Kävimme Anskun kanssa viime perjantaina Kuopiossa katsomassa kansallisia esteratsastuskilpailuita. Minä olisi houkuttanut ajella Kuopioon myös sunnuntaina katsomaan GP:n ensimmäistä osakilpailua, mutta oman kotitallin kansallisten kuvaaminen (ja lyhyt matka!) voittivat pään sisässäni käydyn kamppailun 6-0.
puoliveritamma Funkel Gisela (i. Logan BRD e. Funkel Goldie ei. Carthago Z) |
Radat eivät palvelleet kuvaamista oikein mitenkään, muutamalta esteeltä helvetin kaukaa sai jonkin näköiset ratsastajien pyllistyskuvat ja yhdeltä esteeltä (kuva yllä) sai ihan kivan, mutta vieressä olevan esteen johteet ovat puoliksi hevosen päällä. Parin luokan ajan sinnittelimme kentän aidalla, kunnes siirryimme katsomon(!!) puolelle kuvaamaan. Yleensä katsomosta ei kannata niitä seuratason 60cm -luokkia kuvata, sillä hyppykaari on olematon ja tilanteen ikuistaminen vaikeaa. Näissä kisoissa kuitenkin esteet olivat ihan esteen kokoisia, jolloin kuvaaminen katsomosta käsin oli miellyttävää, helppoa ja kivaa.
puoliveritamma Aljano's Lady (i. Aljano e. Gipsy Lady II ei. Sandro) |
puoliveritamma Argita (i. Indorado e. Urgita ei. Pierrot) |
Nopeasti muistin miksi en kyseistä runkoa enää pahemmin käytä; hirveää hienosäätöä jatkuvasti, akut kuluvat sekunneissa ja näyttö on niin pieni että minun näöllä saa jo ihan tihrustaa. Suurin osa kuvista oli epätarkkoja ja päätyi roskakoriin, koska olin tarkennellut ne miten sattuu. Suurin syy kuitenkin on se, että muistikortti tekisi tenän ja kadottaisi kuvat, sillä se teki tätä mukavaa toimintaa pari vuotta sitten muutamaan otteeseen. Tällä kertaa ei kuitenkaan mitään - onneksi!
puoliveriruuna Wiseguy |
Ylin kuva on otettu Nikon D90 + Sigma 70-200mm/f2.8,
alemmat kuvat Nikon D200 + Sigma 70-200mm/f2.8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti