torstai 27. kesäkuuta 2013

Puhelimen tyhjennystä

Käytiin yksi kaunis kesäilta kaverin kanssa terassilla ja otin kuvan laskevasta auringosta. Kerran myös lähdin rimpalle ja näytin ihmiselle! Venta tässä viimeisessä kuvassa pojotti kentällä, ennenkuin selvisi epäpuhtaiden liikkeiden syy, mutta pouni oli jo kevyemmällä käytöllä.

Koljonvirran koulukansallisten yövahdin taivasta varjosti iso synkkä pilvi... Muutama kirosana taisi päästä suustani kun näin pilven. Ventan kanssa löydettiin alkukesästä ihan huippu maastoreitti - tuntui kuin olisi ollut etelässä kuivan kangasmetsän keskellä! Nykyisin reitti on meidän vakkari, siinä menee noin 1,5h käynnissä. Käytiin kavereiden kanssa syömässä Iisalmelaisessa pihvipuljussa ja otin vakioannokseni, eli härkää medium rarena. Oli hyvvee!

Kävin Ventalla sen edeltäjänsä kotikonnuilla, noin 10km päässä nykyisestä kotitallista. 3 vuotta sitten maisemat oli prikulleen samat, mutta hevonen allani eri. Joskus on edelleen ikävä Murre-vanhusta <3 siskoni kissa Joonatan oli juhannuksen ajan hellässä huomassani. Ventan tallikaveri juomassa purosta, niin idyllistä <3

Monena päivänä olen vain käynyt syöttämässä Ventaa, sillä laidunpaikkaan eivät kuulu väkirehut. Kesä on kyllä pelastanut minun sosiaalista elämääni, sillä kun hevosen hoito on niin nopeaa riittää aikaa myös kavereille! Jo aiemmin blogissa julkaistu mummolachillaus, mutta tuo kuva reidessä on vaan niiin..... <3 Ventan kesälook on tehty sävy-sävyyn varusteista ja suitsista ilman turparemmiä. Punaista on niskassa siksi, että maastoissa liikkuu myös paljon lenkkeilijöitä koirineen, joten ehkä punainen väri kiinnittäisi heidän huomiotaan paremmin.

Minulla oli ennen irokeesi, vaan eipä ole enää. Tässä kutristo melkoisen villinä, mutta jo seuraavana päivänä kampaajalla tasoitin tilannetta. Venta palattuani Helsingistä seisoi niin kauniisti käytävällä. Ja vaikka olinkin vain kaksi päivää poissa oli minulla suunnaton ikävä tammaani. Viimeisessä kuvassa on Ventan rantapallo vm. 2013. Herttinen miten voikin olla LÄSKI hevonen....

Tämä tuli tänään. Uusi edustushuppari, jos kilpailupaikoilla näkyy meikäläistä niin tervetuloa juttelemaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti