Kuvan © T&P Suomalainen |
Hevoset -messu kolkuttaa jo ovella. Suomen suurimmat hevosalan messut järjestetään 11.-12.4.2015 seitsämännen kerran Tampereella, ja vihdoinkin myös minä olen lähdössä tarkistamaan paljon puhutun ja kehutun messujen antia. Asuessani kaukana kaikesta olen jäänyt monista hevosalan tärkeistä tapahtumista paitsi, joissa viihtyvät kaikki aina amatööristä ammattilaiseen asti. En ole ikinä käynyt Finnderbyssä, HorseFairissa, Ypäjän tapahtumissa... HIHS on todennettu nyt kymmenen vuotta putkeen, mutta ensimmäistä kertaa lähden nyt katsomaan Hevoset -messuja.
Ummikkona minulla on tietynlaisia odotuksia ja mielikuvia messuista. Keskustelufoorumeita on aina kuohduttanut shoppailumahdollisuudet - joita itsekin odotan messuilta ehkä eniten. Olen viimeisimmästä HIHS:ästä asti pantannut seuraavia hankintoja Tampereelta ostettavaksi... Lisäksi monipuolinen ja kiinnostava alankattaus luentoineen ja esityksineen kilparatsastusta unohtamatta. Harmillisesti tänä vuonna tuntui olevan monta minua itseäni kiinnostavaa aihetta: kilparatsastusta toisella areenalla, kun toisella olisi taas luentoa ratsuhevosen kouluttamisesta.
Mielikuvani messuista on jäänyt positiivisena mieleen muiden kertoman perusteella. Iloinen ja iso joukko hevosihmisiä saman katon alla ihailemassa upeita nelijalkaisia ja ottamassa uusia vinkkejä reppuunsa, ei voi olla huono yhdistelmä kellekään alan ihmiselle. Odotan innolla upeiden valokuvien ikuistamista varsinkin rotuesittelystä sen lisäksi, että saisin kotiin viemiseksi repussani kattavan informaatiopaketin. Odotan erityisen innolla rotuesittelystä shireä, sekä myöhemmin illalla olevaa valjakkoajokilpailua. Lisäksi minua kiinnostaa ihan vähän kuulla "Jos hevonen saisi äänestää" -vaalipaneelia.
Nyt myös sinulla ja kaverillasi on mahdollisuus myös päästä Hevoset -messuille osallistumalla arvontaan tätä postausta kommentoimalla. Kerro kommentissasi oletko ennen käynyt messuilla, ja mitä odotat eniten tältä vuodelta. Muista laittaa viestiin nimesi ja sähköpostiosoitteesi. Osallistumisaikaa on 3.4. asti ja palkinto on kaksi (2) kappaletta kahden (2) henkilön lippupaketteja messuille. Voittajille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaiseksi. Lisäksi voittajien nimet julkaistaan Blogitallin ja Photography by aaveen.netin facebookissa.
En ole ennen käynyt messuilla ja odotan innolla koko tapahtumaa kun en tiedä mitä kaikkea siellä on.. :D
VastaaPoistaBetttie00@gmail.com
En ole aiemmin käynyt messuilla, kun ei ollut lippuja tai rahaa. Tänä vuonna haluaisin kuitenkin kaverin kanssa mennä, kun vähän sitä suunniteltiin. :) Odotan varmaan eniten esteluokkia!
VastaaPoistatiamikaela(at)outlook.com
En ole ennen käynyt, ja itsekkin haluaisin saada lipun(tai liput) koska äitini ja minä olemme myös kiinnostuneita (kaikista hevosista mutta eeniten) shireistä. Kaverini pääsee sinne, mutta minä taas en ole päässyt mihinkään hevostapahtumaan. Harmi sillä rakastan hevosia. pitkanenkiia@gmail.com
VastaaPoistaJa eniten odotan siis nähdä niitä upeita hevosia, ja kisoja. 💖
VastaaPoistaOlen kerran käynyt ja odotan bloggaajien tapaamista, esteratsastusta, kaikkia luentoja ja myös kaikkea kivoja tuliaisia omalle hepalle. :P
VastaaPoistaHeidi Voutilainen, vouti.heidi@gmail.com
Mäkään en oo itseasiassa aikasemmin käynyt! Ootan oikeastaan aikalailla kaikkea :-D En edes oikeasti osaa päättää mitä eniten!
VastaaPoistaJanina Pitkänen, janinapee@hotmail.com
Olen käynyt kerran aiemmin, mutta siitä on jo useampi vuosi. Odotan iloista messuhumua, hyviä messutarjouksia, suurta ihmismäärää ja mielenkiintoisia esityksiä. Veera veera1989@hotmail.com
VastaaPoistaMäkin oon käynyt kerran aikasemmin messuilla. Odotan eniten expoa, koska viimekerralla tuli tehtyä oikeasti hyviä löytöjä! ( mm 10e ratsastushousut, pari saman hintaluokan huopaa yms)
VastaaPoistanobba93@hotmail.com
Olen käynyt messuilla kerran 5-6 vuotta sitten, eniten odotan esityksiä ja hyviä löytöjä. :) Kiti Salo, kitisalo@hotmail.com
VastaaPoistaEn ole aikaisemmin käynyt messuilla, joten en tiedä mitä odottaa. Toivottavasti tulisi tehtyä joku tai joitakin hyviä löytöjä.
VastaaPoistakiia.karhunen@gmail.com
En ole aikaisemmin käynyt messuilla, joten en tiedä mitä odottaa. Toivottavasti tulisi tehtyä joku tai joitakin hyviä löytöjä.
VastaaPoistakiia.karhunen@gmail.com
Olen käynyt messuilla kerran, mutta silloin osa hevosista jäi saapumatta paikalle herpesvirusepidemian vuoksi ja ohjelmanumerot jäivät osittain vajaiksi. Tällä kertaa olisi kiva nähdä ihan täyspainoisesti toteutuneet messut.
VastaaPoistaShoppailu on tietenkin myös messilla tärkeä juttu :)
anna.mennola@gmail.com
Olen käynyt ja odotan eniten ehkä expoaluetta :D
VastaaPoistahakkinenjulia@hotmail.com
Olen käynyt messuilla kerran aikaisemmin ja odotan innolla päästä uudestaan :) Eniten odotan kilparatsastusta sekä Eroon stressistä ja suorittamisesta-luento!
VastaaPoistaOho, sähköposti unohtui.. jenny.snellman@outlook.com
PoistaEn ole koskaan ollut messuilla, joten olisi mahtavaa mennä sinne!(:
VastaaPoistamoksu.peruna@gmail.com
Olen käynyt aikaisemmin, eniten odotan ehkä kaikkia huippu luentoja ja messu tarjouksia ;)Heidi996@luukku.com
VastaaPoistaEn ole aikaisemmin käynyt näillä messuilla ja uutena harrastajana kaikki on mielenkiintoista. Mahdollisesti luennot eniten :) sähköposti: saija_raj at hotmail.com
VastaaPoistaEn ole koskaan käynyt näillä messuilla, joten kaikki mahdollinen kiinnostaa :) Odotan eniten hyviä messu tarjouksia heppatavaroissa ;)
VastaaPoistaTytti Salonpää, tintti_ja_polle@hotmail.com
Kerran olen käynyt muutama vuosi sitten, ja tänä vuonna odotan juurikin hyviä tarjouksia ja mielenkiintoisia luentoja :)
VastaaPoista-Johanna Möttönen, johannamottonen@outlook.com
Olen ollut kerran, mutta en ole ollut muutamaan vuoteen hevos messuilla. Odotan innolla upeita hevosia ja haluaisin nähdä uusinta muotia ja kuulla nyky päivän ohjeita ratsastukseen ja muuten vain hevosten kanssa toimimiseen. :)
VastaaPoistaSanni Koskinen
koskinensanni@suomi24.fi
En ole ollut mutta tänä vuonna minäkin lähden ekaa kertaa. Enitenn odotan kilpailuluokkia (:
VastaaPoistacamilla.rasanen02@hotmail.com
Ootan ihan vaan kivaa päivää siellä, uusia vinkkejä ja ohjeita, ja Ypäjän Hevosopiston tietoiskuja ja esteluokkia :) En oo ikinä ollu millään heppamessuilla, olis ihan sika kiva jos tonne pääsis!
VastaaPoistaSaana Korhonen, roksuti@hotmail.com
Olen käynyt messuilla kerran aikaisemmin, vuonna 2013. Viime vuonna piti mennä, mutta valitettavasti riparin opiskeluviikonloppu osui juuri samalle viikonlopulle messujen kanssa. En ole mitään shoppailijatyyppiä, mutta silti menen metsästämään itselleni ensimmäisiä kisahousuja, kannuskumeja ja uusia chapseja vanhojen tilalle. Rotuesittelyjä odotan myös, ja totta kai molempien päivien ratsastusklinikoita! :)
VastaaPoistasenja.hietanen@gmail.com
En ole ennemmin käyny mutta odotan eniten ehkä kuitenkin rotuesittelyjä!
VastaaPoistaElina Greus elina.greus@gmail.com
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOlen käynyt kahtena edellisenä vuonna messuilla, ja silti tänäkin vuonna pakko päästä mukaan! Eniten odotan estekilpailuja ja hyviä näytöksiä, sekä tietysti shoppailua!
VastaaPoistaSusanna Järäinen, susanna-2@hotmail.com
Olen kerran käynyt joillain heppamessuilla, mutta en tosiaan yhtään tiedä mitä odottaa. Ainakin hyvää päivää hyvässä seurassa! :-)
VastaaPoistajey@wippies.fi
Kävin viime vuonna ekan kerran Tampereella ja tänä vuonna uudestaan hyvien ystävieni kanssa. Eniten odotan ehdottomasti kouluratsastusklinikkaa :)
VastaaPoistaAiniin s-posti wwilmas@hotmail.com
PoistaViime vuonna oli jo liput ostettu mutta ei päästykään, joten nyt olisi kiva päästä! :) odotan estekisoja sekä shoppailua, sekä hienoja näytöksiä
VastaaPoistaAnnimyl@suomi24.fi
Kerran olen käynyt messuilla aiemmin vuonna 2012. Tältä kerralta odotan eniten Elmo Jankarin ja Sanna Siltakorven kenttäklinikkaa sekä tietysti hyviä messutarjouksia! Henna Rissanen, hende_christina@live.fi
VastaaPoistaEn ole ollut ja kisaluokkia ois kiva mennä kattoo:)
VastaaPoistaPinja/ koulupolle@hotmail.com
Olen käynyt kahdesti. Eniten odotan (ehkä vähän tylsästi) hyviä tarjouksia.
VastaaPoistaEmma R. sateenkaarisitruuna@hotmail.fi
Olin viime vuonna ensimmäistä kertaa ja oli ihan huikea kokemus! Tänä vuonna ilmeisesti uudestaan menossa, ja parastahan on pörräillä ympäriinsä, katsoa kisaluokkia ja tietysti hamstrata heppanameja rakkaille kavioikkaille :D Viime vuoden kilon pöntöstä on edelleen osa syöttämättä kun minä säästelen niitä nameja, hee!
VastaaPoistaRosa S. / levalantalli@gmail.com
Olen käynyt kerran 2009 vuonna. Odotan siis huikeaa parannusta tuohon vuoteen :D Ennenkaikkea kivaa messutunnelmaa ja hyviä tarjouksia.
VastaaPoistaIida / ia.ro@hotmail.com
Viimeksi oon käynyt hevosmessuilla 2012, eli muutama vuosi on väliä nyt tullut mutta tänä vuonna olisi suorastaan synti jättää menemättä, sillä asun ihan messuhallin vieressä! :D Eli menossa olen, ja odotan erityisesti näytteilleasettajien tarjontaa sillä tuoreena hevosenomistajana on vielä joitain asioita ostamatta jotka voisi nyt hyvällä messutarjouksella sieltä bongata :) Tietysti myös esityksiä, kilpailuja yms. odotan ja mahdollisimman laajasti kaikkea ajattelin siellä seurata! Emmi Lehtinen / kennelemmetfox@gmail.com
VastaaPoistaEn ole ennen käynyt messuilla ja odotan mukavaa hevostapahtumaan varustettuna mielenkiintoisilla ohjelmilla ja hyvällä expolla (:
VastaaPoistalaura.koivu98@gmail.com
Saako osallistua tässäkin blogissa vaikka olen osallistunut jo Aadan hevoselämään blogissa? :)
VastaaPoistaIkinä en ole käynyt kyseisessä tapahtumassa ja eniten odotan hienoja hevosia -joista voi räpsiä kuvia ;) -, uusien asioiden oppimista ja toki niitä ostoskassien täytteitä.... :D
VastaaPoistavarpu.virmavirta@gmail.com
Olen käynyt messuilla kaksi kertaa ja jos menen tänä vuonna niin odotan eniten shoppailua :D
VastaaPoistalehtinensiiri95@gmail.com
En oo ikinä käyny hevosmessuilla kun täältä on sen verran pitkä matka Tampereelle kun itekkin täällä Iisalmen lähettyvillä asun. Mutta jos tänä vuonna pääsisin messuille odotan eniten ratsastusklinikoita ja joitain luentoja :)
VastaaPoistaidametsala02@hotmail.com
Olen ollut useamman kerran jo messuilla ja tältä kerralta odotan hevosten kuvaamista ja shoppailua!
VastaaPoistaalisa.kalliokoski@hotmail.com
Olen käynyt messuilla vaihtelevasti, mutta nyt olen itsekin oppinut ratsastamaan paremmin ja osaan seurata sitä ratsastusta. Eniten odotan messuilla esteratsastusta (niinkuin aina). Ja ensimmäistä kertaa ottaisin kaverini mukaan messuille ja odotan hänen iloaan, kun haluaisi mennä ratsaastussimulaattoriin! :) Myös shoppailu tietysti kiinnostaa :D
VastaaPoistasarkkur.01@gmail.com
Olen käynyt kahtena vuonna aiemmin ja jälleen odotan eniten valjakkokisaa ja shoppailua!
VastaaPoistaEmppuskaliini@gmail.com
olen käynyt nyt ainakin muutamia kertoja, eniten odottelen kouluratsastusklinikkaa, josta voi tavallinen maalaistollokin (kuten minä) ottaa oppia ja hyödyntää sitä kotona hevosten kanssa höntsäilyssä :)
VastaaPoistasabinatuomi@gmail.com
Olen kerran käynyt kyseisillä messuille. Eniten odotan esim. ratsastusvarusteiden sovitus ja vaikutus hevoseen -näytöstä, koska oppisin siitä varmasti jotain mistä on vinkkejä oman hevoseni kanssa, jolle haluan taata hyvät olot. Myös hyvät tarjoukset houkuttelevat.
VastaaPoistaSanna T.
sanna.teerioja@gmail.com
Olin heppamessuilla viime vuonna ensimmäistä kertaa ja oli kyllä ihan huippu kokemus ja uudestaan on pakko päästä! Oli tosi hienoa nähdä paljon upeita hevosia ja tavata erilaisia hevosihmisiä. Odotan eniten ehdottomasti kenttäratsastuskinikkaa ja lauantain vikellysnäytöstä. Niistä saa aina uutta puhtia, inspiraatiota ja ideoita omaan tekemiseen. Ja tottakai on kiva päästä keventämään rahapussia kaikkiin niihin kauppoihin;)
VastaaPoistaElla Jantunen
elsku98@hotmail.com
Tampereen hevosmessut on mielestäni ollut huomattavasti kattavampi ohjelmmistoltaan verrattuna Helsingin Horse Fair messuihin. Hankala sanoa, mitä odotan eniten, mutta kyllä ehdottomia suosikkeja ovat sunnuntain kouluratsastusklinikka, mutta toisaalta myös satulansovitusnäytös kiinnostaa, josko siitä saisi uusia vinkkejä tarkistaessa nykyisen satulan sopivuutta. Aikaisempina vuosina olen myös saanut tuhlattua kiitettävästi euroja hevostarvikkeisiin, nyt listalla olisi yhtä ja toista jos vain lompakon nyörit antavat periksi, pikkuratsastajalle tarvisi ainakin etsiä uusi ratsastuskypärä.. jevils_nicole@hotmail.com
VastaaPoista