Äänestys on nyt päättnyt, kiitos kaikille 70 äänestäjälle ja 11 uudelle lukijalle. Olette mahtavia!! Äänestyksen voitti kuvausohjeet, joten niitä siis luvassa aivan lähipäivinä.
Arvatkaa missä voi ottaa näin rennosti kuvatessa?
Arvatkaa missä voi ottaa näin rennosti kuvatessa?
Viimeiset kolmepäivää olen ollut Lapinlahdella, Purolan Ratsastuskeskuksella järjestetyissä kansainvälisissä kenttäratsastuskilpailuissa. Kilpailuissa järjestettiin CCI/CIC*** -luokka, jota ei ole ratsastettu sitten vuoden 1952 Helsingin Olympialaisten jälkeen. Voitte siis uskoa, että odotukset olivat korkeat ja ne kyllä täyttyivätkin!
Kouluradat olivat kyllä pieni pettymys, sillä ohjelmat olivat epäonnekseni sellaiset, että liikkeet ja kuviot esitettiin juuri poispäin paikasta, jossa kuvasin. Kuvasinkin vain yhden luokan kokonaan ja toisen puoliksi.
Maastokoe ratsastettiin lauantaina ja kävelin kauas kuvaamaan esteitä, joilla ei ollut vielä kuvaajia. Sain siis kaikessa rauhassa keskittyä omaan kuvaukseeni ilman, että joudun etsimään sopivaa paikkaa mihin mahtuisin. CCI/CIC*** -luokasta tulivat ehdottomasti päivän parhaimmat kuvat, todetkaa vaikka itse hieman myöhemmin kun kuvat julkaistaan. (En ikinä uskaltaisi hypätä noita esteitä, en edes ilman ratsua.)

Sunnuntain estekuvia nähdään lisää erikoispostauksessa, joten pyhitetään tämä postaus pelkille maastokokeen kuville. Kaikki kuvat on otettu Nikon D90 + Sigma 70-200mm/f2.8 yhdistelmällä. Tarkoituksena olisi saada jo Purolan kilpailuiden kuvat tänäiltana (sunnuntai 31.7.), katsotaan onnistuuko!
Tuo kuva A. Karhapästä oli tosi upea, kun ei taustalla ollut mitään ylimäärääistä (: Millon siihen kysymyspostaukseen saa esittää kysymksiä?
VastaaPoistaoho, tossa olikin kaksi kuvaa akista, mutta siis tuo jossa menee Ibiksellä (:
VastaaPoistaKysymyspostausta ei tule vielä, se oli vain vaihtoehtona jota sai äänestää postaukseen joka tehdään 50 lukijan kunniaksi. Pitää katsella asiaa myöhemmin uudestaan! :)
VastaaPoistaOnko sulla siis Sigma 70-200mm f/2.8 APO II DG EX HSM? :) Vai se toinen? :D
VastaaPoistaKäytössäni on Sigma APO 70-200mm f/2.8 II EX DG Macro HSM
VastaaPoista