Hyvästä huonoon

Viime aikoina en ole uskaltanut jakaa teidän kanssa Ventan kuulumisia. Menee huonosti. Tai meni, ei enää ihan niin huonosti kuin vielä tovi sitten. Tammanihan on ollut aina erittäin huonolla jalka-asennoilla varustettu lättäkavio, jolla oikeanlainen kengitys on ollut kaikki kaikessa. Kun paikalle ei päässytkään vakiokenkääjä tyydyin hieman tuntemattomampaan. Ja viikon kulutta minulla oli täysin jalaton hevonen.

Pari viikkoa sitten perjantaina kävimme valmennuksessa. Kaikki meni hyvin, tamma liikkui todella hyvin ja oli oma ihana itsensä. Sunnuntaina sen kolmijalkaisuus alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta, kun olin menossa kentälle. Ensin yksi askel, hetken kuluttua muutama ja lopulta tamma kinkutti kolmella jalalla. Kahden päivän kuluttua se ei kaatosateen keskellä ontunut askeltakaan ja tuntui paremmalta kuin koskaan. Seuraavana päivänä siitä aurinkoisessa hellekelissä se linkutti pahemmin kuin ikinä.

räkänokka siitepölyn keskellä

Ventaani hierottiin ja viikon sisällä toinen lapa oli mennyt niin jumiin, ettei sitä saatu edes auki. Tamma oli todella kipeän oloinen ja sitä oli tuskaista katsoa, kun se laitumella hitaasti, mutta varmasti kolmijalkaisena tallusti eteenpäin. Kävin läpi kaikki skenariot: valmennuksesta lihasjumi, kengitysvirhe, vuoluvirhe... sokerina pohjalla jännevammat, murtumat tai nivelrikon eteneminen liian nopeasti, erittäin huonoon suuntaan. 

Olin todella toivoton tulevaisuuden suhteen muutama päivä sitten (ja kyllä edelleen, mutta hieman iloisemmalla mielellä jo) ja harkitsin eri vaihtoehtoja tammani siirtämiseksi ikivihreille. Teurastus, hirvimiehet, piikki, hukuttaminen... ja valitsin että eläinlääkäri saa homman hoitaa nyt tai tulevaisuudessa. Lekurin kutsuminen viimeiselle piikille on ehdottomasti kallein ja epäympäristöystävällisin teko - itse toimitus maksaa noin kuukausivuokran verran, sekä kaivuri pitää kutsua paikalle. En kuitenkaan kestäisi nähdä tammani veren määrää missään kun se ammuttaisiin. Eikä täällä Iloisessa Itä-Suomessa ole mitään minne viedä hevosta teuraaksi. Joten päätös oli siinä mielessä helppo, varsinkin kun tammaani on lääkitty paljon (vaikkei passissa mustaa rastia ole). Kaivurinkuljettajan numero minulla on ollut aina olemassa. Koskaan ei voi tietää.

Soiteltuani kaksi viikkoa vimmatusti eri kengittäjien perään sain polvillani rukoillen eri kengittäjän katsomaan olisiko se kuitenkin kengässä virhe. Siitä etujalasta mitä tammani ontuu löytyi vinossa oleva kenkä, joka painoi sädettä ja kantaa. Säteestä oli lähtenyt palanen. Tamma lähti korjaavan kengityksen jälkeen erittäin köykäisesti liikkeelle, mutta kuitenkin liikkui - kolmijalkaisena tosin.

Näin muutama päivä kengityksen jälkeen Ventani on siirtynyt kävelemään paremmin. Hissukseen ja hitaasti, mutta muiden silmiin hyvän ja normaalinnäköisesti. Se saa huilailla vielä viikon verran täysin laiduneläimenä, jonka jälkeen kokeilen asteittain palauttaa sitä liikkeelle aloittaen käyntilenkeistä. Jos epäpuhtautta ilmenee kutsuu meitä klinikan röntgentutkimus - ja päätös tulevaisuudesta.

Hevosenomistajana on varjopuolensa, vaikka yleensä arki kaviokkaan kanssa on elämäni parasta aikaa. Tulen todennäköisesti aina näkemään liikkeissä pientä epäpuhtautta, sillä tuijotan silmät naulattuna tamman liikehdintää ja takaraivoni sopukoissa muistan, että jaloissa on vikaa mitä se voi ontua. Tulen sen elon viimeiseen päivään asti alitajuisesti murehtimaan sen jalkaterveyttä ja mielekkyyttä elossa. Tällä hetkellä tammani kuitenkin liikkuu laitumella hitaasti ja varmasti - nelijalkaisena.

<3