Keltainen kotiutuu

Ootus tuli treenistä kotiin tiistai-iltana. Juuri ennen lähtöä treenistä ratsastimme hevosen puoliksi ja sain hyviä vinkkejä ruunan taltuttamiseksi kotona. En saisi jäädä kerjäämään ongelmia selästä. Jos hevonen alla jännittyy, pitää se vain asettaa pelokkeestaan ulospäin ja ratsastaa eteenpäin. Eikä jäädä paikalleen himmaamaan. Ja vielä rentoutua itsekin, jotten kertoisi Ootukselle että minuakin nyt pelottaa. 

Kotitallille Ootus saapui orin elkein: kaverille huudeltiin moikat ja rymisteltiin omaan karsinaan iltaheiniä syömään kiireellä. Muuten Åke otti kotitallille tulon rennosti vastaan omana hyväntuulisena itsenään. Se näytti jo muutamassa päivässä kiinteytyneen sopivasti, vaihtaneen kesäkarvaa edelleen ja muuttunut seesteiseksi yleisolemukseltaan. Treeniin lähti silmiään pyörittävä iso keltainen, kun kotiin tuli väsynyt ja reporanka rauhallinen ruuna. Sain monta ajattelemisen arvoista vinkkiä reissulta, jotka ovat listattuna alla.

• Ootuksen laihdutus. Ei paljoa, mutta vähän. Tällä hetkellä massaa on liikaa.
• Sopivan & laadukkaan rehun löytäminen: ei kuumentava tai massaa tuova.
• Juoksuttaminen ennen ratsastusta, varsinkin vapaiden jälkeen, jotta näen millä tuulella ollaan.
• Sovitteleva ratsastustyyli: ei luuta kurkkuun. Ruuna hermostuu liian simputtavasta tyylistä.
• Omien apujen kohdistaminen oikeisiin hetkiin, älä jää vetämään sisältä.
• Uskalla vaatia, mutta ei liikaa liian nopeasti.
• Hevosen ja ratsastajan kunnonkohotus, tasainen treenaus. 
• Älä anna periksi hevoselle, edes taluttaessa.
• Satuloiden toppaustarkastus, nyt epätasaiset.
• Älä tee itse ongelmia omassa päässä

Ootus elokuussa 2014

Ootus huhtikuussa 2015

Tihkuin intoa päästä ratsastamaan, mutta maltoin odottaa seuraavaan aamuun. Satuloituani ruunan jännitys taas kuohahti sisälläni. Nyt pitäisi pystyä ratsastamaan ihan ypöyksin, omalla pelottavalla kotikentällä. Siellä missä ne ongelmat alkoivat. Päänsisäinen radioni käänsi kuitenkin päälle Rammsteinit ja päätin, että let's do this shit. Nyt ei parane arkailla tai homma ei ikinä muutu paremmaksi. Sain ohjeeksi juoksuttaa ruunaa aluksi ennenkuin nousen selkään, jotta saisin sen jo maastakäsin kuulolle ja keskittymään ihmiseen, eikä omaan hötkeltämiseen.

Noustuani ratsaille Keltainen oli kuin eri hevonen. Ryhdikäs, kuuliainen ja eteenpäinpyrkivä. Vielä viikkoa sitten se täysin tyhjä edestä, matala kuin mato ja täysin pohkeen takana. Kaiken kruunasi jännittyneisyys. Ravattuani muutaman kierroksen päätin aloittaa laukkatyöskentelyllä, sillä minun pahimmalla pelollani. Hallitun laukannoston jälkeen laukkasin ympäri ämpäri kenttää ja pitkästä aikaa moneen kuukauteen työskentelin laukassa kunnossa. Taivuttelin, vaihdoin laukkaa lennosta, kääntelin ja vääntelin. Kahdenkymmenen minuutin jälkeen molemmat meistä valui hikeä ja minä puuskutin enemmän kuin Ootus. Omat jalkani olivat aivan maitohapoilla ja Keltainen tuntui niin hyvältä, että päätin loppuravien kautta päästää sen huiliin. Onnellisuuteni oli sanoin kuvailematonta: minä laukkasin! Ja hevoseni kuunteli! 

helmikuu 2015

Illalla Ootus hierottiin vielä läpi ja ruuna oli kyllä aivan rättiväsynyt. Yleensä se jaksaa olla kiinnostunut ympäristöstään, mutta nyt se nuokkui pää polvien välissä silmät puoliummessa. Viikko sitten sen lihaksisto oli toiselta puolelta todella kireänä, mutta nyt se oli tasaisen kireä ympäriinsä, johon hieroja totesi, että töitä on tullut tehtyä lihaksilla asti, kun maitohappoja on näin paljon. Vatsalihakset olivat eniten junkassa, vaikka yleensä Ootus ei ole noteerannut mitenkään vatsansa seutua. Selkää käsitellessä ruunan ilme muuttui niin raukeaksi, että äkkiseltään olisi voinut luulla sen olevan rauhoitettu. Ootus huojui puolelta toiselle, alahuulen viistäessä lattiaa. Onneksi Ootus piti sen verran tasapainoaan, ettei se kaatunut koko elopainollaan käytävälle. Loppuun se teki raukean rennot venytykset pitkien huokauksien saattelemana. 

Tästä on hyvä jatkaa. 

Olen niin optimistinen, että olen laittanut muutamia kilpailuja tavoitekalenteriin.