tiistai 16. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014: Ratsupiireissä haisee rahalle


Jo vuonna 2004 olen osannut valita niin ajattomasti tallivaatteeni, että kymmenen vuotta sen jälkeen ne ovat silti hyvät!

Selatessani blogeja tulen väkisin kateelliseksi niille, jotka esittelevät uusia hankintojaan: on koppakärryä, traileria, kankisuitsia, merkkivaatteita ja hevosella uusi satula. Rivien välissä haisee ja näkyy new money. Itse puserran melko minimipalkalla duunissa ja voisin lähettää eduskuntaan viestin: "oon yks niistä jotka tienaa alle kaksjapuol kuussa. Ja mä käyn töissä.

Blogit eivät kuitenkaan kerro kaikkea kulissien takana, mistä monia bloggaajia onkin soimattu. Pitäisi tuoda itsensä julki myös huonossa valossa, mutta vaikka kukaan ei halua kertoa siitä ettei osaa jotain, vielä vähemmän halutaan kertoa raha-asioista. Taannoin entisillä vihreillä sivuilla keskusteltiin anonyymiyden turvin, kuka maksaa harrastuksesi ja yllätyin viestejä lukiessani, kuinka moni hevosenomistaja elää kuitenkin aika pitkälle vanhempien sponsoroimana vielä aikuisiälläkin. Tiedän henkilökohtaisesti useita henkilöitä, joille vanhemmat sponssaa osan tallivuokrasta tai ostavat uudet suitset, vaikka ikää alkaa olla jo 20+. Kuitenkin on jonkinasteinen tabu kertoa omalla naamallaan käyvänsä neljääkymmentä, ja äitimuorin maksavan hevosen elinkustannukset - jotka muuten ovat hulppeat! Ja teini-ikäiset hevosenpitäjät... no, en edes ihmettele mistä rahat uusiin rytkyihin on tullut. Mamman ja papan tilipussista, lähes poikkeuksetta. Katkeruuteni johtuu ehkä siitä, että minulle ei mamma maksa mitään. Pappakin jätti vain aika isot menot perillisille lähtiessään vuosi sitten. Ei liene epäselvää kellekään, kuinka epäreiluksi koen, kun joku muu saa vanhempien kustantamana "kaikkea kivaa".

puoliveriruuna Spiritaksen kanssa kisahoitajan hommissa

Ostaessani hevosta vuonna 2012 pelin säännöt olivat aika selvät vanhempieni osalta: "se on sitten kokonaan sinun kukkarolla". Tietysti yllättäviin menoihin olen joutunut pyytämään lainaa äidiltäni, maksaen heti mahdollisuuden tultua kaiken takaisin. Kaikki hevos-, elintaso- ja varustehankinnat olen kuitenkin suorittanut omalla, pienisaldoisella kukkarollani. Tosin mammani osti tänään Ootukselle joululahjaksi heijastinbuutsit, heh! Hevoseni ovat kuitenkin eläneet minun kukkarollani. Voin kuitenkin olla ylpeä, että näin pienipalkkaisena näin elitistisessä lajissa olen saanut kaiken maksettua kunnialla, ja itseäni eläteltyä siinä sivussa - jopa saanut pikkusiivun säästöön pahan päivän varalle. Hevospiireissä ei kannata jättää laskuja maksamatta, se ei ole kuin yksi päivä liikaa, ja hevosesi seisoo postilaatikkoon sidottuna uutta kattoa pään päälle etsimässä. Huono maine kirii kuitenkin edelläsi, eikä laskujaan maksamattomien eläimille löydy sijaa hoitotalleista, kengittäjien asiakaslistoilta tai satulansovittajan kalenterista aikaa. 

Ratsupiireissä pidetään kuitenkin helposti new-money -imagoa yllä, vaikkei sitä oikeasti olisikaan. Tiedätte varmaan, kuinka pitkillä katsotaan niitä, jotka eivät ole päivittäneet kypäräänsä 2000-luvulle tai jonka hevosen satulahuovassa ei ole aitoja tekotimantteja, vaan vanhankansan räsymatto. Hevospiireissä santsataan ulkonäköön ja ulkoiseen habitukseen paljon, joskus jopa enemmän kuin itse suorituksen laatuun. Hevoselle halutaan vain parasta, joka usein mielletään parhaiden varustemerkkien suosintaan niiden ulkoisten ominaisuuksien takia. Edullinenhan ei voi olla toimiva ratkaisu. Tavallisten ihmisten tavalliset hevoset eivät ole kärkikahnauksissa mukana isoista titteleistä: siellä on sen hintalapun hevosia, että minun vuosipalkkani ei riittäisi edes häntäjouhiin. Tietysti huipulle päästessään takana on pitkä matka, joka ei olisi onnistunut ilman riihikuivaa.

Kajaanin Lady Meetingissä pitää olla vähän parempaa yllä...!

Olen ehkä pienituloisena oppinut uusia keinoja säästämään harrastaakseni tätä herrojen hupia: mm. teen budjetin jokaiselle kuulle tulevien tarpeiden mukaan, josta pidän kiinni. Tilipäivänä maksettuani laskut jätän budjettiin lasketut rahat (joka on muuten yleensä aika alakanttiin laskettu) käyttöön, loput laitan sukanvarteen jemikseen. En käy kaupassa "haahuilemassa", enkä mene ruokaostoksille nälkäisenä. Mietin yön yli ostopäätöksiä asioissa, mitkä maksavat yli 10e. Ajattelen toistuvasti, ettei minulla ole rahaa, turhaa menen kauppaan - näin vältyn heräteostoksilta. Olen myös koko ikäni ollut todella huono heittämään tai myymään mitään pois: siispä vaatteita on kertynyt niin paljon, etten tarvitsisi moneen vuoteen uusia. Toisaalta, miksipä sitä hyvästä luopumaan.

Moni varmaan nyt ihmettelee, että miksi ylipäätään olen hevospiireissä mukana, jos rahaa ei ole tuhlattavaksi asti. Tai millä rahalla tuon ruunan ostin. Minulla on kyllä tarvittavat varannot elättää ruunaa ja tehdä varustehankintoja. Mitään ylimääräistä minulla ei ole kuitenkaan vara ostaa "vain koska se on kivannäköinen". Tavaroille pitää olla jokin funktio, ennenkuin hankin ne, eikä minusta pipo voi olla kuudenkympin arvoinen vain siksi, että se on jotain tiettyä merkkiä. Elämä on kuitenkin loppujenlopuksi valintakysymyksiä, myös rahankäytössä. Muut satsaavat rahansa materialismiin, mutta minusta vaatteet ovat niin kauan hyvät yllä, kun ne ovat ehjät. Muiden ajaessa hienoilla nelivetomaastureillaan, minä nytkytän eteenpäin kolmensadan euron ruosteisella ruoskallani niin kauan kuin se kulkee. Rahalla saa rakkautta, mainetta ja maallista materiaa. Hevosensa kunnioitusta ja uskollisuutta mammonalla ei saa. Ne meriitit hankitaan aivan eri tavoin.


12 kommenttia:

  1. Hienosti jälleen kirjoitettu.
    Tästä sain myös inspiraatiota kirjoitella omaa blogiakin! :)kiitos! :)

    katriseikkailee.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On tosi hienoa kuulla, että mun raapustukset inspiroi! :)

      Poista
  2. Hyvä teksti! Itse kustannan myös hevosen täysin itse, myös melko pienellä palkalla (n. 1700e/kk). Kyllä minäkin myönnän olevani katkera niille jotka ostelee kalliita varusteita yms noin vain tai omistavat useamman hevosen.

    Mutta, valintakysymyksiä :) olen kyllä ihan tyytyväinen tilanteeseeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kieltämättä kadehdin niitä, joilla on varaa ylläpitää kahta hevosta. Itselläni ei kuitenkaan ehkä motivaatio loppujen lopuksi riittäisi kahdelle, ainakaan silloin kun räntää ja vettä vihmoo vaakatasossa naamalle. :D

      Poista
  3. Äh, ei kaikki ole kiinnostuneita ulkoisista asioista. Se on varmaan tosi paljon talli- ja paikkakuntakohtaista. Omat heppapiirit on myös niitä jossa ostetaan jotain jos oikeasti tarvii, kallista jos on pakko. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitukseni ei ollut yleistää tätä kaikkiin, mutta varsinkin kilparatsastuksen saralla olen huomannut, että moni on tarkka ulkonäöstä. Tietynlainen "poniemous" on vallalla, että Mamman Mussulla on sitä kaikista fiineintä yllä. Olen minäkin tietyllä tapaa ulkonäkökeskeinen, mutten silti osta kolmen sadan loimea näyttääkseni hyvältä - tosin ostaisin jos semmoinen summa olisi minulle pikkuraha. :D Meillä on onneksi tosi hyvä tallihenki eikä kenenkään varusteita tai varusteettomuutta katsota kieroon - pääasiahan on, että ne varusteet mitä on olemassa, istuvat hevoselle eivätkä aiheuta turvallisuusongelmia. :)

      Poista
  4. Tää ei nyt liity aiheeseen, mutta miksi Ootuksella on lautasen päällä tollanen tumma laikku? anteeksi jos kysyn typeriä, minua vain kiinnostaa... Tosi mielenkiintoinen blogi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole yhtään tyhmä kysymys!
      Se laikku (näyttää vähän sydämeltä poikittain tai afrikan mantereelta) on tumma luomi :)

      Poista