se varoi liukasta pohjaa niin, että tuntui kun se olisi linkuttanut jalkaansa. Esteverryttelyssä asiat kuitenkin muuttui, liikkeet tuntuivat vähän liiankin puhtailta ja kun sain tamman kohdistettua ensimmäiseen esteeseen oli se sitten menoa. Sen jälkeen kuski vain jäi vikisemään vääristä laukoista ja rytmin säilyttämisestä. Mutta oli tosi hyvä fiilis, kun Mummo oli innoissaan menossa ja siitä löytyi jotain semmosta mitä ei ole koskaan vielä radalla eikä treeneissä löytynyt: laukassa oli kaksi vaihetta. Olin pakahtua onnesta ja mielissäni ensin vähän kaasutin, sitten vähän jarrutin - ja laukka pyöri kokoajan samalla temmolla eteenpäin.

verkasta
valmistautuvana ratsukkona

Minua hieman huvitti, kun Venta ei ollut vieläkään päässyt rampikuumeestaan yli. Se siis treeneissä ja verryttelyssä voi kävellä kentälle, maneesiin tms. ihan omin jaloin. Mutta kun lähdetään suoritukseen niin jonkun pitää taluttaa, muuten tulee itkupotkuraivarit. Isi pääsi tällä kertaa Ventaa viemään, minua nauratti kun isä juttelee Ventalle aina tyylillä: "älähän nyt juksaile, tyttö vielä suuttuu sinulle ja sinusta tulee koditon". Rata meni kokonaisuutenaan hyvin. Vääriä laukkoja tuli perinteisesti Ventalle haastavampaan oikeaan kierrokseen paljon, eikä se antanut raville alas jotta ne olisin saanut korjattua. Lentävää vaihtoa olemme harjoitelleet, mutta se onnistuu JOS onnistuu. En jäänyt tappelemaan, vaan pitkät tiet ja väljästi sijoitellut esteet antoivat minulle anteeksi räpellykseni. Muuten ponnistuspaikat onnistuivat kohdilleen, mutta kaarevalla linjalla tulimme lähelle ja minä olin jo varma että nyt kolisee. Isompi este olisikin lähtenyt mukaan, mutta pikkueste pysyi vielä kasassaan.







kun kuski mokas lähestymisen niin keskittymisilmeenä on (taas) kirjaimellisesti kieli poskella


Ensi viikonloppuna vuorossa seurakilpailuissa este- ja kouluratsastusta. Joten kuvaajat: ulkokausi jatkuu vielä! 29.-30.9. järjestetään Koljonvirralla Iisalmessa seurakilpailut ulkokentällä, joten kuvattavaa riittää! Minä taas lunastan kuviani - kuten aina. Aikataulun, kilpailupaikan osoitteen yms. löydät kutsusta, joka on julkaistu Kipassa.

4 kommenttia:

  1. Ihanasti ootte sävy sävyyn ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :)
      En ees tiennyt, että mulla on olemassa jokin noin pirteän värinen vaatekappale.

      Poista
  2. Kivalta näyttää tuo teidän esteyhteistyö, kun kuvista kahtoo. Kyllähän se selkään voi tuntua kauheemmalta, miltä se katsojan silmään näyttää.. ;) Mutta tämmöset postaukset on tosi kivoja, kiva lukee teidän menemisistä Ventan kanssa :)

    Hitsi ois niin houkutellu kuvata noi Iisalmen kisat, mutta kyyti ja aikatauluongelmat taitaa tulla tielle.. :/ Ellei hyvin käy ja saa järjesteltyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Selkään se todellakin tuntui erilaiselta, kuin mitä kuvat antavat ymmärtää. Kuvien perusteella me jopa voitaisiin osata jotain. :D

      Mutta aina löytyy aikaa kuvaamiselle! :) joten eikun vaan kameran suljin laulamaan lauluaan, Koljonvirralla on hyvät puitteet kuvata ja useimmiten erittäin siisti ja neutraali tausta.

      Poista