keskiviikko 17. elokuuta 2011

Kalenteriasioita


Puhelimella otettu kuva.

Paluu arkeen oli tänään, kun jatkoin opintojani abiturienttina. Minulla on ollut ilo ja kunnia (tai lähinnä vain iso yllätys) saada tarjota kulttuurielämys tämän vuoden kalenteriin kansikuvan merkeissä.

Itse en olisi ehkä sijoittanut tätä kalenterin kanteen, voin kuvitella kuinka masentavaa on katsella kuvaa koko pitkän talven... Tiesin tästä kyllä jo koko kesän, mutten halunnut julkaista kuvia täällä ennen kuin koulut alkaisivat. Olen salaa tyytyväinen kuvaan, sillä siitä napsahti stipendi tililleni. ;)

Vaihtoehtoja olivat nämä kaksi (kuvat otettu siis koulun kurssilla ja osallistuivat samalla kansikuvan äänestykseen):


Kuva otettu oikeista valokuvista, jotka alkuperäisesti otettu Nikon D90 + Nikkor 50mm/f1.8 yhdistelmällä.

Kelpaisiko tuollainen kalenteri teille, vai onko se liian masentava?
(kyllä se on.)

tiistai 16. elokuuta 2011

Kesän loppu

tammavarsa s. 13.5.2011 (i. Maranello)

Kävin tänään ratsastamassa ja samalla nappailin parit kuvat tallin hevosista. Eniten olin kiinnostunut tämän kesäisistä varsoista, mutta ne eivät olleet lainkaan kiinnostuneita minusta. Tältä kuvan tammavarsa näytti viimeksi kuvatessani pikkulapsia.



suomenhevostamma Kesäpeili (i. Valko-Purje ei. Appu)

Kävin viikonloppuna kuvaamassa Tahkon elonkorjuu kilpailuita lauantaina neljän ensimmäisen (1-4, 50-100cm) luokan ajan. Kävin juuri kuvat läpi, huomenna alkaa nimeäminen ja käsittely. Tuleva syksy taitaa jäädä viimeisekseni Itä-Suomessa, mutta siitä lisää myöhemmin. :)


risteytysruuna Kunkku (suku tuntematon).
Kaikki kuvat Nikon D90 + Sigma 70-200mm/f2.8

(ps. Enää viisi lukijaa seuraavaan erikoispostaukseen, viimeinen osa kuvausohjeita tulossa tällä viikolla!)

maanantai 15. elokuuta 2011

Minun tavoitteeni

Muutamia vuosia sitten minulta kyseltiin jatkuvasti, miksen kilpailisi itse. Vastasin aina siten, että sain aasinsillan vaihtaa aihetta, sillä en halunnut kellekään myöntää pelkääväni hyppäämistä. Kuvaajanrooli tuntui helpolta vastaukselta päästä pois piinapenkistä. Minun tavoitteenani on päästä yli rimakauhustani ja hypätä puhtaasti 100cm rata, pelkäämättä.

Vaikka olin ratsastanut pikkutytöstä asti, en hypännyt ennen kuin vuonna 2004 ensimmäisen kerran. Kehityin tasaisen varmasti pikku esteillä ratsastuskoulussa. Ensimmäinen takapakki tuli syksyllä 2005, kun kaaduin harjoituskilpailuissa. Ruunan repukka vain kompuroi omissa jaloissaan ja jatkoin hymyilevänä radan loppuun asti. Mutta kaatuvan hevosen alle jääminen sai minut epävarmaksi esteillä.



Viime hetken treenausta kilpailuihin keväällä 2006, ennen tapaturmaa. Päätin kuitenkin perua kilpailut huonon fiilikseni vuoksi kilpailuista. Olisin hypännyt 70cm.

Epävarmuuteni heijastui kesään 2006 ollessani ratsastusleirillä. Estetunnilla este nostettiin reipasta vauhtia metriin ja minä kieltäydyin tulemasta. Itkin pelosta, mutta opettaja pakotti minut hyppäämään kyseisen esteen, vaikka hän selvästi näki etten olisi tahtonut tehdä niin. Kuitenkin minut ympäripuhuttiin "vain yhteen hyppyyn".

Muistan kun hevonen ponnisti, juuri oikeassa kohdassa ja tunsin hetken aikaa ylitsevuotavaa riemua siitä, että onnistuin voittamaan pelkoni. Mutta alastullessa minulle ja ratsulleni tuli erimielisyyksiä suunnasta. Minä lähdin vasemmalle, ruuna oikealle. Tulin alas suoraan päälleni ja niskani taittui selkää pitkin. Äitini "
kasvun-varaa-on-oltava" -asenteella hankkima turvaliivi nousi olkapäistä ja löi poikittaissuunnassa suoraan taittuneeseen kaulaani.

En muista seuraavia tunteja tippumisesta vaan seuraava muistikuvani on röntgenosastolta sairaalasta, kun niskaani kuvataan. Lääkärin mukaan olin murtanut 3 kaulanikamaa ja ei ollut kaukana, että olisin halvaantunut kaulasta alaspäin. Murtumat oli aiheuttanut liian suuri turvaliivi, joka oli päässyt mahdollisimman huonoon aikaan lyömään kovalla voimalla.



Kesä 2007, onnettomuudesta vuosi.

En ole onnettomuuden jälkeen pelännyt hevosia, mutta sitäkin enemmän hyppäämistä. Tarvitsin hirveästi onnettomuutta seuranneinna vuosina rutiinia varmoilla ja hitailla hevosilla, joiden hyppyyn kerkeisin mukautua, eikä yllättäviä alta kääntymisiä pääsisi sattumaan ilman ennakkovaroitusta.

Tiedän teknisesti pärjääväni radalla, mutta pelätessäni estekorkeutta otan liian lyhyitä teitä, en huolehdi myötälaukoista, jolloin hypyistä tulee huonoja. Jännityn tästä enemmän ja olen paniikissa, jolloin koko rata on este esteeltä pahenevampi fiasko, sillä takaraivossani on kokoajan yksi ainut ajatus: "
äkkiä täältä pois".



Ensimmäiset kilpailut onnettomuuden jälkeen, aikaa 1,5 vuotta. Korkeus 40cm.

Kilpailin vuodet 2007-2009 alle 70cm esteillä hakien itselleni rutiinia ja kokemusta. Viime vuonna hyppäsin 80cm radan, jossa tipuin verryttelyssä. En loukannut itseäni, mutta pelko neljän vuoden takaisesta onnettomuudestani nousi esiin ja pelonsekaisella fiiliksellä suoritin radan. Syksyllä hyppäsin 70cm radan ja jännitin kamalasti ennen suoritustani. Käteni vapisivat ja jallkani tuntuivat voimattomilta. Ratsuni oli kuitenkin maailman kiltein, eikä välittänyt hermoilustani, ja pääsin ehjänä maaliin sijoittuen 4.! Tuntui aivan lottovoitolta päästä palkintojenjakoon, vaikka olin jännittänyt suoritustani.


Kevät 2010, 80cm verryttelyssä tippuminen.

Nyt onnettomuudestani on kulunut viisi vuotta, ja rutiinin tuoman turvallisuudentunteen myötä olen osallistunut enemmän "isoihin" luokkiin. Starttasin keväällä 80cm (ja olin toinen!), sekä kesällä kahdesti 70cm. Ensi sunnuntaina minun hermojani kuitenkin odottaa melkoinen tulikaste, kun osallistun Pyhäjärvellä järjestettävään 90cm luokkaan. Rata sujuu, kunhan muistan rauhoittua ja ratsastaa ajatuksella, pelkäämättä mitään.


Kevät 2011, onnettomuudesta 4 vuotta ja 10 kuukautta. Korkeus 80cm, sijoitus 2.

Vuosia vanha tavoitteeni on kohta täyttymässä ja teen edelleen aktiivisesti töitä kammoni parantamiseksi. Toivon saavani sisäisen rauhan tehdessäni rataa sunnuntaina, sillä vain silloin suoritus voi onnistua ja voin ottaa askeleen lähemmäs tavoitteeni täyttymistä.


Parasta kuitenkin vain laittaa silmät kiinni, ottaa harjasta kaksin käsin ja toivoa parasta.


Tämän blogitekstin avulla osallistun Horzen bloggauskilpailuun ja minulla on mahdollisuus voittaa 500 euron lahjakortti Horzen verkkokauppaan, www.horze.fi.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Kuvausohjeita III - pää- & rakennekuvat

50 lukijan kunniaksi järjestin blogissani äänestyksen, jossa lukijat pystyivät vaikuttamaan tulevaan erikoispostaukseen. Ylivoimaisesti eniten äänestettiin kuvausohjeita. Ohjeet on pilkottu kolmeen eri osaan, estekuvaukseen, koulu-/sileäkuvaukseen ja pää- & rakennekuvaukseen. En koe olevani tarpeeksi pätevä neuvomaan valotuksen säätöön, kaluston käsittelyyn tms. joten olen keskittynyt pelkästään hevosten edustaviin asentoihin. Tässä näitä vinkkejä nyt tulee, olkaa hyvät.

Hevosvalokuvauksessa on mielestäni pitkälti kyse dokumentoinnista. Kuva on onnistunut silloin, kun siitä näkee hevosen värin, rakenteen ja mahdolliset merkit. Rakenne- ja pääkuvan voisi luonnehtia olevan hevosen passikuva.

Paras tilaisuus saada rakennekuvia on näyttelyt, joita järjestetään esimerkiksi roduttain tai käyttötarkoituksen mukaan. Leikkimällä paparazzia ja kuvaamalla salaa harvoin saa edustavia kuvia, joten parhaiten onnistut pyytämällä hevoset kuvattavaksi. Olen kuullut monia kauhutarinoita epäystävällisistä ja töykeistä esittäjistä, mutta vielä useammin töykeistä hevoskuvaajista. Kohdalleni ei ole koskaan sattunut kieltävää vastausta, kun olen kysynyt hevosta kuvattavaksi. Suosittelen katsomaan kuvauspaikan valmiiksi, jossa valon suunta ja tausta on kohdallaan, sekä liikkumatilaa on tarpeeksi sekä sinulle, sekä hevoselle ja sen esittäjälle. Sitten vain rohkeasti kysymään: "Anteeksi, haluaisin kuvata teidän hevostanne. Onko teillä hetki aikaa?". Seuraile kuitenkin tilannetta, onko hevonen / esittäjä hermostunut? Jos on, he eivät luultavasti halua tulla kuvattavaksi ainakaan ennen kehää, jotteivat he menetä kokonaan toivoaan onnistuneesta suorituksesta. Onko heidän vuoronsa kohta? Jos on, anna heidän keskittyä tulevaan esitykseen. Oletko epävarma kysymään hevosta kuvattavaksi? Älä ole, hevosihmiset ovat mukavia. Monet ovat kysyneet kuka olen ja minne kuvaan. Muista vastata rehellisesti!


Vasemmalla olevassa kuvassa siisti tausta ja hevonen kokonaan näkyvissä, oikealla olevassa hevosesta kasvaa talon pääty ja tolppa, sekä kaviot eivät ole näkyvissä.

Kuvatessa hevosten muotokuvia on usein enemmän vaihtoehtoja taustan suhteen, kuin monissa ratsastuskilpailuissa. Tärkeää on, että jalat (kavioineen) näkyvät ja että hevonen on aseteltuna sellaiselle taustalle, joka ei vaikuta hevosen värin tallentumiseen kuvassa. Esimerkiksi tumma metsä taustalla saa tumman hevosen katoamaan kuvaan, punaista seinää vasten rautiaasta hevosesta tulee punarautias ja valkoista lumihankea vasten mustan hevosen silmät ja sieraimet katoavat näkyvistä.

Keskimmäisessä kuvassa hevosella paras asento.
(Huomaa asetellun hevosen ja paparazzina kuvaamisen ero; keskimmäinen ja oikeanpuoleinen kuva)


Rakennekuvaan hevonen asetellaan siten, että se seisoo harjaton puoli ja ns. jalkapari auki kuvaajalle. Eli siten, että kuvaajan puoleinen etujalka on aavistuksen edessä siten, että myös toinen etujalka on kokonaan näkyvissä. Kuvaajan puoleinen takajalka on niin paljon hevosen takana, että myös toinen takajalka on näkyvissä. Tarkoituksena on saada hevonen näyttämään ryhdikkäältä ja ympäristöltään kiinnostuneelta kuvassa. Kuva saa heti paljon mielenkiintoisemman, kun pyyhkäisee mahdollisen etuharjan pois kuvaajan puolelta paljastaen hevosen silmän.


Joskus tuuli aiheuttaa sen, ettei otsaharja pysy paikoillaan, vaikka kuinka yrittäisi. Tällöin kannattaa kuvaajan itse ottaa muutama metri sivulle, jolloin hän saa uuden kuvakulman.

Hevosten pieniä virheitä voi peitellä oikeanlaisella asettelulla. Takakorkean hevosen voi sijoittaa aivan aavistuksen verran seisomaan alamäkeen, ryhdittömän ja etupainoiseen hevoseen saa ryhtiä nostamalla sen päätä. Myös oma paikka ja kuvauskorkeus ovat tärkeitä! Itse kuvaan pienet ponit kyykistyen, usein "puolikyykystä" isot ponit ja pienet hevoset, sekä täysin seisaaltaan isot hevoset. Kyykistymällä saat kuitenkin shireenkin vielä enemmän kokoa ja seisomalla suorana shetlanninponin näyttämään todella pieneltä. Kyykistymisen ja seisomisen eroon vaikuttaa kuitenkin myös välimatka kuvattavan hevosen ja sinun välillä. Pyri kuvaamaan hevosen lapojen / sydämmen kohdalta, sillä silloin kuvakulma ei vääristä hevosen mittasuhteita.


Shire kuvattuna kyykistyneenä

Hevosten omistajat/esittäjät kuitenkin usein haluavat kuvauttaa hevosen ns. paremmalta puolelta, joka voi olla myös harjallinen. Harjattomalla puolella voi olla esimerkiksi vanha arpi tai se voi olla muuten vain huonompi puoli, kuten myös ihmisillä on. Muista aina kuunnella hevosen esittäjää ja toteuttaa heidän pyyntöjään!!

Jos hevonen käyttäytyy levottomasti kuvatessa älä yritä turhaan ratakiskosta vääntää hevosta oikeaan asentoon täydellisten kuvien vuoksi. Kannattaa kokeilla seisoisiko hevonen paremmin naama toiseen suuntaan, vai kannattaisiko sitä kävellyttää muutama voltti. Mikäli rakennekuva ei onnistu, luovu visiostasi ja ehdota pääkuvaa (sillä silloin ei ole enää jalkojen asennolla väliä ja esittäjän työ helpottuu).

Saatuasi haluamasi rakennekuvat on luontevaa siirtyä ottamaan pääkuvia: "kiitos - onko teillä vielä hetki, jos otettaisiin muutama pääkuva?". Pääkuvan aikana ei enää hevosten jalkojen asennoilla ole väliä. Pyri olemaan etuviistossa hevosen edessä ottaessasi pääkuvia. Jokaisella on todella persoonallinen tapa ottaa pääkuvia, itse otan voimakkaasti alaviistosta, jolloin se saa kuviin "propagandatunnelmaa" ja mahtipontisuutta.


Vasemmanpuoleinen kuva on otettu seisoen, oikeanpuoleinen kyykistyneenä

Muista pitää hevosen silmät näkyvillä, eli tarvittaessa pyytää siirtämään etuharjaa pois silmiltä. Tarkoituksena on saada hevosen silmät auki & korvat höröön, ryhdikkyyttä sopivasti (ei liikaa, muuten isot hevoset alkavat näyttää laamoilta...) ja edustava potretti aikaiseksi. Pääkuvia ei kannata rajata tiiviiksi, vaan jättää kaulaa ja ryntäitä sopivasti näkyviin, sekä tilaa myöskin katseelle.


Kolme kuvaa, jotka kaikki liian tiiviisti rajattuja, sekä kahdessa puolikas esittäjä mukana

Rakenne- ja pääkuvauksessa on tärkeää, ettei hevosesta kasva sähkölinjoja, katupylväitä, aurauskeppejä.... Ylipäätään mitään mikä voi näyttää huonolta kuvassa. Taustaksi kannattaa siis valita yksinkertainen, jossa ei ole mitään ylimääräistä (joita ovat autot, lantakasat...). Myös hevosten esittäjä joko on kuvissa kokonaan tai ei ollenkaan (ja jos joku sanoo, että häntä ei saa näkyä kuvissa niin se sitten myös tarkoittaa sitä!). Moni hevonen kuitenkin lähtee seuraamaan esittäjää kuuliaisesta, kun hän ottaa kaksi askelta taaksepäin päästäkseen pois kuvasta. Neuvo häntä säilyttämään kuolaintuntuma ja tarvittaessa ojentamaan "irtokäsi" kuvaan. Irtokäden voi myöhemmin tarvittaessa poistaa kuvasta. Puolikkaan ihmisen poistaminen on vaikeampaa.


Kun kuva otetaan pystysuunnassa taustalle mahtuu myös paljon vähemmän kuvaa häiritsevää tekijää.

Muut kuvausohjeet tuntuivat helpoilta kirjottaa, näitä sai oikeasti miettiä, sillä en kuvaile usein näyttelyissä. Vielä yksi ohjepostaus on tulossa yleisön pyynnöstä. Toivottavasti näistä ohjeista on kuitenkin iloa jollekin (kommentoikaa, oli tai ei ;)) ja minulle voi antaa rakennekuvaustilanteita, eli kutsua kotikuvaukselle. Pistäkäähän sähköpostia minttu(at)aaveen.net. Kiitos!

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Kuvausohjeita II - koulu

50 lukijan kunniaksi järjestin blogissani äänestyksen, jossa lukijat pystyivät vaikuttamaan tulevaan erikoispostaukseen. Ylivoimaisesti eniten äänestettiin kuvausohjeita. Ohjeet on pilkottu kolmeen eri osaan, estekuvaukseen, koulu-/sileäkuvaukseen ja pää- & rakennekuvaukseen. En koe olevani tarpeeksi pätevä neuvomaan valotuksen säätöön, kaluston käsittelyyn tms. joten olen keskittynyt pelkästään hevosten edustaviin asentoihin. Tässä näitä vinkkejä nyt tulee, olkaa hyvät.

Koulukilpailuissa ja sileän työskentelyssä voit olla huomattavasti luovempi kuvauspaikkasi suhteen, sillä se ei ole enää sidottua esteisiin ja valon suuntaan, vain pelkästään jälkimmäiseen. Vilkaisemalla ennen kuvausreissua ratsastettavia kouluohjelmia on jo tehnyt pitkälle kuvaustyötä, eikä kilpailupaikalla tarvitse enää arpoa, että missä kohtaa esitetään voltti, lävistäjä ja pysähdytäänkö alkutervehdyksessä ollenkaan.


On kuvaajan rikkaus saada kuvata eri tasoisia kouluratsastuskilpailuita

Mielestäni parhaat mahdollisuudet saada edustava kouluratsastuskuva on Helppo A tasoisista luokista vaativimpiin. Helpossa C ja B:ssä hevosten muoto saattaa olla epätasainen, sekä lisäykset & keskiaskellajit eivät ole yhtä näyttäviä, kuin vaativissa luokissa. Parhaita hetkiä saada kuvia, radalta kuin radalta, ovat juuri keskiaskellajit (varsinkin ravi!), laukkapiruetit, -vaihdot, avo- ja sulkutaivutukset, sekä kaikessa tavallisuudessaan voltit, ympyrät ja kolmikaariset.


Laukanvaihto on yksi halutuimmista liikkeistä tallentaa kuvaksi. Tässä kaksi erilaista vaihtoa.

Vaikka suorittava ratsukko ei liikkuisikaan himmeästi oikeassa muodossa käyttäen takapäätään se ei tarkoita, että kuvista tulisi automaattisesti huonoja. Tällöin kuvaaja voi ennakoida, mistä saisi hyvät kuvat ratsukon kannalta. Helpoilla radoilla on hyviä kuvauspaikkoja alku- ja lopputervehdykset, sekä erityisesti voltit ja kiemurat, joissa on hevonen on asetettuna!

Silloin tällöin saan yhteydenottoja, joissa kysytään miksei hevonen liikkunut kuvissani muodossa ja oikeinpäin ja peräänannossa ja kaikkia maailman hienoimpia piffipaffeja samaan aikaan. Kuva ei voi olla sellainen, mitä suoritus ei ole. Jos hevosen takajalat ovat unohtuneet talliin aamulla, askel painaa ja verryttelyssäkin on tullut hiottua - ei voi millään maailman ihmeellä saada jokaista kuvaa onnistumaan siten, että kuvassa näkyisi kuinka maagisen hyvin hevonen askeltaa kaula kaarella, kiilotettuna ja astuen alleen. Näitäkin sattuu, joten kuvaajat! Helpoissa luokissa helpoimmalla pääset itse kun tähtään kamerallasi esimerkiksi ympyrän aloitukseen, jossa hevonen on asetettuna.

Tärkempää mielestäni on saada edustava ja siisti kuva "hyvän askeleen" aikana, kuin saada 10 kuvaa muodossa liikkuvassa, mutta könkkäävästä hevosesta. Hyvällä hetkellä otettu kuva ei ole vain kaunis, mutta se piilottaa pieniä hevosen kauneusvirheitä. Esimerkkinä alla oleva kuva.


Kaikki vaiheet ovat edustavia, mutta itse suosin kuvaa missä jalkapari on puolelleni auki
(tässä tapauksessa keskimm
äinen kuva)


Keskimmäisessä kuvassa askelvaihe on könkkä, kuva oikealla olisi edustavin askeleiltaan, mutta jalkaparin ollessa kiinni takapää näyttää luisulta ja suhteettoman pieneltä verrattuna etupäähän.

Könkkäravikuvat saavat taas hevosen näyttämään suoraan kulmikkaalta, takakorkealta ja lyhyt runkoiselta. Se tekee myös hevosen liikkeestä lennottoman ja hitaan näkösen. Pystysuunnassa ja etuviistosta otetut kuvat saa askeleet näyttämään lennokkailta, kun kuva on otettu juuri ennenkuin johtava etukavio osuu maahan, niin että koko jalka on näkyvissä. Olen joskus saanut hevoset näyttämään koiralta tai kamelilta, kun olen ajoittanut kuvan ottoni väärin. Onnistuessaan kouluratsastuskuva on harmoninen ja elegantti, kuten ratsukko itsessään on.


Huomaa kuinka oikeanpuoleisessa kuvassa hevonen näyttää lennokkaammalta ja eteenpäinpyrkivältä,
kun etukavio on näkyvissä

Laukka on haastavampi askellaji kuvata, kuin ravi, sillä siinä ei ole kuin muutama vaihe, josta saa silmää hivelevät kuvat. Toisaalta myöskään väärään aikaan otettu kuva ei näytä silmissäni kauhealta, vaan kertovat liikkeestä realistisesti.

Hyviä ja helppoja laukanvaiheita kuvata


Hevonen näyttää helposti etupainoiselta laukassa

Myöskään ylläolevani mielipiteet eivät ole absoluuttista totuutta, että vain laukkapirueteista voi tulla hyvät kuvat. Kuvaajan tulee mielestäni ottaa kilpailuiden taso ja osallistujat huomioon, ennenkuin odottaa esimerkiksi tajunnan räjäyttäviä laukanvaihtokuvia. Tässäkin tietysti on taas hevoskohtaisia eroja. Joku suorittaa hyppäävät laukanvaihtot, joista saa mahtipontiset kuvat, kun taas toinen tekee siistin ja eleettömän vaihdon, jota ei oikeastaan edes huomaa.


Ensimmäinen pääkuva on huonosta kulmasta, toinen paremmasta

Kouluratojen pääkuvat ovat huomattavasti helpompi ottaa, kuin esteradoilla. Tarkkana saa olla, jotta saisi oikeassa kulmassa niin, että pää näyttää kuuluvan hevosen kroppaan, eikä näytä isolta hirven päältä eikä suhteettoman pieneltä muuhun kroppaan nähden. Sama pätee tietysti koko hevosen kuvaamiseen, takaviistosta hevosen etupää näyttää suhteettoman pieneltä verrattuna takapäähän.


Ensimmäinen kuva on otettu n. hevosen takajalan kohdalla, toinen taas lapojen kohdalla.

Alku- ja lopputervehdyksestä on mahdollisuus saada iloinen kuva, ratsukosta jossa näkyy ratsastajan ja ratsun välinen yhteys. Muistathan kuitenkin, että monet kouluhevoset ovat varsin herkkiä ylimääräisille asioille ratojen ympärillä, joten muistakaa antaa ratsukolle taukoa ainakin teidän itsenne läheisyydestä ja välttää kameralla sarjatulittamista.



Saitteko hyviä vinkkejä kouluradalle kuvaamiseen? :)
(ps. Lukijoita on jo 60 kpl - kiitos kaikille!!)

perjantai 5. elokuuta 2011

Kuvausohjeita I - esteet

50 lukijan kunniaksi järjestin blogissani äänestyksen, jossa lukijat pystyivät vaikuttamaan tulevaan erikoispostaukseen. Ylivoimaisesti eniten äänestettiin kuvausohjeita. Ohjeet on pilkottu kolmeen eri osaan, estekuvaukseen, koulu-/sileäkuvaukseen ja pää- & rakennekuvaukseen. En koe olevani tarpeeksi pätevä neuvomaan valotuksen säätöön, kaluston käsittelyyn tms. joten olen keskittynyt pelkästään hevosten edustaviin asentoihin. Tässä näitä vinkkejä nyt tulee, olkaa hyvät.

Esteitä kuvatessa ei kannata hermostua, jos ei saa jokaisesta hypystä kuvaa. Suosittelen valitsemaan yhden esteen, joka takaa sinulle hyvät kuvat, sillä laatu korvaa määrän. Itse kuvailen kohdista joista saa 1-3 esteestä kuvat. Pyri saamaan aurinko selän taaksesi ja tarkastaa samalla olevasi sellaisessa paikassa, jossa et ole ns. piilossa ratsukolta. Muista kilpailuissa pysyä yleisölle tarkoitetuilla alueilla!


Sama ratsukko suoraan edestäpäin ja etuviistosta kuvattuna

Pystyssä otettavat kuvat pyrin ottamaan esteeseen nähden etuviistosta, oikealta tai vasemmalta puolelta, sillä suoraan edestäpäin otetuissa kuvissa ratsastajan molemmat jalat näyttävät roikkuvan hevosen kyljillä ja kasvot ovat usein peittyneet. Suoraan edestäpäin otetuista estekuvissa hevonen näyttää myös usein lihavalta, kun se on ponnistuksessa kerinyt itsensä niin, että vatsa näyttää isolta. Vastaavasti laskeutumisessa näyttäisi siltä, ettei hevosella ole takapäätä ollenkaan. Vaakakuva on kuitenkin turvallinen vaihtoehto suoraan sivulta päin otettaville kuville, jolloin myös ratsukko näyttää tasapainoiselta.


Sama este kuvattuna pysty- ja vaakasuunnassa

Hypättävän esteen korkeus ja rakenne vaikuttaa paljon, kannattaako kuva ottaa pysty- vai vaakasuunnassa. Itse kuvaan esteiltä lähinnä vain pystysuunnassa, mutta isojen luokkien pituusesteet (okseri, trippeli jne.) kuvaan vaakasuunnassa. Muista tarkkailla, tuleeko pituusesteiden monet tolpat tai esteiden suuret johteet häiritsevästi ratsukon eteen kuvassa! Esteeseen saa myös korkeutta, kun sen kuvaa pystysuunnassa ja rajaa ylimääräisen tilan ratsukon sivuilta. Tällöin este näyttää kapeammalta ja korkeammalta. Isoissa luokissa (110cm -->) pituusesteiden leveys kasvaa huomattavasti suuremmaksi kuin pienissä luokissa, jolloin pystykuva tulee hassun näköiseksi, kun hevonen venyttää itseään esteen yli, tällöin kannattaa suosia vaakakuvaa, jossa samalla näkyy esteen leveys.


Pieni (70-80cm) sekä iso okseri (100cm -->).


Ihanteellisin hevosen asento on keskimmäisessä kuvassa

Henkilökohtaisesti pidän siitä, että kuva on otettu juuri ponnistuksen jälkeen, niin että kaikki hevosen jalat ovat ilmassa, mutta takajalat vielä kohti maata ja hevonen on kerinyt etujalkansa ”nippuun”. (katso yllä oleva kuva, keskimmäinen kuva on mielestäni ihanteellinen). Haluamani vaiheen saa, kun seuraa etsimen läpi hevosen tuloa esteelle ja odottaa ponnistusta. Ponnistuksen aikana laukaisijaa painaessa on hevonen kerinnyt hyppykaarellaan haluamaani kohtaan.



Eri hevosten hyppytyyleissä on kuitenkin niin paljon suuria eroja, että jää jokaisen henkilökohtaisesti päätettäväksi mikä vaihe näyttää parhaimmalta. Itse saatan ottaa jopa 3-5 kuvaa yhdestä hypystä, jotta voin valita mikä vaihe näyttää parhaalta, jos en ole 100% varma että pystyn tallentamaan juuri SEN hetken, missä kaikki näyttää hyvältä.


Sarjasta puuttuu mielestäni ihanteellisen hetki ottaa kuva, juuri ponnistuksen jälkeen

Laskeutumisesta jätän kuvat ottamatta (paitsi kenttäratsastuksen maastokokeessa), sillä laskeutumisessa ratsukko ei välttämättä ole edustavimmillaan ja sama pätee myös ponnistukseen. Yritän välttää myös isoilla oksereilla tulevaa ongelmaa, missä hevonen näyttää karusellihevoselta, kun se ylittää esteen keskikohtaa selkä usein painuneena etu- ja takajalat kerittynä.

Kun ratsukko lähestyy estettä, josta olet aikaisessa ottaa kuvan ÄLÄ TARKENNA ESTEESEEN VALMIIKSI vaan ratsukkoon. Tarkentaessasi esteeseen valmiiksi saat terävän kuvan esteestä, mutta itse ratsukko jää epäselväksi. Kun tarkennat kamerasi ratsukkoon, tai seuraat ratsukkoa kamera valmiiksi tarkennettuna, saat suuremmalla todennäköisyydessä teräviä kuvia ratsukosta itsestään.


Vasemman puoleisessa kuvassa ratsukkoa seurattu kamera tarkennettuna, oikeanpuoleisessa taas tarkennettu esteeseen valmiiksi

Esteiden välisen radan voi myös hyödyntää ottamalla laukka- ja pääkuvia ohimenevistä ratsukoista. Laukkakuvista tulee usein vauhdikkaita, mutta mitään nyrkkisääntöä ei ole mistä kohtaa pitäisi kuvata ja miten. Itse kuvaan omien silmieni tasolta tai kyykistyneenä. Hevosen saa näyttämään sopusuhtaiselta, kun ottaa kuvan suoraan sivusta niin, että itse seisoo noin hevosen lapojen / sydämen kohdalla. Radan aikaisista pääkuvista tosin harvemmin tulee edustavia, mutta esimerkiksi alkutervehdyksen aikana voi saada hyviä ja tarkkoja kuvia ratsukosta ennen virittäytymistä kilpailusuoritukseen.


Ensimmäinen kuva on otettu ratsastajan tervehtiessä ja toinen radalta

Tässäpä oli kuvausohjeita esteradalle, muistakaa että jokainen kuvaa henkilökohtaisten mieltymyksien ja näkemyksien mukaan eikä ole yleispätevää ohjetta joka olisi kiveen hakattua infoa jota on pakko noudattaa. Ohjeeni voivat tuntua todella vaikeilta noudattaa, mutta suurin osa noudattaa näitä tietoisesti tai tietämättään.

Kerro mitä mieltä olit tästä postauksesta (mitä huonoa / mitä hyvää), niin osaan seuraavia suunnitella saamani palautteen mukaan. Seuraavaksi vinkkejä siis kouluratsastuksen- / sileällä työskentelyn kuvaamiseksi.

torstai 4. elokuuta 2011

Prunus cerasus II

Pidetään lyhyenä: syy erikoispostauksen kestämiseen on lomani Turussa. Harkitsin ottavani kameran mukaan, jotta saisin otettua hieman graffittikuvia (katso aiemmin ottamiani kuvia tästä), sekä ehkä eksymään jopa paikallisissa ratsastuskilpailuissakin. Aikataulu meni kuitenkin niin tiukalle, etten olisi kilpailuihin asti kerennyt. Joku toinen kerta sitten!

Huomenna kotimatkallani junassa olisi tarkoitus kirjoittaa postaus valmiiksi, mutta ainakin tulomatkalla sain kokea sen verran jännittäviä hetkiä, että ei ole varmaa valmistuuko postaus vielä matkalla... (lue: juna myöhässä 2,5h, ei jatkoyhteyttä Tampere-Turku joten taksilla kohti Turkua ja läheltä piti -tilanne hirven kanssa.)

Lomailu jatkuu muutaman työpäivän jälkeen ensi viikolla mökillä, jonka jälkeen palataankin arkeen ja opiskelemaan. Seuraavasta kuvausreissusta ei ole mitään tietoa, luultavammin 12.8. Toto -ravit, Vieremä & (13.)-14.8. Seuraeste, Tahko. Tässä kuitenkin kuva, joka on pitänyt jo pitkään jakaa teidän kanssa.


Vasta kypsyneet kirsikat juuri ennen voimakasta ukkospuuskaa.
(katso myös toukokuussa otetut kuvat samaisesta puusta TÄSTÄ.)

Nikon D90 + Sigma 70-200mm/f2.8