perjantai 3. huhtikuuta 2015

Ei oikotietä onneen


Ootus sai huilijaksoa Helsingin lomani ajaksi viisi päivää. Viisi kokonaista päivää, joita edelti kahden viikon "käydään nyt maastossa, kun kenttä on kauhea" -vaihe. Läpiratsastus huuteli itseään jo kuukausi sitten, mutta maneesilla käymisen hankaluus sai ajatuksen jäämään. Ajattelin kai itsekseni, että saa sitä vähän höntsäillä. Tavoitteena kuitenkin on päästä kuukauden päästä ensimmäiseen aluestarttiin kangilla, joten yhtään ylimääräistä rokulivapaata ei nyt voisi pitää. Mutta eihän se hevonen siihen kuole, että se vähän huilii... ?

Ootus oli kyllä huilijakson jälkeen erittäinkin hengissä oleva. Taluttaessa normaalisti perässä laahustava maanmatonen riekkui vierellä kuin isompikin ori. Jokainen asia kiinnosti enemmän kuin pitäisi kiinnostaa, sekä Keltaisen sydämensykkeet nousivat pienimmästäkin asiasta. Oman turvallisuuden nimiin päätin juoksuttaa ruunaa, "koska-jos-se-nyt-mut-alas-heittää-niin-saikkua-tulee" -mentaliteetin siivittämänä. Sinänsä fiksu veto, että nuori ruuna laitetaan liinan nokkaan vapaiden jälkeen, mutta sinänsä huono veto. Koska voi kevät, kuinka jäykältä Keltaisen meno näyttikään. 

Veri maistui kuitenkin suussa vasta seuraavana päivänä. Ratsain Åke oli yhtä notkea, kuin ratakisko itse. Ei taivu, ei asetu ja myyräilee apuja vastaan. Alkoi vituttaa, kun koko talven treeni (yhtä epätasaista kelkkamäkeä alaspäin) oli valunut hukkaan. Ootuksella ei värähtänyt edes korvakorvat myrskytuulessa kun yritin saada sitä notkisteltua väistöillä. Vielä vuosi sitten olisin hakenut tallista gramaanit ja kannuksella naputtanut hevostani kylkeen, että hophop, niskaa linkkuun vaan. Nyt en hakenut, tää joko menisi työvoittona tai totaalitappiona.


Muutama päivä hampaiden kirrailua puolin ja toisin, ainoana ajatuksena päässä oli, että apujen väliin ja taivu kiitos. Edes ihan ihan vähän. Lopulta räntäsateen vihmoessa kentän yllä kastellen vaaleankeltaisen karvapeitteen muistuttamaan kusenkeltaista ruunaa, Ootus päätti kerätä kroppansa ja toimia haluamallani tavalla. En tiedä ymmärtikö se, että nopeammin pääsee talliin, kun yrittää noudattaa epämääräisiä apuja ratsastajalta vai oliko tämä selkeä työvoitto. 

Ei ole olemassa oikotietä onneen. Olisinhan minä voinut laittaa suuhun kanget ja virittää päälle gramaanit. Olisin. Ja vieläpä puhtaalla omatunnolla. En kuitenkaan voi sallia itselleni "easy way outtia" vuodesta toiseen. Joskus on vain pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä konkreettisesti työnsä tulos itse. Tunnettuna hätähousuna olen kuitenkin mennyt turhan rivakkaa tahtia venyttämään omia korviani. Siis aivan liikaa ja aivan liian nopeasti. Nyt venytys päättikin kääntyä 180 astetta ympäri muodostaen korvan etulehteen ns. blow-outin. Eli näyttää, kuin korvassani olisi häpyhuulet. Yläfemmat itselleni, että näin sitä pitää, nyt näyttää tosi hyvälle. Ahneella on paskainen loppu.

4 kommenttia:

  1. Vai että häppärit korvassa... Millaiset norsunkorvat sinulla on alapäässä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kuvat ovat muilla sivustoilla, mutta tässä on pilukorvani

      Poista
  2. Sinulla siis on profiili ja kuvat häppäreistäsi jollain "alastonsuomi"-sivustolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, tämähän on kuin vaalitentti, missä haastattelija vetää täysin omia johtopäätöksiä puolittaisista lauseista. :D mutta ei, ei ole.

      Poista