perjantai 6. maaliskuuta 2015

Syntymäpäivävieraana


"...ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana..."

Ootuksen syntymäpäiviä vietettiin tiistaina, jolloin Keltuainen tarjosi koko tallin hevoskavereilleen porkkanoita iltaruuan painikkeeksi. Tokihan synttärisankari itse sai eniten huomiota 7-vuotiaan pojankoltiaisen vaatimalla tavalla, joista mainittavimpana on syntymäpäiväkakku. Ootus söi ensin kynttilöinä olleet porkkanat ruisleipänsä päältä, jonka jälkeen se yritti taikatemppua vetäistä pöytäliina pöydältä siten, että pöydällä olevat tavarat vielä jäävät paikalleen. Ootuksen täytyy vielä vähän aikaa treenailla temppuja, sillä liinakin jäi puolitiehen, mutta kakku lensi kaaressa maahan. Ehkä en vielä kutsu ruunaani samanlaisille puutarhakesteille, kuten Jilla.





Syntymäpäivälahjakseen Ootus sai Back on Trackin selkälämmittimen koossa 100 x 120cm. Ensimmäinen käyttökerta oli lievästi sanottuna fiasko, kun selkälämmitin lähti valumaan ilman että huomasinkaan. Keltuainen tuhisi järkytyksestä, kun musta lötkö valui selästä kyljelle, jolloin Ootus yritti paeta paikalta. Lopulta keksin omana niksi-pirkkanani laittaa "rintaremmiksi" suitsenohjan. Ei kaunein, mutta ihan toimiva. Ruunakin oli silminnähden tyytyväinen.

9 kommenttia:

  1. Tuohon varmaan kyllä kävis Niksipirkka klassikkokin: sukkahousut! :D Lahkeet kiinni vyöhön ja siihen haaraosaanhan vois sitten kirjottaa vaikka vielä Ootuksen nimenki ku on lappu valmiina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta !! Olisi aika kätevä, joustava ja hiertämätön.

      Poista
  2. Kivat kuvat sait kakun tuhoamisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihmeellisen nopea tällä kertaa, kun itse kattauspöytä ei kauaa kestänyt... :)

      Poista
  3. Pehmeä pinteli käy myös hyvin pitämään selänlämmitintä paikoillaan ;)

    VastaaPoista
  4. Voi, toinen on niin tyytyväinen :)
    Oon laitellu sulle sähköpostia, muttei ole kuulunut vastausta :) Tilauskuvausta koskien :) Oliko kirjoitusvirhe osoitteessa vai kiireitä siellä päässä? :) Ilmoittele, jos koko viestiä ei ole sinne päähän saapunut, niin laittelen uuden :P

    -Siiri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Siiri! Mulla on nähtävästi mennyt roskaposteihin viestisi. Sain sen nyt sieltä talteen ja yritän vastata sinulle heti alkuviikosta :)

      Poista
    2. Joo ja lisäyksenä siihen viestiin vielä, että lupa Pillerin käyttämiseen tulikin jo ihan samana päivänä :) aikataulut sovittaisiin siis sinun ja yhden tallin työntekijän kanssa, joka tulee auttelemaan ja laittamaan heppaa edustuskuntoon :) viestitellään :)

      -Siiri
      siirixo.blogspot.fi

      Poista