sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Haaste

Tällä kertaa enemmän heppapainotteisia vastauksia, siksi muutaman päivän takaisesta postauksesta oli heppajutut karsittu melkolailla kokonaan pois, koska en halua toistaa samaa asiaa eri sanoin. Sain haasteen Olivialta, kiitos!

Unohdan kouluradan 3......2.....1
1. Kauanko olet harrastanut hevosia?
- Pikkutytöstä asti, päiväkirjamerkintöjä ratsastamisesta heti kun opin kirjoittamaan. Taisin 90-luvun lopulla istua ensimmäisen kerran hevosen selkään, joten siitä kerrasta lienee jo reilusti yli 10 vuotta. Ratsastustunneilla aloitin vuonna 2003, sitä ennen minut oli opettanut ystäväni Johanna hänen suomenhevosruunallaan päteväksi pikkujunnuksi. Minulla oli myös ennen ratsastuskouluun siirtymistä hoitoponi nimeltä Linda ja hoitoheppa nimeltä Labany.

2. Koulu, esteet vai maastoesteet?
- Kouluratsastuksessa minulle tulee eniten "ahaa" -elämyksiä, jotka auttavat eteenpäin vaikka välistä mikään ei toimisi hevosen selässä. Esteillä olen kuitenkin rauhoittunut viime vuoden aikana ja nykyisin nautin hyppäämisestä, joten taidan valita siis esteet. Olen nähnyt niin paljon vakavia onnettomuuksia kenttäratsastuksen maastokokeessa, etten itse uskaltaisi hypätä risuestettä kummoisempaa.

elämäni ensimmäiset ja viimeiset maastoesteet til-r Reidaksen kanssa Kuopiossa 2007
3. Oma-, hoito- vai ylläpitohevonen? Montako?
- Tällä hetkellä minulla on ylläpito-/vuokrahevonen Venta. Ventan kanssa ollan oltu kavioliitossa nyt reipas vuosi, syksyllä kuitenkin vasta virallisesti Venta siirtyi "minulle". Ennen Ventaa minulla oli pitkä aikainen ystäväni kylmäveritamma Murre. Murren kuoleman jälkeen vuokrasin hetken puoliveriruunaa ja ennen Murren poismenoa autoin satunnaisesti yhden suomenhevosorin liikuttamisessa, sekä ratsastin paljon ystävieni hevosia.

4. Montako kertaa olet tippunut?
- Hätäisten laskujeni perusteella alle 30 krt. Tipun harvoin (*kop kop*), mutta kun tipun katkaisen tyyliin jalan. Ventan kevyt peräpää on kuitenkin opettanut minulle, että myös pukkilaukassa voi istua tippumatta ja aina pitää tehdä kaikkensa, pitääkseen kiinni. ;) Viimeksi tipuin viime kesänä ratsastustunnilla opettajani eteen ratsuni poistuttua 180 astetta altani onnistuneen keskiravipätkän jälkeen. Jäin liian hurmioon "tämä oli ihanaa!" niin ruuna livisti jo altani.

ystävä, Venta <3
5. Kauanko olet kirjoittanut blogia?
- Reilun vuoden tätä, toista alotin kirjoittamaan puoli vuotta aiemmin, mutten ole viimeiseen vuoteen ollut kovinkaan aktiivinen sen saralla.

6. Mikä on korkein este, minkä olet hypännyt?
- 120cm, kun rutistin silmät kiinni ja roikuin harjassa kiinni henkeni pitimiksi. En halua harrastaa korkeushyppäämistä, ennenkuin pystyn suoriutumaan tehtävistä ongelmitta ja olen itse täysin varma, että haluan hypätä X ja Y kokoiset esteet.

Syksy 2011. Minulla on melkoisia ongelmia ratsastaessa, joista suurimmat ovat jännittynyt istunta ja ryhditön yläkroppa.
7. Montako kertaa viikossa ratsastat?
- Noin 5 krt. Joskus laiskottaa siten, että en ratsasta kertaakaan ja joskus joka päivä.

8. Oletko hypännyt ilman satulaa esteitä? Mikä on korkein?
- Olen hypännyt joitain kavaletteja ja ristikoita ilman satulaa.

Kesällä 2012. Onko sinun mielestäsi muutosta ylempään? Samalla tavalla kyllä vieläkin kenotan... :)
9. Miten pitkä matka tallille?
- Ratsastuskouluun on n. 10km, vuokraeläimen luokse on n. 23km. Kerran poljin Ventan luokse pyörällä, koska autossa ei ollut bensaa ja minulla oli matti kukkarossa. Matka oli niin suolainen, että päätin jos minulla ei kerran ole varaa tankata autoani / moottoripyörää jonakin päivänä saa Venta pitää sen vapaana.

10. Harrastatko mitään muuta lajia?
- Nyt tulee teille kaikille ylläripylläri, sillä harrastan...... valokuvausta. Olen myös lasketellut paljon, käynyt kuvataidekoulussa, pelannut jalkapalloa jnejnejne. Mutta kun jalkapallojoukkueenivalmentaja ilmoitti vuosia sitten: "valitse joko hevoset tai jalkapallo" oli valinta selvä. Vapaa-aikanani viihdyn ystävieni seurassa, kuuntelen musiikkia, katson elokuvia ja TV-sarjoja, ajan autollani tai vain olen paikoillani.

11. Haastan
- Jokainen joka haluaa tämän tehdä saa sen minun puolestani tehdä. :)

4 kommenttia:

  1. Sulle olisi haaste: http://nevergiveup-tiia.blogspot.fi/2012/06/haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pyrin tekemään haasteen mahdollisimman pian.

      Poista
  2. Millä ohjelmalla ja miten lisäät kuvat.fi-sivuilla nähtävät vesileimat kuviisi? Itseäni ottaa päähän laittaa vesileimat erikseen joka ikiseen kuvaan, joten olisi kiva tietää jos olisi joku ohjelma, jolla voisi kaikkiin lätkäistä leiman samaan aikaan.

    Kuvat.fi-vesileimaa olen yrittänyt kokeilla, mutta aina se on aivan väärän kokoinen kuvaan nähden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään kaikki vesileimat Arles Image Web Page Creatorilla, joka valitettavasti myös huonontaa kuvien laatua.

      Poista