Fat Camp - läskileiri

Laidunkesä ei ole edes puolessaan ja ruunani muistuttaa erehdyttävästi ylisyötettyä pihankoristetta, kuin atleettista kilpahevosta. Ei tarvitse olla kilpahevonen, mutta parempi tilanne olisi olla enemmän atleetti, kuin gotletti... 

Ootushan tuli minulle aika kuivakassa kunnossa. Vaikka ruuna oli hoikka se hurmasi urheiluhevosen kropallaan minut ja monet muut. Lisäksi tuntui helpolta kantaa sen eteen niin paljon ruokaa, kuin se vain söisi. Meidän tallissa harvemmin hevoset vaan ovat olleet liian laihoja.. Talven myötä alkoi ruunakin pulskistua porsaaksi. Aluksi en edes tajunnut, myhäilin vain tyytyväisenä, että tuleepahan näyttävä ja raamikas. Olin väärässä. Tuli näyttävä lihapulla tikuilla.

Ootus onkin nyt ollut viimeiset pari viikkoa melkoisella fät cämpillä - eli läskileirillä. Olen pyrkinyt liikuttamaan sen kaksi kertaa päivässä lomani ajan: aamulla käydään tehokas kokovartalo bumppi musiikinjytinän tahtiin hiekkalaatikolla. Hiki virtaa ja läskit sulaa. Illalla käydään rentouttava kuntokävely metsässä ja venyttely. Silti ruuna paisuu ja paisuu. Hardcorena olen jo miettinyt syöntiä rajoittavaa turpakoppaa, mutta mielestäni hevosen syönnin rajoittaminen erilaisin virityksin olisi sama, kun näyttäisin keskisormea hevoselle sen vuoden ainoana kulta-aikana. 

Kun murehdin Ootuksen paisuvaa mahaa ja ponimaistuvaa ulkomuotoa valmentajalleni vastaus oli, että se on elämänsä kunnossa nyt. Ei yhtään pois, mutta ei yhtään lisää. Myös monen muun mielestä se näyttää hyvältä just nyt, just tässä lihavuuskunnossa. Omaan silmääni Åke on kuin työjuhta pellolla. Paksu maha ja tikkujalat. Pieni pyöreys kaunistaa, mutta ylipaino on kuitenkin pelottava asia eläimelle, jolla ei ole virkaa ilman jalkoja. Kenttähevosen uraa on turha kaavailla tämänhetkisellä kropalla... 

Minun ratsastamana Ootus näyttää ajottain jopa pieneltä ponilta paksun mahansa kanssa allani, mutta kun selkään kiipesi viime viikolla sukulaistyttöni Venla, mittasuhteet vääristyivät entisestään. Paksumahainen iso hevonen. Järkyttävä yhtälö, josta on massavuus ja näyttävyys kaukana. Massaa on, mutta vääränlaista. Fät cämppi jatkuu siis, sillä en tohtisi erottaa Ootusta yksinään öiksi talliin kavereistaan. Puhumattakaan keskisormi-turpakopasta. Ehkä talvella olemme yhdessä ruunan kanssa notkeita kuin norpat ja sirpuloita kuin silakat!