maanantai 3. elokuuta 2015

Ei niin hempeitä yhteiskuvia

Lisää Tuulian (kotisivut, blogi) ottamia kuvia, jotka naurattivat minua nähtyäni ne. 
Olkoon tämä behind the scenes, aina ei voi onnistua. ;)

Ootus juoksi aina metsään lymyilemään ja kuikki minua kuusen takaa... 
"Apua!! Vettä!!"
"Hyi en mee tonne"

Kouluhevosesta kenttäratsuksi... ?

O näyttää tässä mielestäni ihan lukilta. Pitkät hontelot jalat ja pieni kroppa.

Yritin saada hevoseni höristämään korviaan. Ei onnistunut.

"En tuu varmasti sun luo"

 
Rapiseva sisurasia ja sadisinen hymyni kun onnistuneesti jekutan hevostani.

Lupiinilla nenään läpsiminen kiinnosti vähän...
 
Ootus päätti kellistää minut peltoon selälleni tuiman ilmeeni vuoksi

Tätä ei tarvitse edes kommentoida...

Yritin eteerisesti puhaltaa ruunani kasvoille. On ollut niin kaunis muiden kuvissa. Tässä näytän vain aikuisviihdenäyttelijältä.

Kun kuvauspäivä päättyi ruuna häippäsi luotani, ennenkuin kerkesin pukea riimua. Itse olen tomerana taustalla.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Hempeitä yhteiskuvia


Minulla kävi niin iso onni heinäkuussa, että todella lahjakas ja osaava hevoskuvaaja Tuulia Nelimarkka (kotisivut, blogi) halusi tulla kuvaamaan Ootusta (+ minua) kotitallillemme. Olihan Ootuksen harjaakin jo kasvateltu miltein vuosi silmälläpitäen kesän kuvauspäivää.

Roolini kameran edessä oli yllättävän vaikea, koska Ootusta ei kiinnostanut lainkaan meidän kuvaustouhut. Se murjotti korvat nuupallaan suurimman osan kuvauksissa, mutta silti Tuulia oli saanut vain kuvia, missä se näyttää ympäristöstään kiinnostuneelta. Aika velho saa kyllä olla, jotta siinä onnistuu ;) Itse yritin töröttää mahdollisimman luontevasti kameran edessä ja ihme kyllä, näytän jopa eteeriselle juhannusmorsialle hevoseni kanssa. 

Kiitos vielä kerran Tuulia, nämä ovat niin ihania!



 





 


 

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kvaalien kalastelua



4. päivä heinäkuuta naapurikylällä ratsastettiin isot koulukilpailut, joissa oli ystävällisesti myös yksi luokka kvaalittomille ratsukoille auki. Minä ilmottauduin kvaalit silmissäni, yli 60% helposta A:sta olisi varmasti ihan helppo nakki? Paitsi että minä en ole ratsastajana ikinä edes startannut helppo Aata. Ootus entisessä kodissaan on luokkia kiertänyt, mutta tuloksia tarkistaessani huomasin, ettei ruunallakaan olisi kvaaleja. 

Kilpailupäivä alkoi niinkin reippaasti, kuin kuljetuksesta kieltäytyvällä Keltaisella. Olin sopinut ystäväni kanssa kimppakyydin Kuopioon. Hän etsi auttavaa käsiparia kilpailuihin ja minä kyytiä - onneksi ymmärsimme yhdistää voimamme. Aikataulun mukaan aloitimme Ootuksen lastauksen ennen viittä aamulla. Keltainen kieltäytyi tulemasta traileria edes lähelle ja silmät pyörien pelotteli itseään enemmän ja enemmän. Yli kahden tunnin ajan Ootus kysyi jatkuvasti: "onko pakko, jos en tahdo". Kun viimeisen kerran sanoin: "kyllä on" niin ruuna lompusteli kyytiin. Kuin vanhatekijä vailla kiirettä ja ilman pelkoa. Keltainenhan aiheutti toiminnallaan myös aikataulujen pettämisen. Oletettu hengailuaika kilpailupaikalla oli kutistunut olemattomiin.



Perillä nappasin Ootuksen trailerista ja satuloin sen vinhaa vauhtia. Samalla kun vedin vielä itselleni takkia ylleni kävelytin ruunaa jo kohti verryttelyareenaa. Aikataulut olivat ruunan telmimisen johdosta pettäneet niin pahasti, että verryttelylle ei jäisi montaa minuuttia aikaa. Verryttelyssä ruuna kuitenkin yllätti minut täysin. Ei nurkkien kyttäämistä, muiden ratsukoiden säpsymistä tai muita sen keksimiä kotkotuksia. Kuulolla ja avuilla oleva ruuna, joka toteutti pyyntöjäni säntillisesti.

Radalle saapuessani muistin erittäin hyvin äitienpäivän fiasko (lue postaus) ja päätin, että tällä kertaa en anna ruunalleni aihetta yhtään sinkoilla. Mennään eteenpäin kuin juna kiskoillaan, tapahtuipa mitä hyvänsä. Radalla oli kuitenkin helppo olla onnellinen. Ootus ei keskittynyt ympäröivään, vaan minuun ja suoritti tehtävä toisensa jälkeen tasaisesti eteenpäin. Vastalaukat ja kaikki! Suorituksen jälkeen olin yhtä hymyä ja pääsimme tällä kertaa kuolaintarkistukseenkin asti ratsukkona (viimeksi ruuna tuli sylissäni).

 

Tuomarit eivät olleet aivan samaa mieltäni upeasta suorituksesta ja loppukommentteina oli mm. seuraavaa: "saisi taipua paremmin.", "istu syvemmälle satulaan", mutta sokerina pohjalla oli: "ravissa varsin lupaavia pätkiä". Itselläni oli todella hyvä fiilis, kun lopputuloksena saimme ensimmäisestä helposta A:sta tulokseksi 53,452%. Tuloslistalla jäimme toisiksi viimeiseksi, mutta kun muistaa viime kerran Kuopiossa, meitä olisi voitu juhlia maailmanmestareina tällä kertaa.

Ja mitä teki Ootus kilpailupaikalta lähtiessä? Käveli suoraan sisään tyytyväisenä. 
On se kyllä velmu hevoseksi.

Kaikki postauksen kuvat on ottanut Maiju Laitinen / fotokolo.net, kiitos!

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Vitivalkea häntä


Luitteko tekin taannoin Somessa kiertäneen linkin: "Wash white horse tail with ketchup" ? Minä luin, mutta olin skeptinen. "Mitenkä se ketsuppi muka... Onkohan niissäkii merkillä sitte eroa... Entä jos se häntä jääkii punaseks..." Ainut keinohan on vain tietenkin kokeilla ja todeta itse. Normaali shampoo jättää meille ainakin kellertäviä rantuja häntään, joten kaipailinkin hieman tujumpaa tavaraa hännän valkaisuun.  Olin jo harkinnut omia hopeashampoitani... ;)

  • Osta ketsuppi kaupasta, ei tarvitse olla kallein. Olin tarkka, ja otin Pirkan. Merkki sopi myös päivän teemaan
  • Kastele häntä läpimäräksi ja hiero siihen normaalia shampoota
  • Lotraa häntä ketsupilla, älä pihistele. Mitä enemmän sitä on koko hännässä, sen parempi on lopputulos.
  • Yritä olla oksentamatta, vaikka haju on todella etova. Käy haukkaamassa happea ja anna ketsupin muhia hetki hännässä.
  • Huuhtele kaikki pois huolellisesti, suihkuta selvittämistä helpottava showshine ja anna hännän kuivua.
  • Tadaa, hevosesi häntä on vitivalkoinen.
  • Heitä kotonasi olevat ketsupit roskiin, sillä tämän toimenpiteen jälkeen et halua syödä ketsuppia enää ikinä. Yritä hinkata käsissäsi oleva etova ketsupinhaju pois.


Ketsupilla peseminen ja sen valkaiseva ominaisuus perustuu varmaankin ketsupin sisältämään etikkaan. Suoraan purkista otetulla etikalla en lähtisi hevosen häntää pesemään, mutta ketsupissa sitä ei enää ole niin valtaisasti, joten peseminen on aika huoletonta. Vinkin varjopuolena voisi sanoa: Ketsuppi alkaa etoa, vaikka grillimakkarakausi on kuumimillaan. Pesijän kädet jäävät haisemaan ketsupille, pitkäksi aikaa. Hevosen häntään ja omituisen imelä tuoksu, joka vetää ampiaisia puoleensa. Hajua voi yrittää peittää showshinella.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Hiljaiselolle piste ja stoppi


Nyt jopa vähän hävettää, että kakkosharrastukseni - ponibloggaaminen - on kokenut viime viikkoina jonkinnäköisen taantuman. Olen ollut tuhannen väsynyt töiden ja tallin jälkeen, että olen halunnut vain käpertyä peiton mutkaan Netflixiä katsomaan. Ja nukahtanut ensimmäisen Dexter -jakson puolivälissä. Loma kuitenkin alkoi virallisesta työstäni, eli purilaisputkasta. Lohduttavaksi loman tekee myös se, ettei minun enää tarvitsisi ikinä palata työpaikalleni kokopäiväiseksi työntekijäksi vakituiselle listalle. Koulun alku häämöttää, vihdoinkin.

Ootuksen kanssa olemme viettäneet maaseudun rauhassa maalaishumman elämää, mutta käyneet myös koulukilpailuissa esiintymässä maailmalla. Ruuna on palautunut reissuiltaan hyvin viettämään laidunelämää, kun minä puolestani olen halkonut hiuksia päässäni etsiessä uutta kotitallilla. Monen katsomisreissun tuloksena päädyimme kuitenkin melko isolle yksityistallille, jossa on kaikki toivomani herkut treenaamisen suhteen. 

Hevosvalokuvaus on ollut hiljaista viime viikot. Ne kilpailut, mitkä kalenterissa ovat olleet lähiseudulla on mennyt ruuna reippaan kanssa kilpaillessa. Muutaman harmillisen perutun tapahtuman vuoksi kamerani on seisonut pölyttymässä kaapissaan. Tarkoitus kuitenkin olisi saada vielä muutamat tapahtumat kuvattua ennen kauden 2015 loppua.

Tämä tynkäpostaus on lähinnä pahoittelua epäaktiivisuudelleni, mutta jo viikonloppuna pääset lukemaan niksejä valkeampaan häntään, kisaraportteja, tilauskuvauksia kotona... 

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Testissä urheilurintaliivit

Blogiyhteistyön tiimoilta Lumingerien kanssa sain testaukseeni kahdet erimerkkiset urheilurintaliivit. Useamman käyttökerran ja havainnollistavan opetusvideon kanssa, olen valmis kertomaan mielipiteeni liiveistä. Näitä molempia merkkejä löytyy eri väreissä Lumingerien verkkokaupasta useassa eri koossa.


Enell Sports Bra (kuvassa turkoosit, videolla ensimmäisenä) hämmästyttivät alun korsettimaisuudellaan. Liivien kiinnitys on edessä keskellä usealla hakasella, mikä loi pienen korsettimaisen puristuksen rintakehään. Muutaman harjoittelukerran jälkeen liivien pukeminen nopeutui huomattavasti ja keho tottui (jopa mieltyi) korsettimaisuuteen. Takaosa liiveissä on tasainen, joka mahdollistaa erinomaisen ja jämäkän tuen rinnoille urheillessa. Ratsastaessa Enellien kanssa en joudu lainkaan miettimään rintojani, sillä niiden paikallaanpysyvyys on huippulaatua - näin ollen pystyn keskittymään täysin ratsastukseeni ja hevoseen ilman ylimääräisiä häiriötekiöitä.

Panache Sport (kuvassa mustat, videolla toisena) on ulkonäöllisesti perinteikkäämmät urheiluliivit. Kiinnitys tulee normaalisti taakse ja olkaimet ovat säädettävissä. Päällä liivit ovat miellyttävät, sekä siirtävät hikeä pois erinomaisesti - sopien pitkiin ja hikisiin valmennuksiin ;) Ratsastaessa, eritoten harjoitusravissa, rinnat pääsevät heilumaan jonkin verran, mutta eivät ole häiriöksi asti. Hyppäämiseen nämä liivit käyvät Enelliä paremmin, sillä Enellien korsettimaisuus voi häiritä tiukoissa tilanteissa aluksi.


Tavalliset t-paitaliivit (kuvassa violetit, videolla kolmantena) tulivat mukaan vertailun vuoksi - nämä liivit siis löytyivät jo kaapistani. Nämä liivit ovat perushyvät rintaliivit kaikkeen muuhun, paitsi urheiluun. Normaalien rintaliivit ja urheiluriivien kontrasti onkin aika hurja, kun sen videolta näkee selkeästi. Näissä liiveissä on tullut ikävän monta kertaa ratsastettua, kun olen suunnannut suoraan töistä tallille, enkä ole miettinyt aamulla sen tarkemmin alusvaatekerrastoani.


Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Lumingerien kanssa.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Keltainen turisee


Ehtoota! En ookkaan piässynnä kirjottelemaan teelle hyvät immeiset ja kanssaeläjät tovviin. Oon ollunna nii kiireinen näen kesäaekaan, että päevät on hurahtanna ihan huomoomatta silimien iestä. Omistajatyttölöine kertokkii jo teelle, että oon piässy vähä lihommaa. Vuan ee se mittää, sillä mittanaaha näätti vuan seittäkymmentäviittä killoo tulleen puoleen vuoteen. Ee siis minusta laenkaan paha, vuan tuo immeinen ol järkyttyny. Kuulemma ens talavena suan juosto hölökyttee siihen malliin, että nuo ylmiäräset kilot tippuu matkan varrelle.

Oon viättännä raahallista laivvuneloa uuvven rouvvan kanssa. Mul olkii usseempi rouvva tässä kevvään korvilla, vuan nuo immeiset ei oekei tykännä kun minä rakkaavensauvvalla sohin noeta rouvvia. Vaekka ylleensä oonnii näehi puumiin päen, niin uus rouvva onnii jo sen verran ikänaesia, ettei sitä oekei voi ennee ies sohasta. 

Uusimmassa passikuvassa olinnii aeka kommeena

Käytii toissapäevänä uintireissulla järvenrannalla ja ol oikein mukavata. Laene liplatti ja linnut laalo. Oltiinni jo lähössä iltaevväille talliin, kun ihan yhenäkin huomosin olevani viärällä puolella maeta ja kylän kommein orhi. Rupesin siinä sitten huutelemmaan paikallisille emännille ehtootta ja nehän tul juoksujalakaa hammeen helemat heiluen tyköni. Nuo rouvvat kyllä nähtyään minut mänivät karkuun, kun ee ollu tukka rimmattuna ja yritin totta kae lähtee perreen kovvaa kyytiä. Tässä vaeheessa minun ikioma immeinen käski minun raahottua, kun ee kuulemma ollu kivvoo ku minä esittelin lavatanssien liikkeeni siinä hänen tykönä. Kuulin ku se pohti iäneen et piästäs tämmöseen orriin irti, vuan ee se piästännä. Piätin siis juosta sen ympär monta kertoo sulavimpia liikkeitäni. Lopulta myö päästiin iltapalalle asti, vaekka immeinen puhisi ja puuskutti männessään, että pistee minut koukkuun roikkummaan. Kuulin kun se huasteli muille immeisille, ettei oo ikkään nähny minnuu semmosena ja että minu silimättii oli ihan ouvvossa kiillossaan. Vuan niin se kyllä taetaa männä, että kun hummat hässii niin siinä tanner tömisee ja immeisten kannattaapi pysyä poessa.

Meellehän on kohta koettamassa muutto kalakukkokaupunkii, el Kuopijjoon. Immeinen on kuulemma kovasti jo ehtinnä minulle sopivaa mökkiä asunnoksein, kun sillä omansa jo onnii. Kerto minulle, et suan olla vielä elokuun loppuun laetumella. Vuan sen jäläkeen muutettaan semmoseen paekkaan, että siellä ollannii ens kesseen asti. Immeinen on kovin ressaantunnee olone kaekasta tästä hässäkästä, kun se kuulemma tahtoo vuan parasta minulle. Ee oo raukkapäiväne vielä ymmärtännä et piästäs minut vuan vappauteen, niinku siinä leffassa on se toene Keltane Orhi reerialla asti. Vaekka minä immeisten kanssa aena säpsähtelen ympäristööni nii yksinnää oon rohkeempi ku olumpiaraalla mänevät kenttäkuomat konsannaan. Sua vaikka raktori töniä minnuu, vuan silti en hievahakkaan, jos ee huvita.

Toeselta puolelta näätinnii kuulemma kyntöjuhdalta

Vuan hyvvee laiduneloa kaekille neljalkasille ja immeisille malttia ja ymmärrystä treenihimmoihin!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Hyvän mielen kilpailut


Sunnuntaina oli viimeinen lomapäiväni ja sattumalta huomasin, että naapurikylässä olisi 1-tason kouluratsastuskilpailut. Päätin lähteä reissun päälle Ootuksen kanssa, vaikka kuumemittarini näytti huikeita lukemia ja päälläni jylläsi paha kesäflunssa. Ehkä rento kisapäivä saisi flunssankin kuriin. Pienen vivahteen kilpailupäivään teki erikoinen ohjelma, Helppo B, FEI Kouluratsastusohjelma 4-vuotiaille hevosille 2005, joka oli suunniteltu selkeästi nuorille hevosille kivaksi ohjelmaksi kouluratsastuksen maailmaan tutumiseksi. Ohjelman sai joko esittää keventäen tai satulassa istuen ja loppuarvostelut painottuivat selkeästi hevosen askellajeihin, eikä ratsastajan apujen käyttöön.

Ensimmäiset päivän positiiviset hetket tuli jo kotitallilla: keltainen ruuna lompsi laitumella tyytyväisesti vastaan ja oli kopissa heti ensimmäiseltä yrittämältä. Ennen kilpailuja oltiin tien päällä pariinkin otteeseen ja Ootus kyllä oli joka kerta hyvin myöntyväinen reissuun lähtiessään. Taisi "koppikauhu" olla vain nuoren hevosen kokeilukotkotuksia, jotka jäivät omaan arvoonsa, kun ruunan rupukan mielipidettä ei kuunneltu. 




Verryttelyssä Ootus liihotteli niin mahtipontisena, että olisin voinut vaihtaa heti ilmoittautumista vähän haastavampaan luokkaan. Laukannostot olivat kyllä melkoisen räjähtäviä ja sain itse olla tarkkana, etten lietsoisoi Keltaista enempään hullutteluun. Maneesissa suoritettu verryttely oli Ootuksen mielestä selkeästi liiiiiian jännittävää, kun katsomossa rapisi sipsipussi ja maneesin nurkassa oli hevosjalkapalloon tarkoitettu jumppapallo. Itse suoritus ratsastettiin kuitenkin ulkona, joten olin turvallisin mielin ruunani tunnekouhujen tyyntymiseen. Itselleni voisin heittää yläfemmat kun en ole enää moksiskaan Ootuksen törttöillessä ratsastussääntöjä uusiksi. Otan vain ohjat tukevalle tuntumalle ja jalalla ratsastan ruunaa kohti ohjia - jolloin ruuna joutuu keskittymään täysin pyyntöihini suorittaakseen niitä. Vielä muutama kuukausi sitten olisin hysteerisenä heittäytynyt kaulalle roikkumaan.

Suorituksessa päätin pitkän pohdinnan jälkeen keventää, jotta ruuna ei voisi rajoittaa liikkumistaan ainakaan minun puristavan istunnan takia. Mikä oli aivan oikea päätös, vaikka tuntui aika hassulta ajatukselta keventää kouluradalla. Muutamaa rikkoa ja huonoa reittiä lukuunottamatta olin tyytyväinen suorittamiseemme, jonka kyllä tuomari myös huomasi. Loppukommenteissa luki seuraavasti: "Joitakin rikkoja, mutta kokonaisuus plus. Selkätempoinen ratsastus." ja 64%. Tällä tuloksella pääsimme kunniakierokselle jaetulle 3. sijalle. Hieno ruuna ansaitsi taputukset, kun kuski sai niin hyvät lomanlopettajaiset.



Tämän postauksen ratsastuskuvat on ottanut Piia Remes, kiitos!