En ole ennen tehnyt tämmöistä MyDay -tyyppistä postausta, joten kerta se on ensimmäinenkin... ;)
toivottavasti pidätte!
6:05 Herään ilman herätyskelloa ja pohdin Kuopioon lähtöä. Tekisi mieli kuvaamaan, mutta virallisena äitienpäivänä olisi kiva olla kotonakin. Hetken pohdittuani päätän lähteä, edes muutamaksi tunniksi pari luokkaa kuvaamaan.
8:05 Lähden liikkeelle kotoa hieman liian myöhään, vaikka Kuopioon on tuttu reitti. Kilpailut alkavat vajaan tunnin päästä ja edessä on matkaa 80km. Onneksi moottoritie mahdollistaa ottaa minuutteja kiinni matkan loppupuolella.
8:51 Huh, perillä! Vieläpä sen verran hyvissä ajoin, että kerkeän katsella rataa, jotta osaan valita kuvauspaikan.
Kilpailupaikka on vielä aamu-unessaan viimeisten ratsastajien tutustuessa rataan.
8:56 Kuvauspaikaksi valikoitui pitkältä sivulta suhteutetun linjan välistä.
Arvioin saavani kuvat neljältä eri esteeltä, mutta kaksi jäävät heti alussa pois kuvattavista. Liian kaukana ja toimihenkilöt välissä.
10:24 Ykkösluokka on ratsastettu loppuun asti.
En yleensä jää kuvaamaan palkintojenjakoa ja tälläkin kertaa lähden katsomaan kanttiinin tarjontaa.
En yleensä jää kuvaamaan palkintojenjakoa ja tälläkin kertaa lähden katsomaan kanttiinin tarjontaa.
10:45 Toinen luokka on alkamassa ja valitsen uuden kuvauspaikan.
Jään suhteutetun linjan taakse, jolloin saan kuvat kahdelta esteeltä ja ratsukoiden edetessä radalla laukkakuvia.
Jään suhteutetun linjan taakse, jolloin saan kuvat kahdelta esteeltä ja ratsukoiden edetessä radalla laukkakuvia.
12:00 Kaksi luokkaa on ratsastettu loppuun, aika lähteä kotiin. Uskollinen Volvo kiidättää minua kohti kotia tasaisesti.
20:10 Päivän muiden askareiden jälkeen on aika rueta tarkastamaan päivän kuvasaldoa. Kameran muistikortilla on tallentuneena 300kpl kuvia, joista läpikäynnin jälkeen talteen jää 240kpl. Onnistumisprosentti on siis suhteellisen hyvä.
22:45 Kuvat on kaikki käytynä läpi tarkkasti ja on aika aloittaa nimeäminen. Tuttuja ratsukoita on paljon, joten nimeäminen käy ripeästi. Yhtään tuntemattomaksi jäävää hevosta ei ollut näissä kinkereissä mukana vaan jokaiselle löytyi identiteetti.
23:30 Siirrän alkuperäiset kuvat turvaan kahdelle eri kovalevylle ja jätän ne myös koneen muistiin.
Kuvankäsittely alkaa, mutta kolmen aikaan aamuyöllä en jaksa enempää. Pakko nukkua. Käsiteltynä on 1/3 kuvista.
Kuvankäsittely alkaa, mutta kolmen aikaan aamuyöllä en jaksa enempää. Pakko nukkua. Käsiteltynä on 1/3 kuvista.
07:00 Seuraavana päivänä, maanantaina. Rise and shine! Kuppi kahvia mukaan ja kuvien käsittely jatkuu... ja jatkuu... Vastailen samalla jo tulleisiin kuvakyselyihin. Kunnes aikataulu alkaa tulla vastaan ja täytyy lähteä arjen askareisiin ponia pussailemaan.
14:35 Keskiviikkona. Huh huh, kaikki kuvat on saatu käsiteltyä läpi. Lataan kuvat galleriaan, mutta pidän ne toistaiseksi piilotettuna. Ennen kuvien julkaisua täytyy saada rakennettua vuodelle 2015 uusi lista aaveen.nettiin. Koodien kirjoittelusta on niin pitkä aika, että homma takkuaa. Muutamaa tuntia myöhemmin kuvat julkaistaan.
Kuvia voi perinteisesti saada itselleen sähköpostitse (minttu(at)aaveen.net), mutta lukaise ensin info lävitse.
Kaikki sunnuntaina otetut kuvat on julkaistu galleriassa, täällä.
Huhhuh kyllä teet valtavasti työtä noitten kuvien eteen. Itse kun en jaksa edes yhtä kuvaa suurinpiirtein ladata koneelle... :D
VastaaPoistaMitä enemmän kuvia on otettuna, niin sitä paremmin niiden kanssa jaksaa temuta... :D
PoistaMinullakin jää aika helposti "muutama kiva pääkuva omasta hevosesta" usein siirtämättä ja käsittelemättä.
Mun on kanssa pitänyt tehdä tämmönen jo pitkään! Kai nyt pitää ottaa joku kisapäivä ja vaan sitten tehdä. Näkyy hyvin mimmonen homma tommosessa yhdessä päivässä on :)
VastaaPoistaMulle tämä tuli aika extempore ideana, kun lähdin ajamaan kohti Kuopiota. Siitä vain puhelin sitten taskusta ja kuvia näpsimään ;)
Poistamistä tulee nimi aaveen(net)? mutta tälläsii voi tulla useemminki, tosi kiva ! :)
VastaaPoistaKiitos!
Poistaaaveen.net nimi juontaa juurensa aina yli kymmenen vuoden taakse. Kerran selailin vanhaa Hevoshullua pikkutyttönä ja osuin palstalle, missä oli esitelty hevosten sukuja. Esittelyssä oli hevonen Aavetar ja päätin ottaa sen nettinimekseni silloin (koska olin pahimmassa teiniangstissani ja tosi bädäri muutenkin... :D). Kun perustin kuvagallerian siitä tuli ensin Aaveen Kuvat, mutta siirtyessäni omalle domainille muutamaa vuotta myöhemmin, nimi typistyi olemaan aaveen.net
Hyvä postaus näyttää miten paljon aikaa kuvaaja kuviin käyttää suunnilleen. Ja visuaalisesti toteutettu niinkuin kuvaajan blogissa kuuluukin. :)
VastaaPoistaKiitos kivasta kommentista!
PoistaTosi kiva postaus ja otat kyllä hyviä kuvia! :)
VastaaPoistaKiitos!
Poista