1. Kiitä bloggaajaa jolta sait haasteen
2. Lisää The Versitale Blogger Award-kuva postaukseesi
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi
Sain tämän haasteen jo aikoja sitten, mutta koska en keksinyt seitsämää satunnaista faktaa itsestäni niin tämän tekeminen on lykkääntynyt aikalailla... Olen kuitenkin viime aikoina saanut palautetta, että jään jotenkin anonyymiksi bloggaajana ja se on nyppinyt joitakin teistä. Haluaisin siis kertoa teille, että minusta löytyy paljon tietoa, mutta en kerro niitä erikseen millään info -sivulla (paitsi täällä). Eli tavallaan anonyyminä toimiminen on tietoinen valinta.
1. Minulla on musiikkimaku kirjaimellisesti laidasta laitaan. Eli fiiliksen mukaan mennään popista punkkiin. Ainut mikä ei iske millään maan tasolla on iskelmä, mutta sitäkin olen suostunut seurueen painostuksesta kuuntelemaan. Kuuntelen aktiivisesti uusia bändejä ja paljon alternative-indie-poppooita, joita löytää kätevästi interwebsin välityksellä. Kesäisin kuuntelen yleensä vähän raskaampaa musiikkia, sillä se käy hyvin moottoripyöräilyyn ja talvisin enemmän indie-rockkia. Tällä hetkellä tehokuuntelussa on ollut Eskimo Callboyn uusin levy, mutta samalla letkeetä reggae-ska -henkistä musisointia. Työpaikalla nauravat, että tietää Mintun olleen töissä kun radiosta soi Radio Rock.
2. Tykkään lävistyksistä ja tatuoinneista luvattoman paljon. Yksi musteleima löytyy jo oikean lapaluun päältä. Lisää on tulossa syksyllä, mutta tällä kertaa jalkapöytiin. Eli paljon kipua ja kyyneleitä tiedossa, mutta kauniit kuvat ovat sen arvoisia. Lävistyksiä minulla itselläni on vain korvissa, molemmissa korvissa 10mm mini-venytykset, kaksi tavan korvareikää ja oikeassa korvassa industrial, jonka otin hetken mielijohteesta.
3. Tykkään rokkipojista, mutta kukapa ei tykkäisi? Ja nyt en tarkoita Rokkarille Morsian -ohjelman kaltaisista turilaisista, vaan indie-henkisistä janttereista, joilla ei kokoaikainen mielenkiinto ole vonkaamisessa ja kännäämisessä. If you know what i mean?
4. Olen liikaa tietokoneella ja käytännössä katsoen ei ole kellonaikaa tai paikkaa josta minua ei tavottaisi. Facebook ja sähköposti kulkevat mukanani puhelimessa. Välistä tämä on häiritsevää, sillä en tunnu osaavan tehdä muuta kuin napottaa ruudun edessä, jos olen kotona. Minulla taitaa olla myös jonkinnäköisiä vieroitusoireita, mikäli en pääse päivittämään facebookin seinää kahden minuutin välein tms. Osaan kuitenkin festareilla ja hyvässä seurueessa olla ilman ihme apparaatteja. Tosin nörttivoimistani on ollut hyötyä vuosien varrella, sillä ei ole olemassa montaa asiaa itselleni tiedonarvoista asiaa, joita en saisi interwebsistä kaivettua esille.
5. Pidän ns. kuvaaja-Mintun imagoa. Pitäydyn tiukan asiallisena, enkä lähde rölliyrityksiin mukaan ja vastaan yleiskielellä tarkoin jäsennetysti sähköposteihin. Yritän myös välttää hymiöiden käyttöä viimeiseen asti ja mietin tarkkaan mitä teen missäkin "kuvaajana" ja miten se vaikuttaa ihmisten mielikuvaan minusta. Todellisuudessa kiroilen melko paljon liikaa, käytän paljon hymiöitä ja heitän erittäin huonoa vitsihuumoria, sekä käyttäydyn epäkorrektisti. Olen kaikkea muuta kuin järjestäytynyt ja asiallinen, mutta tietynlainen virallisuus minusta löytyy joka tilanteeseen piilottaen persoonallisuuteni tehden minusta hyvän asiakaspalvelijan myöskin työelämässä.
6. Hain viiteen eri yliopistoon tänä keväänä, mutta veikkaan etten pääse mihinkään sisälle. Haluaisin lukemaan historiaa, mutta kirjoitusten jälkeen motivaationi oli nollissa ja valmistautuminen olematonta. Lisäksi kahdessa pääsykokeessa minun keskittymiskykyni meni täysin ulkoisen häiriön vuoksi, enkä saanut oman nimeni lisäksi juurikaan muuta kirjoitettua. En kuitenkaan kadu, että lähdin pääsykokeisiin huonolla valmistautumisella, päinvastoin. Ensi vuonna sitten! Välivuotenani haen töihin, tahkon hirveästi rahaa ja treenaan himmeästi Ventaa. Lisäksi ajattelin tehdä asioita sen eteen, että tulevaisuudestani tulee haluamani.
7. Minulla ei ole oikeastaan tavoitteita harrastuksieni suhteen, vaikka niitä kai pitäisi olla pitkä lista. Haluan vain tehdä elämästäni mielekkään ja olla onnellinen sekä elää haluamallani tavalla, enkä asettaa liian korkeita päämääriä, joiden tavoitteleminen on vaikeaa. Olisi absurdia tavoitella, että olisin vuoden kuvaaja 2014 tai kilpailisin kansallisella tasolla vaativia luokkia. Vaikka tavoitteeni ovatkin joidenkin mittapuulla minimaaliset, ne ovat minulle täysin sopivat ja hommaa riittää niissäkin. Tavoitteenani on Ventan (vuokratamma) kanssa päästä puhtaasti 80cm rata ja päästä Helppo B läpi.
ps. tämän postauksen kuvat weheartit.
koska omalta koneelta ei löytynyt kivoja niin pöllin muiden.
hyi minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti