Penkin alle

© Maiju Laitinen / fotokolo.net

Olen vitkuttanut ja viivästellyt tämän postauksen kirjoittamista viime sunnuntain koulukilpailuista Kuopiosta. Kauden ensimmäisestä startista minun ja Ootuksen kanssa 2-tasolla. Jos ei ole ollut fiilistä kirjoittaa niin jokainen varmaan osaakin ennustaa, mitenkä siinä sitten kävi... Ensimmäiset muutamat päivät minua harmitti niin paljon, etten oikeastaan halunnut edes puhua tapahtuneesta. Nyt kuitenkin harmitus on vaihtunut kevyeeseen hilpeyteen. Aina ei voi mennä ihan putkeen. 

Vastoinkäymiset alkoivat jo kilpailuihin lähtiessä. Ootus, joka yleensä lompsii suoraan koppiin lähettämällä oli päättänyt, ettei tänä aamuna lähdetä mihinkään. Uusi laidun ja uusi kaveri houkuttelivat enemmän. Itse menetin hermoni ja olin kuivin suin maiskuttelemaan hevosta traileriin, jolloin lopputulemana oli sillalla seisova ja kurkkuaan suoraksi mylvivä Keltainen. Onneksi välikohtaus oli vain muutaman kymmenen minuuttia, jonka jälkeen Ootus vain huokaisi ja lompsi peremmälle sisään.

Kilpailupaikalle tullessa purin normaalisti ruunan trailerista ja ihmettelin sen saamaa vekkiä otsaan. Radalla kun ei saisi näkyä verta ja mitähän minä nyt tälle tekisin. Siinä asiaa tutkaillessa mukana ollut ponipoikani meni rapsuttamaan Ootusta turvalla. Ikävä kyllä, käsistä siirtyi hevosen päähän voimakas sähköisku, minkä napsahdus kuului korviini muutaman metrin päähän. Kerkesin tajuta, että Ootus rupesi peruuttamaan taaksepäin saaden jonkinasteisen vetopaniikin ja alkoi repiä itseään irti. Muutamassa hetkessä vahvat nahkapäitset katkesivat, kun ruuna sinkoutui vapauteen pitkin varikkoaluetta ollutta parkkipaikkaa. Hävetti ihan kamalasti, kun Ootus hölkytteli häntä pystyssä muiden hevosten luo. Onneksi se saatiin nopeasti kiinni, mutta yritin vain hymyillä että kiitos kiitos, vaikka mieleni teki vajota maan alle.

Verryttelyssä Ootus oli todella kiva ratsastaa ja oli todellinen ilo esittää verryttelykentällä erillisiä kuvioita. Eikä Keltainen jäänyt edes toisen näköiseksi muiden - hieman hienompien - puoliveristen liihotellessa ohi kankien kanssa. Verryttelin sopivasti ja jäin hetkeksi kävelemään, kunnes siirryin kilpailuareenalle vuoroani odottamaan. Siitäpä ne ongelmat sitten alkoivat.

tästä...

... tähän

Ruuna jännittyi niin kamalasti, että se alkoi voimakkaasti poikittamaan katsomon puoleisella sivulla, missä oli ihmisiä katsomassa aidan vierellä. Koska ohjelma oli jo alkanut, en voinut jäädä "keventelemään ympyrää" kohdalle, vaan piti jo ratsastaa lisättyä laukkaa ja erinäköisiä kiemuroita. Yrittäessäni saada ruunaa keskittymään töihin ihmisten sijasta sain osakseni mulliloikkia, pään heittelyä ja voimakasta vastustelua. Mieleeni välähti ajatus keskeyttämisestä, kun tein puolivolttia kohti maagista pitkää sivua ja Ootus asenti päänsä vinoon ja silmänsä suuremmaksi kuin lautaset. Päätin kuitenkin, että nyt mennään koko ohjelma läpi, meni se hyvin tai ei. Heittäköönsä ruuna vaikka voltin takaperin tuomarin syliin, mutta pois se ei pääsisi ennenkuin ohjelma olisi suoritettu.

Sen lisäksi, että ratsuni oli kuin huippuunsa viritetyn viulunkieli, ratsastin kahdesti väärin. Ensimmäisen kerran jouduin tekemään voltin, kun etupää alkoi nousemaan turhan vahvasti ylöspäin. Toisella kerralla puhtaasti unohdin, missä kohtaa pysähdys tuli. Näiden rikkeiden ja jännityksen lisäksi laukannostoista sain kommentiksi: "heittäytyy rohkeasti laukkaan, villiintyy". Eniten nauratti loppukommentti: "hieman jännittyneen oloinen tänään". Lopputuloksena oli niinkin mainittelevat prosentit kuin 47,167%. Harmitti aika paljon.

 

Yllä olevat neljä kuvaa © Maiju Laitinen / fotokolo.net

Muutamassa päivässä kuitenkin murhe huonosti menneistä kilpailuista vaihtui innostuneeseen treeni- ja kilpailukalenterin suunnitteluun. Kuopion fiasko oli odotettavissa, sillä emme ole pitkään aikaan poistuneet kotitalliltamme. En tosin odottanut farssia näin isoksi. Ongelmat kuitenkin kasaantuvat, mikäli kotoa ei koskaan lähdetä. Siispä me tänään suunnataan kouluvalmennukseen ja huomenna uudestaan valkeiden aitojen sisälle.