Tuomionpäivä lähestyy

Tiistaina Ventalleni on varattu klinikka. Klinikka, jonka perusteella aion päättää tulevaisuudesta tamman kanssa. Faktaa on, etten halua että minulla on kallis ja ei-niin-iloinen lemmikkihevonen. Ei. Toisekseen Venta on sen verran aktiivista mallia (joskin tällä hetkellä taantuneena täysin pystyyn kuolleeksi laidunhevoseksi), että sen pää ei varmasti kestäisi seisoa karsinassa ikuisesti odottaen sitä kerran kesässään tapahtuvaa kävelyreissua. Välttämätöntä haluaisin aina vain lykätä, mutta taas aina seuraavan kulman takana elämän raadollisuus yllättää.

Viimeisimmän Ventapostauksen jälkeen ovat asiat kulkeneet kovaa vauhtia vähän joka suuntaan; aloitin taas kevyesti ratsastamaan. Tamma oli oletetusti todella jäykkä ja jumissa, sillä se oli 1,5kk vain seisonut laitumella. Kaikki askellajit kuitenkin olivat puhtaat - ravi ainoastaan oli välistä melkoista räpellystä mitä ihmettelin. Muutamia huonoja askeleita, jonka jälkeen tuli sata hyvää askelta. En pitänyt sitä huonona merkkinä, sillä varsinaista ontumista ei ollut.

Puoli viikkoa ennen juhannusta kuitenkin taas tapahtui, kun Ventan sisäsyrjälle ilmaantui kuin tyhjästä valtava nesteturvotus. Jänteiden kohdalla, lämmin ja selkeästi turvonnut kohta. Mieli teki itkeä, sillä taas jotain ilmestyi. Aloitin kuitenkin jännevamman leviämisen ehkäisemisen aktiivisella kylmäyksellä, karsinaöillä ja kontrolloidulla liikkumisella. Jalka ei osottanut minkäänlaisia merkkejä edes reagoinnista, mutta tämän reilun viikon aikana nestepatti on laskenut ja jalka on muuttunut kovaksi - mutta aika paksu se on edelleen. 

Eläinlääkärin suosituksesta olen ehkäissyt mustelmaa hieroessa alueelle Hirudoid Fortea, sillä mahdollista olisi että olen vain käärinyt pintelit liian tiukalle, jolloin jalkaan olisi muodostunut pinnallisia painevaurioita. Haluan kuitenkin diagnoosin ultran avulla; mitä jalasta on mennyt, mikä on paranemisennuste, tuleeko siitä peliä lainkaan ja mitenkä siitä kuntouttaa. Pessimistinä olen varautunut etsimään itselleni mielenrauhaa tehdäkseni vaikeimpia päätöksiä eläessäni. Toisaalta ylemmän virkamiehen päätös tulevaisuudesta helpottaisi minua, sillä täytynee myöntää että makuhan tästä on mennyt. Katselen kun muut lähtevät ratsastamaan hevosillaan, kun itselläni on vain kallis hoitosuhde hevoseeni, josta KELA ei maksa korvauksia. Tympii. Haluan ratsastamaan.

Toivotaan parasta, pelätään pahinta. Näinhän se menee. Onneksi Venta itse on erittäin autuaan tyytyväisenä laitumellaan lihomassa - eläinlääkäri voi pyörtyä kun tuon semmoisen sotatankkerin sen eteen tutkittavaksi.

<3

Kaikki kuvat on ottanut Ansku Kauppinen / ak.galleria.fi.

Kuvat on otettu kesäkuun alussa, kun oli vielä lämmintä!

25.6. Harjoituskoulu, Iisalmi

Keskiviikkona ilmaantui oiva tilaisuus harjoitella harjoituskoulukilpailuissa. Kaivoin kätköistäni vanhan Nikon D200 -rungon ja tarkoituksenani oli kuvata kilpaillut sillä kokonaan - just like old times. Päästessäni kilpailupaikalle olin ajanut muutamat testikuvat omalla tammallani ja todennut, että pelittää jotenkuten vaiheittain.

eestinhevosruuna Ants (i. Ando ei. Topper)

zemaituka ruuna Karis II (i. Kaukas ei. Agentas)

torinhevosristeytys Leps (suku tuntematon)

Kirkkaassa auringonpaisteessa en nähnyt mitään kameran näytöltä, joten minulla oli vain arvauksia minkälaista kuvajälkeä saan aikaan. Kenttä pölisi valtavasti kuorruttaen kameran sekä minut täysin hiekkapölyyn. Sokerina pohjalla oli järkyttävä sivuvalo, joten kuvausinto lopahti melko nopeasti alun jälkeen. Muistin kaikki ne syyt miksi en pidä enää D200 -runkoa aktiivikäytössä: se tarkentaa helposti ohi / ei lainkaan, eikä se tunnu omalta käteen. Hassua, koska minunhan se on ollut jo monta vuotta.

Akkusyöppönä tunnettu D200 imaisi kokonaisen akkukahvallisen akkuja muutamassa tunnissa, joten kilpailujen kuvaaminen loppui lyhyeen. Oli kuitenkin suorastaan ihme, ettei runko hajottanut muistikorttia sillä akku loppui kesken kuvan kirjoituksen (yleensä muistikortti on silloin lasahtanut viimeisen kerran...)

Muutamia kuvia kuitenkin tarttui mukaan. Vaikka kaikki muu kamerassa onkin hanurista sen kuvajälki on jotain ihanaa. Tykkään sen pehmeästä tavasta piirtää ja lämpimistä sävyistä mitä se tekee. Mitä mieltä sinä olet?

suomenhevostamma Hellutar (i. Lennon-Ryhti ei. V.T. Ajatus)

suomenhevostamma Viivian (i. Totilo ei. Vinkaus)

Kuvia voi kysellä sähköpostilla minttu(at)aaveen.net asianmukaisesti otsikoiden.

Kuvat julkaistaan ensi viikolla galleriassa.

Uusi ilme, uusi fiilis!

aaveen.netin tuli aika siirtyä tälle vuosikymmenelle. Viimeiset viisi vuotta olen pitänyt tummasta ulkomuodosta, mutta kun Tuulia teki minulle vaalean ulkoasun en voinut vastustaa kiusausta. Niinpä aaveen.net koki ulkomuodon muutoksen ja ilme raikastui paljon!

Nykyinen ulkoasu palvelee hyvin myös mobiililaitteilla surffailevia, mutta erityisesti tietokoneen ruudulta uusi olomuoto pääsee näyttämään todellisen kauneutensa. Samalla päivittelin vanhentuneita tekstejä, sekä karsin turhia linkkejä, jolloin sivusto tiivistyi kivasti. 

Käy tutustumassa uuteen aaveen.nettiin ja kerro mielipiteesi siitä - vaikka tässä blogissa tai sivuston facebook -sivulla. Muista käydä katsomassa uudet kuvagalleriat, joissa kuvien selauskin vaihtui vaalealle pohjalle ;)

Hyvää Juhannusta!

aaveen.net vaipuu hiljaisuuteen juhannusviikonlopun ajaksi. Ensi kerran sähköposteihin vastataan siis maanantaina. Hauskaa ja turvallista Juhannusta kaikille blogin lukijoille ja aaveen.netin vierailijoille!

(Kuvat otettu Nikon D200 + Sigma 70-200mm/f2.8. ISO200, f2.8 ja 1/3200)

Ei meinannu vanha runko enää taipua kuvia varten.

15.6. Haapavesi

Viime viikon sunnuntaina lähdin viemään reipasta ponipoikaani kohti kotia Pohjanmaalle. Matkan varrella piti kuitenkin päästä Haapaveden aluekoulukilpailuihin... Viime vuonna kävin ensimmäistä kertaa Kujalan ratsutilalla ratsastuskilpailuja katsomassa ja taustan valitseminen kuviin oli haastavaa; säilöpyöröjä, sekä estevarasto. Toivoin salaa mielessäni, että tausta olisi siisteytynyt täksi vuodeksi, sillä muuten Haapaveden kuviin tulisi kaunis metsätausta. Kuitenkin tänä vuonna edellisten sekaan oltiin laitettu valtavan kokoinen puu- / risupino, unohtamatta tuomarinautoja. Saanen esitellä vaihtoehdot taustaksi:

Taustalta löytyi säilöpyöröjä... Kuvassa Hannover-tamma Don Rohmina W (i. Don Crusador ei. Rohdiamant)

...puupinoa... Kuvassa connemara tamma Streamside So Dear (i. Rockfield Mc Burney ei. Hagens Jaguar)

...ja estetolpat. Kuvassa suomalainen puoliveriruuna Rival Royal (i. Rosenstolz ei. Royal Olymp)

Saavuimme kilpailupaikalle vasta reilusti iltapäivällä, kun viime vuonna olin melko aamusta jo paikalla. Valo oli kohtalaisen hyvä, mutta kenttä pöllysi ikävästi tuoden harmaan sävyn kuviin. Kaunis metsätaustakin oli hankalampi kuvatessa kuin muistinkaan, sillä tarkennuspiste eksyi helposti ratsukon takana oleviin oksiin, heiniin sekä itse aitaan. Paikalla oli jo vanha kuvauskuomani Mia, jonka kanssa höpöteltiin koko päivä tärkeistä ja ei-niin-tärkeistä asioista. 

Kilpailujen loppuessa illalla reipas ponipoikani Tomi oli kadonnut jälkiä jättämättä, mutta löytyi nopeasti autostani nukkumasta. Koko auto oli sisälämpötilaltaan kuin tropiikki ollessaan kuuman kostea huurruttaen kaikki ikkunat täysin. On se rankkaa olla heppakuvaajan mukana ;)

suomenhevosruuna Viesman (i. Viesker ei. Eerikki)

hannover-tamma Laurensia (i. Laudabilis ei. Weltmeyer)

eestinhevosruuna Muhamed (i. Mustafa ei. Posol SU)

suomalainen puoliveriruuna Rival Royal (i. Rosenstolz ei. Royal Olymp)

suomenhevosruuna Kiuas (i. Viesker ei. Jaanen Suikku)

suomenhevosori Hilton Hurra (i. Hilto ei. Ero-Posi)

suomenhevosruuna Burman (i. Oskun-Visku ei. Suikku)

suomenhevostamma Ajan Helmi (i. A.T. Eko ei. Vekke)

Kaikki kuvat on otettu Nikon D90 + Sigma 70-200mm/f2.8 yhdistelmällä manuaaliasetuksilla, mikä myös selittää osittain kuvien laadun epätasaisuuden. Luulin muutama päivä ennen kilpailuja kamerani rikkoontuneen, sillä se ei tarkentanut kuviin lainkaan eikä sen näyttö toiminut, kun menu-valikkoa yritti avata. Kerkesin jo ilmoittaa kameran rikkoontuneeksi vakuutusyhtiölle ja marssiessani kamera-alan liikkeeseen saadakseni korjausarviota, olin aivan varma että rungon sisällä olisi sähkövika. Tarkennusmoottori rikki ja sähkövika, sillä näppäimet eivät toimi. Jätin uskollisen sotanorsuni liikkeelle, mutta kun kerkesin autolleni takaisin soi jo puhelin, joka alkoi lauseella: "tää kyllä toimii ihan moitteettomasti". Kävi ilmi, että muutama nappi oli jumahtanut täysin pohjaan, jolloin kamera ei tiennyt mikä on sen seuraava toiminto: poistaa kuvia, vai selata kuvia? Vanha Nikoni on kyllä tullut jo tiensä loppumetreille, sillä sen suljin alkaa olla laiska verrattuna uutuden karheaan, mutta muuten samaan peliin.

Ensi kerran kilpailuja kuvaillaan vasta heinäkuussa, mikäli alkuperäiset suunnitelmat pitävät paikkansa. Ja kamera on kutakuinkin ehjänä ottamaan kuvia. Silloin on vuorossa Kuopion isot kilpailut!

Haapaveden aluekoulukilpailuiden kuvat on julkaistu täällä

Kysy kuvia sähköpostilla minttu(at)aaveen.net

7.-8.6.2014 Iisalmi

puoliveriruuna Bloks

KWPN-ruuna Cavalli

poniruuna Alarm

Huh huh, nyt se on takana. Nimittäin omat kotikansalliset, joka vaatii yleensä valokuvauksen lisäksi melkoisia voimanponnisteluja talkoolaisena. Kilpailuja edeltävänä viikkona purettiin estekonttia, siivottiin pihaa, pystytettiin jabakarsinoita talkoolaisvoimin. Itse kilpailuviikonloppuna ponipoikani Tomi oli pitkät vuorot liikenteenohjauksessa, kun minä taas lauloin kisahepoille tuutu-laulua yöt. Kannoin korteni kekoon siis toimien yövahtina. Kotikisoissa on tunnelmansa; harvoin on pitkät kilpailupäivät (klo 9-21) menneet niin sujuvasti, kuin tänä vuonna. Hyvä seura, parempi mieli pitää kyllä paikkansa. Majoituimme Tomin kanssa kilpailualueen heti lähellä teltassa.

suomalainen puoliveriruuna Gallops Nolando

latvialainen puoliveriruuna Ingvers

belgian puoliveriruuna Hallo-Croket v. Puyenbroeck

oldenburg tamma Kiss of Stallex M

rotu tuntematon, ruuna Aabraham

Tänä vuonna kuvien taso jäi kuitenkin mielestäni aika heikoksi. Lauantaina ja sunnuntai-illasta taivaalta porottanut aurinko toi isoja ja jyrkkiä varjoja ratsukoihin. Ratamestari oli myöskin suunnitellut radan siten, että kuvia ei saanut kuin ihan yksittäisiltä esteiltä - ja tietysti ne samat esteet pysyivät koko päivän hypättävinä ja muuttumattomina. 

Lopulliset kuvien ryssimiset sain aikaan, kun kuvasin hevosia vinoon ja rajasin pikkujuttuja (mm. kaviot, kypärännuppi, häntä...) huolimattomuuttani pois. Onneksi kamera pelasi ihan hyvin, sillä omissa kisoissa on aina ollut liian hyvin läsnä laiterikot. Milloin muistikortti, milloin kamera, milloin objektiivi...

rotu tuntematon, ruuna Macho

saksalainen urheiluhevostamma Aby

suomenhevosori Sirun Oliver

oldenburg tamma Kiss of Stallex M

Koljonvirta Pokaalin 2014 voitti Wilma Heikkinen ratsullaan Diamond of the Lowlands Z

Mitä mieltä olette omien kotikansallisten kuvista? 

Tänä vuonna kotiseurani ei järjestä koulukansallisia kilpailuja, mutta syksyllä kilpaillaan taas! 

Iisalmen kuvat on julkaistu TÄÄLLÄ. Kuvat ovat raakadataa sivuilla, mutta tästä blogista näkee esimerkkinä minkälaiselta kuvat näyttävät kun ne värikäsittellään, horisontaali suoristetaan ja kuvan tarkkuutta parannetaan.

Humman Hukuttajaiset

törökki ei tiedä mistä kansakunta kohisee. ja ihan hyvä niin.

Yleensä en juuri korviani lotkauta interwebsin syövereistä löytyville vouhotuksille. Illalla kuitenkin nauroin niin hysteerisesti töissä luettuani viimeisimmän postaukseni aiheuttamaa puintia hötölässä, että ajattelin tämän kerran provosoitua.

Koko hommahan lähti liikkeelle otsikolla: "bloggaaja lopettaa hevosensa". Jota ihmettelin kovasti. En nyt vielä, mutta asioita on mietitty valmiiksi. Niinkuin varmaan jokaisen hevosenomistajan tulisi miettiä etukäteen. Se aamu kun Poni Ponteva löytyy karsinastaan kuolleena tai Sulo Suokilta katkeaa jalka tarhassa on sen verran nopea tempoinen, ettei välttämättä ehdi interwebsistä etsimään tietoa. Siksi kannattaa kysellä lähialueiden kaivurit, hirvimiehet ja eläinlääkärit. Varmuudelta.

Lopettamista suurempi kohu kuitenkin lähti ontuvan huonosta vitsistä, jossa hukuttaisin hevoseni. Nauratti, kun joku oli selkeästi luullut että olen tosissani hukuttamisen suhteen, ja huolehti jo ettei lopettaminen olisi eettisesti oikein silloin. En tiedä kuka voi ottaa niin absurdia asiaa niin tosissaan. Ilmeisesti Anonyymi-Annat internetissä, joista yksi kertoi olevansa samalta paikkakunnaltakin, muttei silti ymmärtänyt vitsihuumoriani. Mutta lohdutuksena voin kertoa, etten ole hukuttamassa hevostani.

Olen yrittänyt pitää tätä blogia pitkään virallisena ja asioiden ylösraaputtamisella. Sitä on jatkunut enemmän tai vähemmän kolme vuotta tehden blogista aika tasapaksun - varsinkin kun persoonani on värikäs. En ole tarkoittanut pahoittaa kenenkään mieltä huonolla mustalla huumorilla. Elämä on mielestäni vaan aika raadollista ja jokainen selviytyy siitä tavallaan. Minulla se on ehkä huono, karu ja mustaakin mustempi huumori, jota viljelen kanssaeläjieni kanssa. 

Ventani voi oikein hyvin, eikä ole vielä joutunut hankkimaan happinaamaria hukutusyritysten vuoksi. Huonolla tuurillani kuitenkin kävisi niin, että ensi talvena jäällä ratsastaessa hevoseni tippuu jäihin ja hukkuu. Siitäkös se riemu vasta repeäisi.

Tamma uintipuvussaan Suomen suvessa

Hyvästä huonoon

Viime aikoina en ole uskaltanut jakaa teidän kanssa Ventan kuulumisia. Menee huonosti. Tai meni, ei enää ihan niin huonosti kuin vielä tovi sitten. Tammanihan on ollut aina erittäin huonolla jalka-asennoilla varustettu lättäkavio, jolla oikeanlainen kengitys on ollut kaikki kaikessa. Kun paikalle ei päässytkään vakiokenkääjä tyydyin hieman tuntemattomampaan. Ja viikon kulutta minulla oli täysin jalaton hevonen.

Pari viikkoa sitten perjantaina kävimme valmennuksessa. Kaikki meni hyvin, tamma liikkui todella hyvin ja oli oma ihana itsensä. Sunnuntaina sen kolmijalkaisuus alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta, kun olin menossa kentälle. Ensin yksi askel, hetken kuluttua muutama ja lopulta tamma kinkutti kolmella jalalla. Kahden päivän kuluttua se ei kaatosateen keskellä ontunut askeltakaan ja tuntui paremmalta kuin koskaan. Seuraavana päivänä siitä aurinkoisessa hellekelissä se linkutti pahemmin kuin ikinä.

räkänokka siitepölyn keskellä

Ventaani hierottiin ja viikon sisällä toinen lapa oli mennyt niin jumiin, ettei sitä saatu edes auki. Tamma oli todella kipeän oloinen ja sitä oli tuskaista katsoa, kun se laitumella hitaasti, mutta varmasti kolmijalkaisena tallusti eteenpäin. Kävin läpi kaikki skenariot: valmennuksesta lihasjumi, kengitysvirhe, vuoluvirhe... sokerina pohjalla jännevammat, murtumat tai nivelrikon eteneminen liian nopeasti, erittäin huonoon suuntaan. 

Olin todella toivoton tulevaisuuden suhteen muutama päivä sitten (ja kyllä edelleen, mutta hieman iloisemmalla mielellä jo) ja harkitsin eri vaihtoehtoja tammani siirtämiseksi ikivihreille. Teurastus, hirvimiehet, piikki, hukuttaminen... ja valitsin että eläinlääkäri saa homman hoitaa nyt tai tulevaisuudessa. Lekurin kutsuminen viimeiselle piikille on ehdottomasti kallein ja epäympäristöystävällisin teko - itse toimitus maksaa noin kuukausivuokran verran, sekä kaivuri pitää kutsua paikalle. En kuitenkaan kestäisi nähdä tammani veren määrää missään kun se ammuttaisiin. Eikä täällä Iloisessa Itä-Suomessa ole mitään minne viedä hevosta teuraaksi. Joten päätös oli siinä mielessä helppo, varsinkin kun tammaani on lääkitty paljon (vaikkei passissa mustaa rastia ole). Kaivurinkuljettajan numero minulla on ollut aina olemassa. Koskaan ei voi tietää.

Soiteltuani kaksi viikkoa vimmatusti eri kengittäjien perään sain polvillani rukoillen eri kengittäjän katsomaan olisiko se kuitenkin kengässä virhe. Siitä etujalasta mitä tammani ontuu löytyi vinossa oleva kenkä, joka painoi sädettä ja kantaa. Säteestä oli lähtenyt palanen. Tamma lähti korjaavan kengityksen jälkeen erittäin köykäisesti liikkeelle, mutta kuitenkin liikkui - kolmijalkaisena tosin.

Näin muutama päivä kengityksen jälkeen Ventani on siirtynyt kävelemään paremmin. Hissukseen ja hitaasti, mutta muiden silmiin hyvän ja normaalinnäköisesti. Se saa huilailla vielä viikon verran täysin laiduneläimenä, jonka jälkeen kokeilen asteittain palauttaa sitä liikkeelle aloittaen käyntilenkeistä. Jos epäpuhtautta ilmenee kutsuu meitä klinikan röntgentutkimus - ja päätös tulevaisuudesta.

Hevosenomistajana on varjopuolensa, vaikka yleensä arki kaviokkaan kanssa on elämäni parasta aikaa. Tulen todennäköisesti aina näkemään liikkeissä pientä epäpuhtautta, sillä tuijotan silmät naulattuna tamman liikehdintää ja takaraivoni sopukoissa muistan, että jaloissa on vikaa mitä se voi ontua. Tulen sen elon viimeiseen päivään asti alitajuisesti murehtimaan sen jalkaterveyttä ja mielekkyyttä elossa. Tällä hetkellä tammani kuitenkin liikkuu laitumella hitaasti ja varmasti - nelijalkaisena.

<3