torstai 14. toukokuuta 2015

9.5. I-tason este, Kuopio


Huh mikä viikko takana! Viikonloppuna kilometrejä kertyi autonmittariin 320km, kun vuorossa olivat perinteiset äitienpäiväskabailut Kuopiossa. Olen viimeiset 10 vuotta ollut Sorsasalon kisakentän aidalla notkumassa valokuvaten, joten en varmaan enää osaisi olla menemättä kyseisiin kemuihin. Joka vuosi on aina yhtä ihanaa aloittaa kautta Kuopiossa!

Otin viikonlopun hyvin kokeellisena vastaan, sillä käytössäni on uusi runko, Nikon D7100, jonka kilpailukuvauskestävyyden kokeilu on ollut hieman rajallista. Käytössäni on vain yksi akku, joten minulla ei ollut harmaintakaan aavistusta kauanko tuo yksi maaginen akku kestäisi käyttöä tositoimissa. Pieni pelko oli, että akku imeytyisi kuiviin jo heti ensimmäisillä metreillä, mutta olin positiivisesti yllättynyt kun se kesti moitteetta noin kuusi tuntia kestäneet kuvauspäivän ja oli vasta puolillaan. Silti täytynee ehkä ostaa vara-akku laukkuun mukaan, kun kesän kilpailuissa voi helposti hurahtaa yli kymmenen tuntia kamera kädessä.



 


Toinen kokeilu tuli vasta jälkikäsittelyssä. Pitkästä aikaa moneen vuoteen kävin kaikki valokuvat koneella jälkikäsittelyn merkeissä lävitse. Liian monta vuotta olen ollut laiska ja ladannut kuvat käytännössä katsoen suoraan yleisölle nähtäväksi. Olen tyytyväinen panostukseeni, sillä työnjälki pääse todella esille koko komeudessaan pienen fiksailun jälkeen. Toivon tästä kasvavaa trendiä itselleni, mutta toisaalta haluan myös kuvat mahdollisimman pian julkaistua. Rokulimainen työviikko mahdollisti näinkin aktiivisen kuvienkäsittelyn. Toinen kokeilu on, että vesileima on useitten soraäänien jälkeen galleriakuvissa siirretty oikeaan alareunaan. Tämä on vain testimielessä laitettu sinne, mutta jos kuvien laiton kopiointi ottaa tästä jonkinnäköisen kasvuspurtin ylöspäin vaihtuu vesileima taas keskelle. Sen takaa on kieltämättä hankala nähdä itse kuvankohdetta, mutta yksi mätämuna saa helposti pilattua ilon kaikilta.




 



Kuvia voi perinteisesti saada itselleen sähköpostitse (minttu(at)aaveen.net), mutta lukaise ensin info lävitse. 
Kaikki lauantaina otetut kuvat on julkaistu galleriassa, täällä

4 kommenttia:

  1. Kattelinki näitä jo gallerian puolella joten on pakko sanoa, että hemmetin hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  2. Hyviä kuvia! Ja leima on nyt huomattavasti parempi! :) Ei se isompi leimakaan varmaan sitä luvatta kopiointia estä - idiootti, mikä idiootti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se ikävä kyllä menee... Jospa nyt kuitenkin jonkin verran rajottaisi!
      Kiitos kommentista :)

      Poista