Olen käynyt muutaman kerran katsomassa Ootusta treenissään, mutta lähinnä olen keskittynyt karmiviin työvuoroihin ja muiden asioiden hoitamiseen. Ootuksen satulat lähtevät nyt takaisin käsittelyyn, sekä sen hieronta-aikoja on pitänyt siirrellä sopiviksi. Tuntuu, että mitä enemmän hevosmaailmaan pääsee sisälle, sitä vaikeampaa on tehdä päätöksiä itse ilman muiden konsultointia. Tänään tiistaina Ootus kuitenkin tulee takaisin minulle kotitallille omaan käyttööni. Viimeisenä treeninä on tarkoitus ratsastaa Ootus puoliksi ystäväni kanssa ja saada häneltä vinkkejä ruunan taltuttamiseksi.
Nämä kuvat on otettu sunnuntaintreenistä, jossa aluksi O hölkytti liinassa muutaman kierroksen, josta harjoitus jatkui normaaliin sileän treeniin muutaman kavaletin ylityksen kanssa. Lopulta Keltainen lähti kahden muun hevosen kanssa vesiesteelle veteenmenoa harjoittelemaan. Olin todella iloinen nähdessäni kuinka hyvinvoivalta ja iloiselta ruuna näytti liikkuessaan. Kotitallilla sen ilme on kireä ja jännittynyt, joka on varmasti vain heijastus siitä mitä omilla kasvoillani ratsastuksen ajan on. Muutamaan kertaan samana aikaan ratsastettavana olleen harmaan hevosen tullessa vastaan Ootus yritti sinkoutua eri suuntaan, joka oli ilmeiselvästi kokeilu päästä töistä pois. Kun jo vähän väsyttää, ruuna hakee ylimääräistä kimmoketta ulkopuolelta, josko ratsastaja säikähtäisi sen tempuista ja jättäisi leikin kesken. Ootus kuitenkin liikkui rennosti ja letkeästi, toskin hieman liian vauhdikkaasti juosten. Sen tapana kuitenkin on ollut hitaus ja pysähtely, joten parempi antaa hieman juosta - jos ongelmana on ollut päinvastainen.
Kotiin tullessaan minun täytyy pystyä vakuuttamaan itseni siitä, että on aivan normaalia jos hevonen joskus ponkaisee säikähdettyään. En voi ratsastaa kokoajan miettien, mitä jos se nyt... koska silloin sinkoutuminen on taattua. Sisäinen zenini on saatava sisältä kuntoon, jotta voin saada hevoselleni levollisen ja rauhallisen mielentilan. Nähtyäni kuinka rauhallisesti ja vakaasti Ootus on ottanut täysin uusia asioita tai pitkän tauon jälkkeen tulleita tehtäviä vastaan, olen huomannut ettei se niin hurja olekaan. Kun ratsastaja pysyy rauhallisena ja "tehdäänpäs nyt tämä asia" -asenteella kyydissä niin Keltainenkin on itse rauhan tyyssija. Minun täytyy pyrkiä samaan.
Oi että kun Ootus näyttää hienolta!
VastaaPoistaMyös minun mielestä Ootus näytti tosi hyvältä toisen ratsastamana - kumpa se näyttäisi vielä itselläkin! :)
PoistaPystyn niin samaistumaan noihin jännityksen ja sen kautta pelon tunteisiin! Kun Hemuli tuli viime syksynä aivan raakana ja minä menin se kanssa ilman satulaa maastossa ja laukkailin yms. Sitten vaihdettiin pihatosta talliin ja koko hevonen muuttui! Jännittyneeksi, pukittelu alkoi (eikä mikään pieni vaan oikein raivoisia pukkeja). Kyllä mulla meni pupu pöksyyn!
VastaaPoistaEnnen tallipaikan vaihtoa laitoin hevosen kuukauden lomalle, nyt uudella tallilla aloitettu ihan uudestaan. Hemulilla on nyt isompi tarha ja kaveri, helpottaa! :) lisäksi olen lisännyt reilusti liikunnan määrää ja pituutta. Kyllä tuo välillä kun alkaa tuijottamaan niin minä alan miettimään että mihin se nyt lähtee, mitä se tekee, mitä jos putoan tai tai tai... Ja sitten Hemuli vaan kyylääkin ja jatkaa töitä! :D
Pikkuhiljaa ja pienin askelin alat huomaamaan että luotat taas Suureen Keltaisee ja ne pelot alkaa jossain vaiheessa haihtumaan :) Hemulilla käy nyt kerta viikkoon ratsuttaja, itse saan rohkeutta kun näen miten muut laittaa sen ruotuun ja se uskoo niitä, joten kai se uskoisi minuakin? :) minulle tällä hetkellä on suuri kynnys lähteä aitojen sisältä maastoon, en pysty yksin lähtemään vaikka Hemuli ei mitään pelkää mutta jos se vähän alkaa kyyläämään niin minä olen ihan kauhuissani! Tänään kierrettiin pitkin tallin pihaa, mentiin ojien yli, ravailtiin ja puuhattiin "maastoilua" turvallisesti.
Voisit myös kokeilla että ratsuttaja käy ensin selässä laittamassa Keltaisen "ruotuun" ja sitten sinä menet, täysin psykologinen voi olla mutta voisi auttaa :)
Tsemppiä, et ole yksin!!
Kiitos kommentista! Toivon, että rohkeus lähtee nyt taas kasantumaan takaisin, kun olen nähnyt että ruuna toimii muilla ja minulla myös. En saa antaa pelolle uudestaan valtaa aivan turhaan. Jos olen ratsastanut kohta kaksikymmentä vuotta ja tippunut alle kymmenen kertaa "pahasti" niin on täysin hölmöä pelätä pahaa loukkaantumista kuin korkeintaan kahden vuoden välein ;)
PoistaKiitos vinkistä ja se on itseasiassa jo toteutettuna! :)
Ootus näyttää kuvissa niin hienolle! Toivottavasti kaikki menee hyvin ja Ootus on silloin kun saat sen jälleen käyttöösi saatu jälleen tasaiseksi puskailuhepaksi, jos niin voi sanoa. :D Tuo mitä kirjoitit, että pitää pysyä selässä vakaana, eikä ajatella kaikkea '' nyt se varmaa hyppää pystyy ja mä putoon.. '', on tuttua mulle vieläkin. Mulle putoomisesta on tullut samanlainen kammo kuin sullekkin, mutta omalla ajallaan hiljaa se helpottuu. Ei siihen siis varmaan kunnon konstia ole miten saatua ajatuksen kuntoon putoamisen jälkeen, mutta ajatukset muuttuu omassa pääkopassa.
VastaaPoistaHyvä ja rehellinen postaus jälleen, kiitos siitä! Tsemppiä siis sinulle, et ole yksin. Uskon, ettät kun saat Ootuksen takaisin niin teillä alkaa varmastikkin hiljalleen yhteistyö uuteen nousuun. :)
Kiitos! Minusta myös Oodeli näytti tosi hienolla ja aika muskelille! Tietysti parantamisen varaa aina on, mutta hyvältä se näyttää muiden kanssa. Toivottavasti Oodelista tulisi taas semmoinen harrastelijan kilpuri, sellaiseksi kun minä sen hankin. :D
PoistaSiskoni vertasi hevosella ratsastamista tippumisen jälkeen, kuin autolla ajoon onnettomuuden jälkeen. Vaikka pelottaa, täytyisi keskittyä hyviin ja onnistuneisiin pätkiin. Kilometrien karttuessa kokemuskin karttuu. Harmi kun hevonen osaa vain vaistota ratsastajansa mielenliikkeet paremmin kuin auto. Tai ainakaan en ole koskaan aikaisemmin kuullut vesiliirtoon riistäytyvistä pirsseistä... :D
Kiitos kivasta kommentista ja tsempeistä, niitä kovasti tarvitaan! :)