tiistai 6. tammikuuta 2015

Luopumisentuska

Puhutaanpa hetki nyt itsekkyydestä. Hevosmaailma tarjoaa jo alusta asti oppeja itsekkyydelle, kun poninovellit ovat täynnä kuinka "pelastetaan" hevonen teurasautosta. Tarinoissa annetaan ilkeälle ja vähän vaivaiselle hevoselle mahdollisuus päästä vielä rakastetuksi ja elävien kirjoihin, ollakseen se "Yhden ihmisen hevonen". Kuolema nähdään pahana ja pelottavana, sekä hevosistaan luopuvat kylminä, laskelmoivina ja oman edun tavoittelijoina. Pahiksina. Tämä arvoasetelma on minulle kuvottava. Opetetaan lapsille kuoleman olevan rangaistus, ei nähdä sitä sen todellisessa merkityksessään. Eläimen pelastaminen tappotuomiolta mielletään palkittavaksi, tavoiteltavaksi teoksi.


Jokaisella hevosenomistajalla pitäisi olla lopetussuunnitelma, joka sisältäisi kohdat: miten, missä ja kenen toimesta. Mitä tehdään ruholle? Suunnitelma pitäisi sisältää myös sen kaikista tärkeimmän kohdan, eli milloin on se hetki, kun tehdään viimeinen palvelus hevoselleen. Toisille lähtö tulee nopeasti raajan katkeamisen, ähkyn tai aortan repeämisen myötä. Omistajalle ei silloin juuri jää valinnanvaikeutta, että mitenkäs nyt edetään kun jalka on jo katki. Toisille, niille minun säälimille, lähtö tulee hitaasti. Käytännössä ei ollenkaan, vaikka aihetta olisikin. Omistaja elättelee ihme parantumisen toivoa, kieltää tosiasiat ja tekohengittää eläintä, jotta se vain pysyisi hengissä. Tällöin ei enää nähdä tosiasioita, joko tietoisesti ne kieltämällä tai omien vaaleanpunaisten lasien sokaistamana.

Facebookin ryhmäkirpputoreilla on säännöllisesti kuvia hevosista, jotka ovat lähdössä viikon sisään toiseen autoon. Moni rupeaa kaavailemaan heti hevosille pelastusta, mutta mielestäni olisi tärkeämpää, että ymmärrettäisiin miksi se eläin on jo lähtemässä toiseen autoon. Syyt ovat aivan varmasti sen mukaiset, että joutaa mennäkin sen toisen auton kyytiin. Joutohevosia on takapihat pullollaan, joiden elämäntehtävänä on oleminen - mistä sitten tietää, että se joutohevonen on elämänsä ehtoopuolella? Käyttöhevosilla on niin selkeää, ettei ole oikein jos hevonen esimerkiksi ontuu. Se on merkki kivusta, sillä hevonen ei osaa esittää ontumaa. Saaliseläimellä ontuman näyttäminen kertoo jo yleensä voimakkaasta kivusta. Silloin ontumaa tutkitaan ja tehdään hoitoratkaisuja sen pohjalta. Ne joutilaat.... niitä ei välttämättä edes tutkita. Koska niiden tehtävänä on vain olla koristeena pihassa tai ystävänä ihmiselle.


Ventastani ei jäänyt joutohevosta, vaikka se olisi siihen kuntoutunut täysin. Hevonen lemmikkinä ei ole mielestäni toimiva idea, sillä hevonen on luotu liikkeeseen. Ei seisomaan karsinaansa tai tarhaan. Kun piti päättää Ventastani mielessäni ei edes vakavalla idealla käynyt, että jättäisin sen joutilaaksi. Niin itsekäs en voisi olla, että roikkuisin hevoseni hyvinvoinnin varjolla omassa psyykkeessäni kiinni. Jos Ventasta olisi tullutkin joutilas, se olisi saanut elää niin kauan kun se olisi pystynyt juoksemaan laitumella, reagoimaan voimakkaasti säikähtäessään ja elämään hevosenelämää. Elämisen arvoista ei ole seisoa karsinassa tai pienessä tarhassa syöden, samalla kun omistaja tekee kaikkensa jotta hevosen "olo olisi parempi". Hevonen ei ymmärrä, jos kerrot sille että muutaman vuoden päästä sitten sinä kirmailet, mutta nyt seisotaan ensin syistä X, Y tai Z, etkä voi vielä kirmailla huoletta. Silloin pitää osata tehdä se vaikea päätös, silloin on se aika. Jos sen päätöksen lykkää on itsekäs pikkutyttö ponisaduista. Nojataan omaa hyvinvointia eläimeen, muttei nähdä sen takaa enää hevosen itsensä tilaa.

Koska lopettamisen, teurastamisen tms. ylipäätään kuoleman puoltaminen on eräänlainen tabu hevospiireissä haluan kumota muutaman todennäköisesti esiintyvän vasta-argumentin.
  • Ei mummojakaan tapeta. Ei niin, mutta ihmistä ja eläintä ei voi ikinä yhdenvertaistaa. Suomessa ei aina anneta armon käydä oikeudesta, vaikka ihminen sitä itse toivoisikin. 
  • Voi koirakin elää siten, että takapää on pyörätuolissa. Eettisesti väärin, aina ei tarvitse pelastaa. Kuolema on joskus helpotusta tuova, tuskaa pois vievä.
  • Hevosellani ei ole kipuja, vaikka se ontuu. Väärin, hevonen ei osaa näytellä päästäkseen helpommalla. Googlaa netistä hevosen kipukäyttäytyminen ja harkitse sitten uudestaan sanojasi.
  • Ei pikkuontuminen tarkoita kuoppaa. Ei niin, mutta jo vakavat vammat (mm. suuret nivelrikot, vakavat jännevammat) ovat jo mielestäni sellaisia, että olisi parempi päästää irti.
  • Tunnen hevoseni paremmin kuin sinä. Totta, mutta joskus liian lähellä ollessaan sokaistuu. Jos sinulle moni sanoo, että harkitse hevosesi elättämistä niin kyseenalaista, että miksi. Voit saada näkökulmia, joita et ole itse edes harkinnut ja kuva-alasi alkaa laajentua. Et varmasti halua, että sinun HevosYstäväsi riutuu pois elämästä? Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus lähteä saappaat jalassa, ilman että päätöstä on lykättyä ihmisen tultua toisiin ajatuksiin.

48 kommenttia:

  1. Olipa hyvä postaus jälleen! Minusta kipeänkin joutohevosen pito on vähän niin ja näin, siis jos hevonen on esimerkiksi vaikka niin kolmijalkainen ettei se pääse pakotilanteessa toimimaan normaalisti. Voin vain kuvitella millainen stressi se on hevoselle!

    Oma ponini kuoli ihan äkillisesti sydänkohtaukseen kesken ratsastustunnin. Aika karua, mutta hevoselle helppo ja nopea lähtö eikä itse tarvinnut tehdä vaikeaa päätöstä. Onneksi asutaan omalla maatilalla, niin hautaussysteemit oli nopeasti järjestettävissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Olet aivan oikeassa: hevonen voi tietää itse olevansa kipeä, mutta sitä ei välttämättä ympärillä huomata heti. Siinä vaiheessa kun hevonen on niin rampa, ettei se voi laiduntaa normaalisti ja kyetä säikähtäessään pakenemaan on oikea osoite muilla mailla.

      Sinulla on hieno suhtautuminen hevosesi kuolemaan. Itse olisin ollut hyvinkin järkyttynyt, jos hevonen altani kuolisi. Vaikka muuten asia onkin minulle ok, on mielestäni puistattava ajatus ratsastaa hevosella, joka yhtäkkiä kaatuu alta kuolleena.

      Poista
  2. Hyvä teksti ja täyttä asiaa! Itsekin muistan pienenä lukeneeni ponitarinoita, joissa poneja pelastetaan teurasautoista ja ties mistä, mikä sai minutkin haluamaan "pelastaa" hevonen. Kuitenkin vähän vanhempana ja viisaampana voin sanoa, että sitten joskus hevoskauppoja tehdessäni, haluan varmistaa kaupan kohteen olevan terve. Mielestäni on myös jopa hieman julmaa pitää hengissä hevosta, joka on täysin joutilaana, eikä pääse elämään hevosen elämää - liikkuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Ostotarkistus kannattaa aina tehdä: maksoipa hevonen kolmekymmentä tonnia tai maksoiko entinen omistaja, että haet hevosen hänen vaivoiltaan pois. Rikkinäinen hevonen tulee äkkiä kalliiksi, vie ilon harrastamisesta ja aiheuttaa murheita omistajan kuitenkin kiintyessä elämänpuolikkaassa roikkuviin eläimiin.

      Poista
  3. Aiivan kuin omalta näppäimistöltäni kirjoitettu teksti. Ei tähän voi lisätä mitään.

    VastaaPoista
  4. Hyvä kirjoitus! Juuri näitä asioita pohtineena ja lopulta hevosen poislaittaneena..

    Minusta hevonen voisi elää onnellisena "joutohevosena" ilman ihmisen tarjoamaa lisäliikuntaa. Hevosen kanssa voi puuhata niin monenlaista muutakin ja jos sillä on sen lisäksi mahdollisuus olla laumassa tilavassa tarhassa, niin luulen sen olevan ihan onnellinen ilman pakollista ratsastusta. Mutta silloinkin sen on ehdottomasti oltava kivuton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Toki ihmisen tarjoama tunti päivään tai joskus ja jouluna on hevoselle aivan yksi lysti, jos sen kupoli vai kestää "lenkkien" lopettamisen. Kuitenkin jos pahat vaivat estävät jo vapaana liikkumista on mielestäni väärin pitää hevosta vain elämisen ilosta hengissä. Kiitos kommentista! :)

      Poista
  5. Tämän postauksen pitäisi kaikkien hevostenomistajien lukea, eri toten ne ketä tekohengittelee omia hevosiaan... Erinomainen kirjoitus, pisti itsenikin miettimään asiaa entistä tarkemmin, olen kyllä sinun kanssasi täysin samaa mieltä kaikesta mitä kirjoitit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti mahdollisimman moni eksyisi tänne ja näkisi minut muunakin kuin kylmänä ja välinpitämättömänä ihmisenä... :) Kiitos kommentista!

      Poista
  6. Mellä on hevosia jotka juoksee kilpaa ja voin sanoa että monen hevosen kohtaloa on mietitty asiantuntijoiden kanssa ja ratkaisut on tulleet hyvin nopeasti ja hevosta kunnioittaen. Vähä aika sitten tammaltamme meni hankoside 60%.sesti ja eihän siitä ole enää juoksijaksi mutta hyvä opetus hevonen nuorten kanssa ajolenkillä ja jalka kestää myös lisääntyvän painon joten voidaan vielä saada hyvästä tammasta jälkeläisiä.

    Ei kaikki vammat tarkoita että hevonen kuoppaan, mutta aina pitää jutella ammattilaisten kanssa ja miettiä kunnolla juuri sitä hevosta miten sen pää moista kestää. Hyvä kirjoitus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankkarivammathan yleensä paranevat ihan kelvollisesti ja suht nopsakkaasti, ja hevosta voi pitää tarhassa kuntoutusajan. Asenteenne on hyvä, sillä jos uutta käyttötarkoitusta pikkuvikaisena ei löydy, niin turha on jättää eläintä nurkkiin seisomaan. Mukavaa, että tammanne löysi vielä uuden elämäntehtävän nuorempien menttoorina :)

      Poista
    2. Kiitos! Olen saanut tällaisen asenteen jo nuorena tallityttönä tallin omistajalta. Olen ajatellut että jos hevosella on jalostus arvoa ja sitä pystyy siihen käyttämään vammansa kanssa niin silloin sitä mietitään ensimmäisenä vaihtoehtona.

      Harmiksemme tammaltamme meni hankkari jo kolmatta kertaa joten siitä ei ole enää juoksijaksi vaikka se siihen annettiin toivoa, nyt ajattelin että parempi nyt kun parin vuoden päästä kun vielä jalka kestää kevyet hölkkälenkit ja myös mahdollisen varsan painon.

      Poista
  7. Voisin kuvitella pitäväni hevosta rakkaana seurahevosena ja joutilaana, jos olisin ensinnäkin niin rikas, että voisin pitää hevosenkokoista lemmikkiä. Käytännössä se siis vaatisi oman tallin. Toisekseen minustakin hevosen pitää voida elää kivutonta elämää, eli vamman laadun pitäisi olla sellainen, ettei siitä joutilaalle olisi harmia mutta se estäisi esimerkiksi ratsain kovemman rasituksen. Ja kolmanneksi sillä pitäisi olla isot tilat liikkua ja mieluinen kaveri. Tuskin se minua siinä vaiheessa kamalasti kaipailisikaan, muuta kuin ruokaa naaman eteen tuomaan :D

    Itselläni on lähes jokaisena vuodenpäivänä eriasteisia kipuja ympäri kroppaa, enkä soisi sitä kenellekään. Etenkään hevoselle, jolle ei tosissaan voi sanoa että sori nyt Murunen, et voi liikkua kopistasi puoleen vuoteen koska jalan pitää parantua tai ethän sitten ota tarhassa yhtään juoksuaskelta, ettei vaan tämä ja tuo repeä. Toisaalta tietysti kuntoutuksen takana voi olla täysin terve hevonen, joten joskus se on varmasti tarpeellista ja järkevääkin. Sen sijaan nivelrikko ei koskaan parane, ja mitä itse olen nähnyt, se on ehkä valitettavasti yksi vähätellyin vaiva.

    "No sillä on vähän rikkoa jaloissa, kyllä se siitä vertyy!" jne... No ei verry, kun sen nivelpinnat on rikki, korkeintaan hetkellisesti turtuu kipuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tuleekin esiin joutohevosten takana piilevät kysymykset, eli raha. Moni tuskastelee, että hevoseen menee paljon rahaa vaikkei sillä mitään tekisikään, mutta toisaalta ei ymmärretä että hevosen kulut päättyvät siihen päivään, kun se menee muille maille. Itse en edes joutilasta pitäisi, sillä se syö usein jopa suuremman rahan kuin terve kolleegansa. Miksi pitäisin rampaa, kun voin pitää tervettä.

      Nivelrikko on yksi kavalimmista oireista, joka vie toiset parissa kuukaudessa jalattomaksi ja joitain ei ikinä.

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Hienosti kirjoitettu! Tekstissä on näkemystä.

    Vuokraheponi venäytti kesällä etusen jänteen. Kysyimme suoraan voiko hevosella ratsastaa tulevaisuudessa. Eläinlääkäri ei aivan sata prosenttisen varmasti luvannut. Kesä lomailtiin ja kuntoutettiin. Syksyn tarkastuksessa jalka todettiin terveeksi. Hypätä ei voi, mutta meitä ei haittaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti pienet takaiskut kuuluvat hevosen elämään ja mahdollisesti rajoittavat käyttöä tulevaisuudessa! Kiva kuulla, että teillä saatiin vielä yhteisiä kilometrejä eteenpäin :)

      Poista
  10. Olen kanssasi samaa mieltä ja tämä voisi olla itseni kirjoittama teksi. Olenkin miettinyt että pitäisi aiheesta ajatuksen kanssa kirjoittaa. Valitettavasti olen nähnyt liian läheltä todella ikävää hengissä väkisin pitämistä ja nämä tapaukset ovat päättyneet huonosti. Eläin ei kuole itsestään, niin kun jotkut ajattelee, se tarvitsee siihen meidän ihmisten apua. "Jokainen varmasti toivoo, että eläinystävä nukkuisi itsestään rauhassa pois, näin kuitenkin tapahtuu käytännössä hyvin harvoin. Sairas eläin kyllä jossain vaiheessa kuolee itsestäänkin, mutta harvoin rauhassa, ilman kärsimystä." Tämä on lainaus eläinlääkärin tekstistä minkä itse allekirjoitan täysin: https://heidiwirgentius.wordpress.com/2014/08/16/elamaa-kuoleman-jalkeen/
    Tuo teksti on myös sellainen mikä jokaisen hevosenomistajan kannattaisi käydä lukemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos artikkelin linkkauksesta, se oli varsin mielenkiintoinen. Joskin ehkä hieman vivahteinen uskonasioihin, mutta ne ovatkin jokaisen oma asia.

      Sinulla on tärkeä pointti: ei ne yleensä kuole itsekseen, ellei vaiva ole elintoimintoja ylläpitävissä elimissä. Olisi hirvittävää tietää, että hevoseni riutuisi pois elämänsyrjästään vain siksi, etten olisi kyennyt tekemään itse vaikeaa päätöstä.

      Poista
  11. Varmasti joutohevonenkin voi olla onnellinen jos sen pää kestää vapaita ja se ei ole kivuissaan. Vieläkään en kuitenkaan ymmärrä sitä, että miten hevonen voi elää hevosen elämää lemmikkinä jos se on esim. vammautunut niin pahasti, ettei sillä voi lainkaan ratsastaa (tai mennä muuta kuin käyntiä). Ei se sitä ratsastusta tarvitse, mutta miten se voi nauttia kiitolaukka pyrähdyksistä, pukitteluista ja kaiken maailman spurteista tarhassa jos se kipeytyy jo käynnin menemisestä ratsain. Ehkäpä se sittenkään ei ole kivuton...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se... Ja jos hevosen yleisilme muuttuu kärttyisäksi, kiukkuiseksi ja vihaiseksi, mutta liike on silti "puhdas" ei se kivuttomalta minusta kuullosta.

      Poista
  12. Tosi hyvä postaus!
    Olen monia joutohevosia seurannut sivusta, kun ei kehdata laittaa pois... Ravataan niin paljon eri lekureiden luona, syötetään kymmeniä lääkekuureja tuloksetta, seisosetaan eikä siltikään hevonen tee muuta kuin hyppii kolmijalkaisena. Monilla ratsastuskouluillakin valitettavasti näkee ikivanhoja hepparaasuja, joiden huonon terveyden näkee monen metrin päästä... Kun ei vaan raaskita laittaa pois. :(

    Minusta seurahevonen on ok silloin, kun se pystyy itse liikkumaan minne haluaa (=ei onnu eikä kolmijalkainen), on elämäniloinen ja juurikin pystyy pakenemaan säikähdettyään. Oman poislaittoa olen harkinnut alkavan nivelrikon takia, mutta tuosta kyllä näkee, niin silmistä kuin pelkästä olemuksesta, että elämäniloa riittää. Ja antaa riittää niin kauan, kun liikkuu hyvin ja pysyy omana iloisena itsenään. Sen verran rakas kuitenkin on, että armahdetaan pääsy taivaslaitumille kun se aika tulee eteen. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuinka kalliiksi se joutilas tulee! Samalla rahalla ja pienemmällä vaivalla, vähemmällä stressillä ja harrastusinnon säilyttämisellä saisi terveenkin. On lapsellista ja vastuutonta kiintyä yhteen tiettyyn eläimeen niin paljon, ettei kykene tekemään päätöksiä eläimen kannalta paremmiksi.

      Ole tarkkana nivelrikon kanssa, se on kavala vaiva, joka aiheuttaa kipua. Päivät eivät välttämättä teillä ole luetut, mutta kannattaa pitää erityisen hyvää huolta jalkaterveydestä ja tarkkailla hevosta paljon. Se vaiva vei Ventanikin, jonka elämänilo silmistä sammui vasta kuolleena maahan kaatuessa.

      Poista
  13. Hyvä kirjoitus ja täyttä asiaa! On surullista katsoa, miten ihmiset pitävät eläimensä hengissä itsekkäistä syistä. Osa ei edes tajua sitä tuskaa mitä he aiheuttavat, vaan uskovat sokeasti tekevänsä oikein, vaikka todellisuudessa eivät osaa luopua. Jo ennen sitä elukan hankkimista pitäisi mielestäni tehdä itselleen selväksi se, milloin on syytä päästää irti ja pitää sitten siitä päätöksestä kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa siinä, että elämän raadollisuus pitäisi olla jo käsitteenä tuttu, kun eläintä hankitaan. Kissat ja koirat viedään eläinlääkärille usein vasta silloin kun on jo liian myöhäistä tehdä mitään, jotta eläin voidaan pelastaa. Riutuminen on yleensä alkanut jo kauan aiemmin, mutta jotenkin ihmiset haluavat uskoa tekevänsä oikein, mikä on surullista.

      Poista
  14. Todella hyvä kirjoitus! Itsellä lopetettiin hevonen lokakuussa. Kun hevosen hommasin päätin itseni kanssa ja lupasin rakkaalle hevoselleni että sitten kun se on kipeä,sen on aika lähteä "aikaisin" kuin liian myöhään. On totta että sitä elättelee itsellensä toiveita paremmasta huomisesta, mutta lopulta sitä on pakko katsoa totuutta suoraan silmiin. Kun totesin että nyt hevoseni kärsii,tein viimeisen palveluksen sille ja päästin irti.
    Kyllä,kuulin hevosihmisiltä kommenttia että oishan sitä ehkä voinut hoitaa. Ehkä. Nimenomaan ehkä. Ja kun lause on ehkä,en todellakaan ota riskiä.
    Rakkaastaan on vaikea päästää irti ja kyllä,se oli elämäni yksi vaikeimmista päätöksistä,mutta olen onnellinen tietäen että se ei enään kärsi,koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Itse olen samalla kannalla: mielummin pikkuisen liian aikaisin, kuin armottomasti liian myöhään. Kun kaikki voitava on tehty täytyy yleensä päästää irti. Ei jättää elämänpuolikkaaseen kiinni.

      "Ehkä" on vaikean päätöksen edessä olevalle sama kuin "kyllä se siitä". Mielummin elättää toiveita turhasta, kun katsoisi raadollisuutta suoraan silmiin.

      Poista
  15. Aamen! Oon aina ihmetelly sitä että miten eläimet (kaikki) inhimillistetään. Kaikessa. En tiedä oonko itse jotenkin erilainen, koska en näe hevosta niinkään lemmikkinä, toki se sellainenkin on, mutta silti. Ihmisen tärkein tehtävä on päästää hevonen pois kun sen aika on. Ei laittaa kiertopalkinnoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiertopalkinto on kyllä surullinen kohtalo. "Kevyeen käyttöön" lukee liian monessa myynti-ilmoituksessa, mutta jätetään ostajan harkinnan varaan (+ luotetaan hänen sanaansa kevyestä käytöstä) mikä on kevyttä. Minusta O on aika kevyellä käytöllä oleva harrastepuksu, joka liikkuu 6-7krt / vko tunnin eri teemoilla. Toisille kevyt tarkoittaa joskus ja jouluna olevaa maastokävelyä.

      Poista
  16. Joskus suurin rakkaudenosoitus on luopuminen.

    Hevosesta luopuminen on aina raskas päätös. Se mikä minua monesti ihmetyttää on se, että kun omistaja on päättänyt tehdä raskaan päätöksen ja luopua hevosesta niin tuntuu aina löytyvän ihmisiä, jotka yrittävät pyörtää omistajan päätöksen jopa puoliväkisin. Vielä ei ole tullut vastaan hevosen omistajaa joka lopettaa hevosensa hetken mielijohteesta. Yleensä omistaja tuntee hevosensa sen verran hyvin, että tietää milloin on aika päästää irti (ellei kuulu ryhmään, että irtipäästäminen on liian vaikeaa) eli vaikka hevonen näyttäisi ulkopuolisen silmään ihan onnelliselta, näkee omistaja ne merkit joita ei sellainen nää, joka ei hevosta tunne.

    Olen ollut monesti erilaisissa tilanteissa (eli ei vain lopetus) ollut todistamassa, että jopa ammattilaiset eivät ole uskoneet, jos omistaja on sanonut ettei nyt ole kaikki hyvin. Ehkä siihen on vaikuttanut se, ettei omistaja ole välttämättä osannut sitä muutoin perustella kuin "minusta nyt vain tuntuu sille". Yleensä vain se vaisto on oikeassa. "Luota sydämmen ääneen..." vaikka kliseiseltä kuullostaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä, kyllä jokin ääni (toivottavasti) sanoo ihmisen sisällä, että nyt ei ole kaikki hyvin. Nyt ei ole enää oikein. Elämänilo sammuu kuitenkin aikalailla viimeisenä, eikä eläimet yleensä todellisuudessa vain käperry kukkakedolle ikiuneen.

      Poista
  17. "hevosellani on nivelrikko ja se menee makkaraksi jos ei joku hae huomiseen mennessä"... Näitä ilmoituksia on ihan liikaa ja kauhea jono "mä tulen pelastamaan" -kommentteja. Hevosen parasta on välillä vaikeaa nähdä mutta tietyissä tilanteissa on pakko ajatella omaa napaa pidemmälle! Ihanan rehellinen kirjoitus, totta kyllä joka sana :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JEP! "Meillä on ennenkin rikkohevosia hoidettu". Pitäisi varmaan ensi kerralla kun tämmöisen ilmoituksen löydän kommentoida, että minäpä haenkin sen tuonne pakkaseen... :)

      Poista
  18. Mä oon ihan samalla linjalla sun kanssa, ja oikeastaan mun mielipiteet ei eroa sun mielipiteistä juuri ollenkaan! Varsinkin tuo, että jos ja kun siitä hevosesta/ponista joutuu luopumaan, kannattais olla heti aluksi suunnitelma miten missä ja kuka. Ja varsinkin tuo, että mihin ruho laitetaan! Mulle on nyt tulossa ylläpitoon hevonen joka saapuu itseasiassa jo lauantaina, ja ollaan heti alusta asti mietitty että jos jotain sattuu ja pitää luopua, miten missä kuka ja mitä ruholle tehdään. Nimittäin olisi melko surullista jos tositilanteessa, heppa kärsii mutta ei pysty lopettamaan kun ei tiedä kuka laittaa pois ja missä yms. Itse olen sillä kannalla, että heti jos tulis edes joku hankkarivamma, laittaisin heppani pois, vaikka ennuste olisi että heppa tulisi kuntoon. Kun tuntuu jo pahalta ajatella hevosta jossain karsinassa tai pikkutarhassa tököttämässä päivät pitkät. Tottakai jos vamma ei olisi paha, ja sen parantumiseen ei menisi kauaa, miksei? Mutta mun mielipide on että kannattaa osata luopua jos on todennäköistä että heppa joutuu seisomaan kauaa tai jos kivut ovat kovat. Eläin ei ymmärrä että kipu hellittää joskus myöhemmin, enkä itse antaisi hevoseni kärsiä kivusta.
    oho tulipas pitkä kommentti!:D
    Mutta siis, tää oli tosi asiallinen ja ajatuksia herättävä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevosen pito varsinkin täysihoitotalleilla vaatii tämän suunnitelman, sillä kaupunkialueella ei välttämättä saa hevosta haudattua (kuka sen silloin hakee, minne se menee, paljonko maksaa). Kannattaa myös ottaa ylös hätäteurastajien tms. numeroita ylös, jos jotain sattuisi ja eläinlääkäri olisi vasta kahden tunnin matkan päässä.
      Kiitos kommentista!

      Poista
  19. Asiallinen kirjoitus vaikeasta aiheesta.

    VastaaPoista
  20. Hyvin sanottu! Asia, jonka kanssa itsekin olen viimeiset pari kuukautta jossitellut. Olisiko sittenkin pitänyt yrittää vielä jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun päätös syntyy, että nyt on aika, niin yleensä jossittelut loppuu. Tai tiedä häntä, olisihan se ehkä voinut. Todennäköisesti ei. Kun terveitä eläimiä riittää maailmassa pitäisi ymmärtää luopua niistä sairaista.

      Poista
  21. Hieno ja asiallinen teksti. Näitä asioita pitäisi jokaisen miettiä jo ennen hevosenostoa! Itse menetin ihanan ja rakkaan hevoseni 4 vuotta sitten kun tamma vain kaatui laitumelle ja kuoli siihen paikkaan. Siinä ei ehtinyt eläinlääkärillekään soittamaan... Toiselle hepalle tuli taas viime keväänä tuomioksi alkava nivelrikko ja hevonen myytiin halvalla kevyempiin tehtäviin, maastoiluun ja hölköttelyyn kärreiltä. Jos kumpikaan tutuistani ei olisi sitä ostanut niin heppa olisi syksyllä mennyt maan multiin. Nyt hän kuitenkin saa viettää kevyttä eläkettä ja olen teroittanut että jos alkaa ontumaan tms niin se on lopetettava... En tahdo että niin hieno eläin mitä kyseinen ruuna on joutuu kärsimään suotta :(

    Mulla on itselläni ihan lista puhelinnumeroista mitä tarvitsen sitten kun on aika lopettaa joku hevonen. Makkaraksi tai multiin, sillä ei ole väliä. Ja itsekseni olen jo miettinyt valmiiksi kaiken mitä pitää tehdä. Tavallaan sitä on jo henkisesti vähän valmiimpi kun on miettinyt asioita. Lähdön hetkellä se kaikki on sitten vähän helpompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuonne ylös kirjoitin, että puhelinnumerot ylhäällä ovat todella tärkeitä, jos tarvitaan nopeita päätöksiä.
      Tietääpähän ainakin sitten, että jos tapahtuu jotain niin on jo "Viimeinen suunnitelma" valmiina. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka kävisi kuten tammallesi - äkkiseltään vaan kaatuisi kuolleena. :(

      Poista
  22. Totta, mutta en allekirjoita täysin. Välillä ero on hiuksenhieno onko elossa pitäminen oikein vai väärin. Periaatteessa olen samaa mieltä siitä, että olipa kyseessä mikä eläin vain, niin sen täytyy voida elää luontaista elämää. Toisaalta hengissä pysyminen on yleensä eläinten vieteistä vahvin. Todellisuudessahan jokainen tilanne on omanlaisensa. Itse mietin yleensä eniten sitä, onko edellytyksiä parempaan, jos ei tai ne ovat hyvin pienet on reilumpaa päästää pois. Kipu kuuluu kuitenkin aina elämään, joten niin kuin ihmisilläkin kipua onneksi voidaan hoitaa. Olen vain jotenkin "allerginen" sille, että eläinten lopettajat ovat todellisia sankareita, mutta korostan että vain tietyissä ja harvoissa tapauksissa lopetus on väärin. Kohdalleni on mm sattunut tilanne, jossa kissanpentu oli pahasti sairas ja eläinlääkärit hoitivat hyvin, mutta sanoivat useasti, että lopetus olisi ajankohtaista. Meni kaksi päivää ja kissa oli kunnossa. Nyt se on hyvin terve ja virkeä kissa. Tässä tulee myös se, että nuoren eläimen ollessa kyseessä on "taisteleminen" järkevämpää, koska yleensä nuori paranee vanhaa paremmin.

    Ehdottomasti olen pohjimmiltaan samaa mieltä kanssasi, mutta toisaalta toivon, että ei uskottaisi sokeasti vain yhtä eläinlääkäriä (jos ei ole hätätilanne) vaan mietittäisiin myös niiden mielipidettä jotka eläimen tuntevat ja kysyttäisiin useamman eläinlääkärin mielipidettä. Usein kuitenkin omistaja näkee sellaista mitä muut ei, lemmikeistäni olen itse nähny milloin on kipeä vaikka ulkopuolisen silmiin vaikuttaa tavalliselta, samoin uskon, että näen kun palo silmistä sammuu. Toivon, ettei tästä saa väärää käsitystä sillä kuten aiemmin olen kirjoittanut, olen pitkälti samaa mieltä kanssasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielenkiintoisesta kommentista!
      Tietysti kertomassasi kissaesimerkissä aika on ollut niin lyhyt, vain muutaman päivän. Tekstissäni lähinnä olen miettinyt näitä pahasti rampautuneita hevosia, joita ei muutama päivä yksistään muuta suuntaan tai toiseen. Elintoiminnot on ja pysyy, mutta silti jokin tuntuu vaan niin väärältä sen hevosen maallisessa taipaleessa.

      Sairaissa eläimissä on vielä suurempi vastuu, kuin terveissä. Mielestäni maailmassa on kipua ja tuskaa aivan tarpeeksi, että sitä omalta osaltani tietoisesti lisää toisin.

      Poista