keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Aika mennä parturiin...?


En ole ikinä osannut leikata hevosteni harjoja kauniiksi. Ventaa saksin kovasti aina aika-ajoin, mutta sain lopulta leikattua sen harjan niin vinoon, ettei säällä ollut jouhia laisinkaan. En ikinä ole oikein ymmärtänyt, että pitäisi leikata kaarevaksi eli hevosen kaulanmuotoon. Yritän aina "kämmenen mittaiseksi" suhlata tukkaa kuosiin, jolloin lopputuloksena on yleensä mitä kammottavin viritelmä. Ventan harjas nousi kerran nyppimisen jälkeen jenkkitukaksi, joka vasta hirveän näköinen olikin. Niskasta sojotti pystyssä, mutta muuten jouhet tiesivät paikkansa olevan alaspäin.

Ootuksella oli tosi hyvä ja kivannäköinen harjas tullessaan. Pitkähkö, mutta asiallinen ratsutukka. Kadehdin ruunani jouhikuontalon väriä, sillä se oli miltein samaa sävyä mitä itse toistuvasti tavoittelen väriainepurkeista. Ootuksen harjas on todella ohut, joten nyppiminen ei tule kysymykseen. Harmi, että nyppiä minä osaan, mutta saksia en käteeni henno ottaa. Joten ruunan kuontalo on vain kasvanut, ja kasvanut. Naureskelin taannoin, että teen siitä keltaisen friisiläisen. Joulukuussa saatiin valmentajalta leikkimielinen kommentti, että kouluratsastus on vakavasti otettava asia, sekä ensi kerralla tullaan fiskarssin saksien kautta treeniin. ;)


 

Ootuksen harjas on mielestäni todella näyttävä, kun se tukka hulmuten laukkaa vapaudessa. Toisaalta taas sillä on aivan järkyttävä ravuritukka, joka on todella epäkäytännöllinen: milloin jouhet jäävät satulan alle, milloin ne ovat sotkussa sadepäivien jälkeen. Ruunan tukkaan on kuitenkin helppo takertua, kun Keltuainen meinaa heittäytyä villiksi. Pitkä hulmuletti saa sille kuitenkin himpan verran hoitamattoman näköisyyttä ulkoiseen olemukseensa. Kilpailukausi kolkuttaa ovella ja pitäisi päättää saksinko (tai oikeastaan saksiiko joku muu) Ootuksen harjan sykeröille saatavaksi malliksi vai annanko hopeisen pehkon vain kasvaa. Kilpailuihin harja viritettäisiin kiinni ranskalaisella letillä, mikä on varsinkin suomenhevosilla aika yleinen.

Kumman te valitsisette: au-naturel pehko vai trimmattu tukka?

43 kommenttia:

  1. Tukka on tosi kiva, mutta ei mielestäni kisahevoselle sopiva. Saisihan tuota siis saksia, jos meinaa radoilla näyttäytyä. ;)

    VastaaPoista
  2. Hulmuharja on parempi :) Voihan kisoihin tehdä vaikka ranskanletin.

    VastaaPoista
  3. au-naturel, kun vihdoinkin kasvoi :D Nuorempi ei meinää kasvattaa ei sitten millään...

    VastaaPoista
  4. Kyllä ratsurotuisilla kaviokkailla kuuluu olla kunnon konservatiivinen polkkatukka;) Se antaa kummasti ryhtiä, huolitellun vaikutelman, ja korostaa kauniisti ylälinjaa! :) Ohuesta harjasta on myös vaikea saada sykeröille vertoja vetävää lettiä kisoihin. Kylmäverirodut, lännenratsut ja ravurit sitten asia erikseen. Mutta makuasioitahan nämä vaan on:) Hieno hevonen sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kyllä hyvä pointti, kun itsekin aina ihmettelen, että miksei tuolla puokilla ole ratsuharjaa... :D

      Poista
  5. Minusta ohut tukka on nätimpi siistittynä. Ei sitä tarvitse silti välttämättä saksilla vetäistä, nyppimisveitsi on kätevä. Ei tule niin, no, saksilla leikatun näköistä.

    Oma ponini kasvattaisi todella paksun ja pitkän tukan, mutta armotta vedän sen nyppimisveitsellä lähemmäs ratsumittaa, koska kuitenkin tarkoitus on käydä näyttelyissä. Tosin turpaan asti ulottuvaa otsatukkaa en ole raatsinut ainakaan vielä trimmailla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tästä parturiin päädytään, niin varmaan ensimmäinen pituus pitää ottaa pois saksilla ja loput ehkä juuri tuolla veitsellä. Tai ohennussaksilla. :)

      Poista
  6. Sinuna minä kääntyisin sellaisen ihmisen puoleen joka opastaisi miten se ratsu mallinen harja tehdään.
    Itse ottaisin esille harjakamman, (sakset), harjaveitsen. Saksia en niinkään paljoa haluaisi näyttää harjaan sillä se tekee juuri siittä harjasta sen saksitun näköisen. Taas harjavetsellä saa sitä luonnollista tasaisuuttaa siihen harjaan. Olen itse oppinnut tätä ja lisä oppia sitten saanut hevosenhoitajan opinnoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan hevoselleni kampaajan, minua ei suinkaan haittaa mikäli en ikinä osaisi saksia sitä hyvin ;)

      Poista
  7. Mä sanoisin että trimmattu ! Onhan toi pitkäki ihan söpö, mutta kyllä ratsulle vaan yleensä sopii lyhyt paremmin :)

    VastaaPoista
  8. Lassen kanssa piti ehdottomasti saksia ja sille sopi pystyharja tosi hyvin. Mutta olen kyllä nykyään onnellinen että Albert saa kasvattaa jouhensa niin pitkiksi kun kasvaa :D olen niin kauhean laiska siistimään hevosen harjaa.

    VastaaPoista
  9. Pistä se letille tai nypi poikki jos sen kerran osaat. Fiskarseilla voi muuten myös nakuttaa pystysuuntaan ylöspäin, jolloin pahimmat patapääkampaukset jää ilmentymättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä lisään; jos on kaulaa mitä esitellä, se esitetään. Lämppäriravurin kaulan voikin kätkeä humppatukkaan. Tämän viisauden on muuten sanonut valmentaja vuosien takaa, eikä siis suinkaan ole oma keksintöni saati tarkoitettu parhaamaan mitään rotua. Sydämeni itki verta ja leuka oli polvissa kun ravurilleni päätti toinen omistaja tempaista ratsutukan. Se oli karu näky.

      Poista
    2. Valmentajasi on kyllä hyvin sanonut!

      Poista
  10. Kallella oli aina pitkä tukka ja vaikka kuinka kaikki yritti saada mua leikkaamaan sitä, en vaan raaskinut. Se oli tosi hyödyllinen, villiintymiskohtauksissa sait tosi kätsysti napattua tukasta kunnon otteen eikä uloskaan tarvinnu kaulakappaletta kun tukka suojasi kaulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kommentin luettuani ihmettelin, että mihinkäs se Kalle on mennyt. Luinkin sitten blogistasi tapahtuneen ja olen hyvin pahoillani siitä. Otan osaa suureen suruun.

      Poista
  11. Miusta tuo pitkä on just hieno!

    VastaaPoista
  12. Pisteet au-naturelin suuntaan täältäkin, onhan se paljon persoonallisempi kuin tylsä, vakiintunut koska-sellainen-pitää-olla -ratsutukka. Siihen saa kivan ranskanletin ja muuten Ootus voi leikkiä ihan aitoa villiheppaa jouhineen :) Ja varmasti leikkii muutenkin, mutta kuten sanoitkin, pitkästä liehuletistä saa tarrattua hyvän otteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, villihevosta se tosiaan aina tasaisin väliajoin muistuttaa. :D onneksi yleensä hurjimmat leikit ovat tarhassa leikittyjä.

      Poista
  13. Kyllä minäkin kannatan ihan pitkää tukkaa, kun nuin hieno on ;)
    Muuten yleensä kannustan nypittyyn ratsutukkaan, mutta nyt on tehtävä poikkeus.
    Kunnon aineet harjaan, että pysyy takuttomana ja valmennuksiin ja kisoihin tiukka kylmäveriletti.
    Ei pääse valmentajakaan napsauttamaan enää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, kiitos! Ranskanletillä ollaankin menty jo kotitreenejä, kun tukka hulmuaa sielläkin jo vähän tiellä...

      Poista
  14. Meillä on pv, joka on tukkajumala (pitkä ja paksu) ja harjaa ei leikata, koska muuten tulee niin kamalan näköinen. Ranskis on kiva ja helppo tehdä, joten kannatan pitkää harjaa ;)

    VastaaPoista
  15. Moi! Nyt ei liity ihan aiheeseen, mutta siis sain sinulta ja ennen sitä MYÖS Blogitallilta sähköpostia, että olen voittanut arvonnassa lippupaketin hevosmessuille. Tarkoittaako nuo viestit samaa voittoa vai onko kyseessä kaksi eri onnenpotkua? :D
    T. Varpu (pahoittelut anonyyminä koska en jaksa kirjautua...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa voittoa ne tarkoittavat, ajattelin vain laittaa myös henkilökohtaiset onnittelut! :)

      Poista
    2. Selvä asia, kiitos paljon! :)

      Poista
  16. Pitkä, jos vaan on hyvälaatuinen ja "siisti" harja. Ei siis epätasaisesti ja eripaksuuksilla kasvava outo pehko. Kilpailuihin ja valmennuksiin voi laittaa kaulan ylälinjaa pitkin menevän letin, korostaa ihan kivasti kaulaa. Kesällä hyvä suoja ötököitä vastaan! Kuvissa hulmuaa hienosti. Siihen on hätätilanteessa hyvä tarrautua. ;) plussia löytyy, ja siisteyden saavuttaa helpolla letillä. ;)

    VastaaPoista
  17. Ehdottomasti pitkä! Tulee hienompia kuvia jos sinne kesällä asti pääsen :D Ootuksella on vielä niin komean värinenki tukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuli kyllä niin hyvä argumentti, että eiköhän rueta nyt suunnittelemaan kuvauksia! ;)

      Poista
    2. Todellakin ;D miten olis vaalea satuhevonen PITKÄLLÄ harjalla + kukilla tähän tyyliin https://geblendetblog.wordpress.com/2014/09/11/anja-con-solido/ ? ;D

      Poista
  18. Mä olen pitkän kannalla, jos hevoselle vaan sellanen asiallinen kasvaa. Ohut ruikula ei tietty kivan näköinen ole, mutta Ootuksen tukka näyttää hyvältä.
    Valmennuksiin ja kisoihin sitten kunnon letti. Sitä kun harjoittelet, niin varsinkin ohueen harjaan tehtynä sen saa helposti menemään ihan harjamarrossa kiinni ja on jopa siistimpi kuin sykeröt. Verkko on myös yksi vaihtoehto..

    Mun mielipidettä värittää muuten se, että itsellä vaan poneja, joten ratsutukkaa ei ole eikä tule. Toisella vielä todella PAKSU harja, siihen sai vähän harjoitella että oppi tekemään tarpeeksi tiukan letin. Itse laitan aina koulutunneille tukan letille (menee maks. viisi minuuttia), koska muuten se on siellä ohjien seassa, varsinkin kangilla mennessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootuksen tukka on kyllä niin ohut rimpula, että häviää kylmäverisille jouhitaistot. :D Ranskanlettejä on kyllä kiva virittää, mutta vaativat tosiaan aika tarkan suunnittelun, jotta siitä tulisi tasainen ja tiukka.

      Poista
  19. Minä olen siistityn&saksitun tukan kannalla. Äkkiä katsottuna se sopisi ehkä Ootukselle paremmin, kuin nykyinen villi ja vapaa -kampaus. Hieno hevonen se on kummalla tukalla vaan, mutta kisoja ajatellen komeakaulainen hevonen näyttäisi paremmalta lyhyessä tukassa :)

    VastaaPoista
  20. Ehdottomasti ratsulla lyhyt! Näen jo sieluni silmin kuinka uljaat jaguaarini sipaisevat kauniin äänettömästi tukan siistiin kuntoon, ja otsatukan tietysti myös (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otsatukka hevosella on kyllä minulle niin pyhä, etten siihen koske mitenkään. Venta-vainaalle sitä ei edes kasvanut, joten nyt kun Ootuksella on sellainen, ei siihen saa koskea. :D

      Poista
  21. Kunnon pitkä tukka sen pitää olla! Saa hienot letit ja muut kampaukset, sekä jotaan persoonaa. Ei aina sitä samaa polkkatukkaa :P

    VastaaPoista
  22. Itse olen pitkän tukan kannattajia. Varsinkin jos on siisti ja hyvälaatuinen. Onhan siitä apua kesällä hätistäessä ötököitä ympäriltä. Omalla nuorella (3v.) annan kasvaa vapaasti, kun näköjään komean tukan itselleen haluaa, alkaa olla jo yli kaulan paksuuden pituinen. Ratsurotuinen muttei pv.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ötökät ovat kyllä yksi syy, miksi harkitsen pitkää liehulettiä kesän yli. Ootus ei varsinaisesti ole kovin herkkis niille, mutta varmasti ärsyttää jos joka puolella mönkii öttiäisiä.

      Poista
  23. Mä en kans osaa leikata, silti meilläkin ratsutukka kun karkeloissa joutuu käymään ;)

    VastaaPoista
  24. Ratsastan friisillä, jolla on tietysti aivan mielettömän pitkät ja paksut harja- sekä häntäjouhet. :D Maastossa mennään yleensä tukka auki hulmuten, mutta muuhun työskentelyyn se on pakko letittää sellaiselle paksulle pullaletille kaulan viertä pitkin. Oma projektinsa kun joka kerta täytyy suihkuttaa jouhet täyteen showshineä ja selvittää \o Mutta on se upea.

    VastaaPoista
  25. Ootuskin näyttäisi miehisemmälle, jos olisi oikea ratsutukka! (:

    VastaaPoista
  26. Pitkä tukka ehdottomasti!

    VastaaPoista
  27. Mun toinen hevonen on arabi ja mun mielestä sen tukka saa kasvaa villinä. Puokin harjan kyllä siistin, vaikka aika laiska sen suhteen olenkin. Täytynee ryhdistäytyä taas ennen kisakautta :D
    Toisille sopii pitkä harja ja on mielestäni hevosen omistajan oma päätös minkä mittaisen harjan omallaan pitää.

    VastaaPoista
  28. Kyllä mää pitäisin pitkänä! Tosin olenkin kylmäveri- ja poniharrastaja… Liehuletit kunniaan ;) (ööö miten tää sopii sellaisen ihmisen sanomaksi, joka leikkaa omien harjoja suunnilleen neuroottisen usein ja tarkasti… No mutta vuonis on eri asia :D) Tosin jos ratsu- ja koulukisamaailma "vaatii" lyhyttä harjaa, niin ehkä sitten parempi leikata?

    VastaaPoista