Kadonnutta motivaatiota etsimässä

Pontus pääsi pitkästä aikaa juoksemaan kentällä omaan tahtiin minun valokuvatessa

 

Motivaationi koko hevosharrastukseen on kadonnut kuin tuhka tuuleen tämän syksyn myötä. Voin laskea sormilla ja varpailla montako kertaa olen päässyt ratsaille syyskuun jälkeen. Nyt mennään jo joulukuussa. Siinä missä ennen riensin heti aamulla herättyäni tallille intoa puhkuen, on aamuherätykset nykyään vaihtuneet sohvalla kahvikupin kanssa makaamiseksi. Lisäksi 12 tuntisen työpäivän jälkeen illalla en vaihda ratsastushousuja jalkaan, vaan pehmeät kotipöksyt.

 

Vaikka tiedän, että motivaationi palaa heti kun pääsen vähän hölkyttelemään ruunallani, niin se tuntuu jotenkin tosi absurdiselta ajatukselta juuri nyt. Ootuskin on metsittynyt niin, että se jännittää kovasti ihmisen selkäännousua ja pohjeapuja ensimmäiset viisi kierrosta. Eli pohjalta taas lähdetään kohti ensi kesää (kisoineen). Vaikka joutunen ehkä hautaamaan haaveet Ootuksen viemisestä vaativiin luokkiin, treenataan silti kokoajan takaraivossa ajatus niitä kohti. Ensi kausi menee jälleen helpoissa koululuokissa pitkällä radalla. 

 

Kotiratsastelijaksi en halua enää taantua, vaikka siinä ehkä säästäisikin pitkän pennin ja voisi enemmän keskittyä hevosvalokuvaukseen. En koe kotihömpöttelyä tarpeeksi motivoivaksi itselleni, vaan harrastekilpaileminen tuo sopivasti tavoitteita ja haasteita - "kahden viikon kuluttua on pakko hallita tämä ohjelma X kuvioineen Y, joten nyt ei ole aika löysäillä". Lisäksi oman kotikentän kiertäminen 365 päivää vuodesta on aika tylsää minulle ja hevoselle. Itselläni ei enää pää kestäisi.

 

O kuvittelee, että kun mennään täysii niin pääsee kovempaa, kun vähän kyyristyy...

 

... ettei tuulenvastus ole esteenä ...

 

... sitten pitäisi enää pysyä vain pystyssä

 

Yleensä en lannistu ihan pienestä, olen ihmisenä turhankin päättäväinen. Teen varmasti 110% sen eteen, että tavoitteeni onnistuvat, enkä anna periksi. Nyt kuitenkin tämä syksy on ollut ihan liikaa kaikkea; keuhkojutuista olen jo puhunut, satulankin mainitsin. Viimeisimpänä löydöksenä on Ootuksen suusta hammaspeikko. Sen alahampaissa hampaiden 2-3 välissä on diasteema molemmin puolin, joka pakkaa rehua. Kun hevonen syö keuhkojensa puolesta hapanta esikuivattua heinää on se vähän kuin cokista joisi paljon. Hampaat syöpyy.

 

Ajattelin, että hätä ei ole tämän näköinen ja hankin suunavaajan. Tunnustelin hampaita ja huuhdoin suuta paineruiskulla. Mitään ei tullut ulos. Epäilin jo, että onko konitohtori nyt sekoittanut potilaat keskenään, koska minä en hampaista löydä mitään. Kunnes se osui yksi päivä käteen. Iso rehuklöntti, joka ei ollut lähtenyt huuhtelussa irti - enkä ihmettele. Nyhdin sitä sormin samalla kun tulehtunut ien valui verta, kunnes viimein sain jo pitkälle mädäntyneen rehumöykyn irti. Haju oli mitä vastenmielisin, enkä löydä sille mitään verrattavaa. Ei edes mädäntynyt kananmuna tai ruumiinavauksen lemu vetänyt sille heinätupolle vertoja.

 

Seuraavana päivänä tunnustelin hampaita taas ja rehutuppo sieltä jo kaukaa vilkutti minulle. Taas yritin vedellä, mutta päädyin sen lopulta sormin mekaanisesti nyhtämään irti. Niin tiukassa se on. Ootus-parka seisoo kiltisti kohtaloonsa alistuneena, kun minä olen käsi kyynerpäätä myöten sen suussa.

 

 

 

jos Ootuksesta ei enää muuta iloa minulle ole, niin ainakin sitä on kaunis katsella. Eikö ;)

 

Olen harkinnut vuokraajan hankkimista Ootukselle, sillä koen valtavan huonoa omatuntoa jos en pysty liikuttamaan sitä kuutta kertaa viikossa. Olisi myös enemmän kuin helpottavaa, että joku muukin pystyisi hoitamaan sitä toisinaan. Viime keväänä kävi pari kokelasta, mutta erinäisistä syistä he jäivät kelkasta pois. Minulla on ollut muutama ilmoitus netissä, joihin on tullut maltillisesti vastauksia - eikä kukaan ole enää vastannut minulle sen jälkeen, kun olen kertonut enemmän hevosestani. En tiedä kuka meistä on se turning-down: minä, Ootus vai me kombona... :D

 

Yritän ajatella asiaa parhain päin ja lähden metsästämään kadonnutta motivaatiotani minilomalle Tallinnaan ja sitä seuraavalla viikolla pariksi päiväksi vanhalle kotiseudulle. Lisäksi hankin uuden tatuoinnin, josta olen aika iloinen <3 Yritän vakuuttaa itselleni, että tämä hammasjuttu on sinänsä pieni ja verrattaen yleinen vaiva nykypäivänä hevosilla, eikä vaikuta tuleviin treeneihin. Kun nyt vaan kaikilta irtokengiltä ja koppuraksi jäätyneiltä kentänpohjilta päästäisiin edes suorittamaan muutakin kuin käyntiä ympäri tiluksia.

 

Onneksi pari kelvollistakin kuvaa tarttui muistikortille ;)

 

Pitää olla huolissaan

 

Kirjoitin vajaa kuukausi sitten, kuinka Pontus Pilatus oli vähän köhinyt. Köhimisestä oli silloin takana vasta muutama päivä, mutta jotenkin takaraivossa jyskytti että kannattaisiko se sinne klinikalle viedä. Keventelin tuttua maastopätkää kaksi viikkoa, oirehdintana aina sama: muutama kuiva yskäisy rasituksen alussa, ei limaisuutta, lämpöä tahi merkittävää sierainvuotoa. Yritin laittaa ruokintaan valkosipulia tupla-annoksella ja pitää sykkeet alhaalla, mutta liikunnan normaalina. Ei helpottanut.

 

Yksi yö heräsin kolmelta aamuyöllä miettimään, että yskiiköhän se taas ja löytäisinköhän minä nyt googlesta jonkun yleispätevän ohjeistuksen. Kunnes tajusin. Enhän minä - järkevä ihminen - pysy järjissäni, jos kyttään joka päivä hevostani ja seisotan sitä mututuntumalla. Aamulla varasin klinikan, lähinnä itseäni varten.

 

Koska matkasta jäivät taas vaihteeksi kaikki apukädet (on muuten sikahelppoa luoda uusi tukiverkosto, suosittelen kaikille muuttoa toiselle puolelle Suomea ...), lähdettiin taas kerran ihan keskenämme. Onneksi Pontus osaa nykyään käyttäytyä vieraissa paikoissa, joten omatkin kädet riittävät.

 

Klinikalla sitten vähän tutkittiin. Kerroin oirehdinnan, kerroin myös että onhan se yskinyt aina minulla ollessaan talviaikaan. Yleensä en ole siihen kiinnittänyt sen suurempaa huomiota, koska vironhevosista aika moni yskii. Nyt nousin takajaloilleni, koska se yski myös levossa (joka tosin loppui muutaman päivän jälkeen). Tähystettiin hengitystiet täysin puhtaiksi, ainoastaan keuhkoputken päästä pystyi näkemään, että yskitty on, koska alue oli punertava. O oli niin hienosti rauhoittamatta näytteen oton ajan. <3

 

 

 

Eläinlääkäri kertoi, että tämmöisissä tilanteissa nyt sitten yleensä otetaan keuhkohuuhtelunäyte (jatkossa tekstissä BAL), jotta se kertoisi kuinka paha pölyallergia tällä nyt sitten olisi. Olin täysin tyyni klinikalla. Pölyallergia, pikkujuttu. Näyte otettiin, mutta se valmistuisi myöhemmin. Sitten alkoi minunkin silmät vähän avautua, kun minulle esiteltiin inhalaattorin käyttöä. Inhalaattori = inhaloitava lääke = keuhkoja avaava = doping. Hevoselle kontrolliin asti kevyttä liikuntaa hengästymättä, joka on 3 viikon päästä.

 

Pakkasin hevoseni ja istuin tyrmistyneenä autossani. Pölyallergia. Minun hevosellani. Mitä minä nyt teen? Kestääkö tämä enää rasitusta? Pitääkö meidän nyt muuttaa pihattoon? Onko tämä jo kroonista? Itketti oikeastaan aika paljon.

 

Kun BAL näytteet valmistui, niin paljastui se että Ootuksella on IAD (inflemmatory airway disease). Viitearvo on 1,2%. Toisessa keuhkossa se on 2,0% ja toisessa 3,7%. Hyvin pieneltä nämä kuullostaa mutta... Eläinlääkäri varoitti, että IAD vastaa huonosti hoitoon ja uusii helposti. IAD ei ole puhkuri (RAO), mutta hoitamattomana johtaa semmoiseen. RAO:ssa uloshengitys on vaikeaa, IAD:ssa helppoa. RAO tulee vanhoille hevosille (jotka ovat aikansa huonokeuhkoisina pölylle altistuneet) ja IAD yleensä nuorille. IAD syntymekanismi on hieman tuntematon, mutta siihen todennäköisesti vaikuttavat sairastetut bakteeri-/virusperäiset hengitystieinfektiot, jotka ns. jäävät päälle. Tai keuhkoverenvuoto. Tai ihan vaan joku syy X.

 

 

 

 

Tärkeimpänä on olosuhteiden hoito, eli pölyämätön ympäristö; tallissa oloa mahdollisimman vähän, kuivikkeet tai heinä eivät saisi pölistä. Lisäksi osanen laskea myös sen, että pölisevät hiekkakentät, maneesit ja siitepölyajat ovat vaikeita. Inhaloitavia lääkkeitä tulee 3 erilaista, joita annetaan kahdesti päivässä. Viikkoa ennen kontrollia aloitettava köykäinen liikuttaminen, jotta kontrollissa olisi jotain mitä kertoa. Levossa kun ei yski nytkään ilman lääkintää. Nyt vaan seisotaan ja syödään esikuivattua. Säilö olisi parasta evästä, mutta se vie hampaat luvattoman nopeasti huonoon kuntoon.

 

No. Enpä voi muuta sanoa, kuin että voi perkele. Ei paljon huonompia tuloksia voisi tulla. Koska jatko on kysymysmerkillä, niin ei paljon hurrailla. Netissä olevat lääketieteen kuvaukset antavat toivoa siitä, että paranemisennuste on hyvä. Ehkä siitä siis hupikilpahevonen tulisi taas. Jos Ootus vastaa huonosti lääkehoitoon, niin silloin se todennäköisesti tarvitsee talvikaudet inhaloitavaa - jos se siis auttaa. Parastahan olisi saada pihattoon pois pölystä, mutta toisaalta taas pakkasilma myös ärsyttää keuhkoja. Minulta kysyttiin, että aionko vaihtaa hevosta. En aio, koska hevonen on minulle perheenjäsen, eikä vain urheiluväline. Ootus saa elellä minun lompakolla, kunnes koittaa elon viimeinen päivä.

 

Olen menossa viikonlopuksi Horse Show'hun. Piti hankkia uutta kisahuopaa ja kaikkea kivaa, mutta koska klinikkaan meni pitkä penni ja ei voi tietää mitä tuleman pitää, niin shoppailut jää nyt tällä kertaa aika vähiin. Yritän kuitenkin nauttia viimeisestä viikonlopusta ennen 2 krt / pv tallirumban alkua !

 

 

Postauksen kuvat on ottanut Hanna Mäntynen

Pitääkö olla huolissaan

Kuulun lahkoon, joita hevosenomistajuus painaa erityisen paljon harteilla. Kieltäydyn järjestelmällisesti illanistujaisista, ulkomaanmatkoista, shoppailusta. Ei ole aikaa, hevoselle hoitajaa tahi rahaa. Ne viimeiset pennit menivät viime viikolla milloin kengitykseen, milloin rehusäkkiin. Todellisuudessa en tekisi vararikkoa jos shoppailisin päivän verran kerran kuussa, mutta on helppo vedota "ei ole rahaa", koska ihmistungos ja rättien sovittelu kauppojen sovituskopeissa on mulle henkilökohtainen nou nou. Eikä se hevonenkaan ehkä siihen kuolisi jos sen treenisuunnitelma rikkoontuisi yhden päivän verran tai saisi vähän huilia minun reissatessa. Saattaisi jopa ihan viihtyä ja nauttia elostaan. Kuitenkin minulla on jokin alkukantainen tarve hoitaa hevonen seitsämän kertaa viikossa, 52 viikkoa vuodesta. Mitäs olen ristikseni hankkinut, joten saan myös ristini kantaa.

Kun seitsämän kertaa viikossa katselee pääsääntöisesti yhtä ainutta hevosta, niin siinä huomaa pieniä poikkeuksia, joista sydän aina vähän hypähtää. Haava siellä, kaviossa pinnallinen halkeama tuolla, paska tänään vetistä ja huomenna kiinteää. Onkohan se nyt ihan varmasti kunnossa. Ihan kuin se olisi vähän onnahtanut ratsastuksen alussa. Liikkuukohan se nyt puhtaasti. Onkohan sillä mitään kipuja.

Pari viikkoa sitten olin hyvin huolissani, koska Ootuksen silmä näytti vähän samealta tietysttä valossa. Apua. Kaihi. Glaukooma. (Ei sentään kondylooma jota rakas mummoni ehdotti kun kerroin kuulumisia. :D). No todellisuudessahan se oli vähän liikaa internetin tarjoamia diagnooseja ja ihan normaali valoilmiö, joka saa silmän kuin silmän näyttämään harmaalta kun hevonen on pimeässä tallissa ja siihen osuu tietystä kulmasta valoa, jonka sarveiskalvo heijastaa. Onneksi en soittanut eläinlääkärille, olisi nauranut minut pihalle.

Sen jälkeen olin huolissani, kun etujalat tuntuivat vähän lämpimille ratsastuksen jälkeen. Apua. Nivelrikko. Jännevamma. Kylmäykseen ASAP. Jalat olivat ennen ratsastusta viileät ja täysin kuivat, kuivat ne olivat nytkin mutta vähän lämpimät. Kunnes ymmärsin että niin. Auringonvalo osuu niihin ikkunasta ja ne lämpiävät sen voimasta. Jalat kylmättiin, mutta huoli pois. Hengissä se säilyy.

Viimeisin huolenaiheeni tuntuu ainakin tällä hetkellä melko todelliselta. Ootus yskähti eilen pari kertaa tallissa. Semmoista kuivaa röökiyskää, jos Pontus polttaisi. Harja kädessäni pysähtyi. Hevonen näytti täysin normaalilta, katseli pirteästi ympärilleen. Kuumemittari näytti melko alhaista lukemaan normaaliin nähden, mutta koska hevosen sieraimista ei valunut mitään eikä hengitys rohissut päättelin mittarin olevan rikki. Kunnes noustessani ratsaille hevonen röhisi ihan kunnolla yskäänsä pää jalkojen välissä. Ei hyvä. 

Jätin (jälleen kerran) huolestuneen viestin tallinpitäjälle, kuinka hevoseni on kipeä ja voitko tarkkailla. Ootukselta on tarkkailtu ennenkin milloin mitäkin, joten sinänsä ihan tuttu juttu. Tänään päätin käydä ihan vain kävelemässä metsässä pienen lenkin, jos vaikka lima lähtisi irtoamaan. Hevonen röhisi heti ensimmäisillä metreillä. Alas selästä ja takaisin talliin, jossa köhä jatkui. Edelleen hevonen oli pirteä, mutta koska se oli uudellakin mittarilla alilämpöinen päätin soittaa klinikalle. Selitin oireet; kuiva yskä, ei merkittävää sierainvuotoa, turvonneet imusolmukkeet, alilämpöinen, yskinyt nyt kaksi päivää. Muuten pirteä ja hyväntuulinen, syö hyvin. Omiin korviini kuulostaisi siis äkkiseltään infektiolta. Vastaus oli aika kyllästyneen huokaisun takana. "Siis yskinyt KAKSI päivää ja sinä soitat TÄNNE". Kyllä, olen huolissani, miten minun tulee toimia. Ohjeena oli seurailla viikko, liikuta normaalisti. 

O:n naamaan tuli kesällä paha infektio, jonka takia käytiin klinikalla. Kuvassa tummana näkyvät ihoalueet työntivät mätää läpi ja diagnoosiksi epäiltiin pääntautia tai hammasjuuren mädäntymistä. Lopullinen diagnoosi oli pieni hankauma / haava, jonka hellepäivänä mäkäräiset viimeistelivät. Klinikalla mädäntynyt ihoalue poistettiin täysin ja hevonen määrättiin pois laitumelta viikoksi. Kuva on otettu viikko sairastumisen jälkeen, kun naama oli jo aika hyvin parantunut.

No, koska olen mestari tulkitsemaan äänensävyä luurissa sain itselleni diagnoosin, että hullu ja ylihysteerinen omistaja, hevonenkin varmasti ihan normaali. Itse puhelintyöläisenä yritän olla päästämättä tunteitani ääneen. En puuskahtele, huokaile, painota sanoja. Joskus kuitenkin olen aika tiukkana, jos esimerkiksi käsky elvyttämisestä ei tunnu tehoavan tai palataan toistuvasti palavaan taloon. Se on kuitenkin tarina toinen. Puhelimeen vastannut hoitaja oli kuitenkin selkeästi sitä mieltä itse, että huolta ei ole. Minusta on.

Päätin kuitenkin varuiksi kostuttaa karsinan kuivikkeita hieman, että ainakin pöliseminen olisi mahdollisimman vähäistä. En tohdi totella määräystä liikuttaa normaalisti, koska liikkuminen kipeänä hikeen asti ei ainakaan helpota minkään elävän yksilön sairastelua. Päinvastoin se pitkittää tautia ja rasittaa sydäntä kohtuuttomasti. Ja kun on kerännyt kasan sydänsairaita ihmisiä ympärilleen niin viimeisenä haluaa hevosen, jonka pumpusta vähän ottaa. Se kun ei osaa sanoa, että nyt muuten pikkusen puristaa.

Pitääkö olla huolissaan? Joskus on aihetta, joskus ei. Nyt on mielestäni aihetta olla lievästi huolissaan (stressi lvl: syö omia hiuksia), koska yskä voi viitata joko lievimmillään hengitystieinfektioon (lepo) tai sitten pahimmillaan alkavaan puhkuriin. Mitenkäs laitat tuommoisen kevyt karvaisen silakkamaisen hevosen pihattoon, joka hytisee jo kesäsateessakin. Eletään nyt kuitenkin viikonlopun yli huilaillen ja viikon päästä tarvittaessa klinikkalle tähystykseen. Sitten voi sanoa, että nyt ei muuten ole ihan oikeasti rahaa shoppailla.

Ootus kun viikon kestänyt pakkotarhaus päättyi naaman mädäntymisen takia ja pääsi takaisin laitumelle.
Ei paljon taakseen katsellut.

Vitivalkea häntä

Luitteko tekin taannoin Somessa kiertäneen linkin: "Wash white horse tail with ketchup" ? Minä luin, mutta olin skeptinen. "Mitenkä se ketsuppi muka... Onkohan niissäkii merkillä sitte eroa... Entä jos se häntä jääkii punaseks..." Ainut keinohan on vain tietenkin kokeilla ja todeta itse. Normaali shampoo jättää meille ainakin kellertäviä rantuja häntään, joten kaipailinkin hieman tujumpaa tavaraa hännän valkaisuun.  Olin jo harkinnut omia hopeashampoitani... ;)

• Osta ketsuppi kaupasta, ei tarvitse olla kallein. Olin tarkka, ja otin Pirkan. Merkki sopi myös päivän teemaan

• Kastele häntä läpimäräksi ja hiero siihen normaalia shampoota

• Lotraa häntä ketsupilla, älä pihistele. Mitä enemmän sitä on koko hännässä, sen parempi on lopputulos.

• Yritä olla oksentamatta, vaikka haju on todella etova. Käy haukkaamassa happea ja anna ketsupin muhia hetki hännässä.

• Huuhtele kaikki pois huolellisesti, suihkuta selvittämistä helpottava showshine ja anna hännän kuivua.

• Tadaa, hevosesi häntä on vitivalkoinen.

• Heitä kotonasi olevat ketsupit roskiin, sillä tämän toimenpiteen jälkeen et halua syödä ketsuppia enää ikinä. Yritä hinkata käsissäsi oleva etova ketsupinhaju pois.

Ketsupilla peseminen ja sen valkaiseva ominaisuus perustuu varmaankin ketsupin sisältämään etikkaan. Suoraan purkista otetulla etikalla en lähtisi hevosen häntää pesemään, mutta ketsupissa sitä ei enää ole niin valtaisasti, joten peseminen on aika huoletonta. Vinkin varjopuolena voisi sanoa: Ketsuppi alkaa etoa, vaikka grillimakkarakausi on kuumimillaan. Pesijän kädet jäävät haisemaan ketsupille, pitkäksi aikaa. Hevosen häntään ja omituisen imelä tuoksu, joka vetää ampiaisia puoleensa. Hajua voi yrittää peittää showshinella.