Voita lippupaketti Hevoset -messuille

Kuvan © T&P Suomalainen

Hevoset -messu kolkuttaa jo ovella. Suomen suurimmat hevosalan messut järjestetään 11.-12.4.2015 seitsämännen kerran Tampereella, ja vihdoinkin myös minä olen lähdössä tarkistamaan paljon puhutun ja kehutun messujen antia. Asuessani kaukana kaikesta olen jäänyt monista hevosalan tärkeistä tapahtumista paitsi, joissa viihtyvät kaikki aina amatööristä ammattilaiseen asti. En ole ikinä käynyt Finnderbyssä, HorseFairissa, Ypäjän tapahtumissa... HIHS on todennettu nyt kymmenen vuotta putkeen, mutta ensimmäistä kertaa lähden nyt katsomaan Hevoset -messuja.

Ummikkona minulla on tietynlaisia odotuksia ja mielikuvia messuista. Keskustelufoorumeita on aina kuohduttanut shoppailumahdollisuudet - joita itsekin odotan messuilta ehkä eniten. Olen viimeisimmästä HIHS:ästä asti pantannut seuraavia hankintoja Tampereelta ostettavaksi... Lisäksi monipuolinen ja kiinnostava alankattaus luentoineen ja esityksineen kilparatsastusta unohtamatta. Harmillisesti tänä vuonna tuntui olevan monta minua itseäni kiinnostavaa aihetta: kilparatsastusta toisella areenalla, kun toisella olisi taas luentoa ratsuhevosen kouluttamisesta. 

Mielikuvani messuista on jäänyt positiivisena mieleen muiden kertoman perusteella. Iloinen ja iso joukko hevosihmisiä saman katon alla ihailemassa upeita nelijalkaisia ja ottamassa uusia vinkkejä reppuunsa, ei voi olla huono yhdistelmä kellekään alan ihmiselle. Odotan innolla upeiden valokuvien ikuistamista varsinkin rotuesittelystä sen lisäksi, että saisin kotiin viemiseksi repussani kattavan informaatiopaketin. Odotan erityisen innolla rotuesittelystä shireä, sekä myöhemmin illalla olevaa valjakkoajokilpailua. Lisäksi minua kiinnostaa ihan vähän kuulla "Jos hevonen saisi äänestää" -vaalipaneelia.

Nyt myös sinulla ja kaverillasi on mahdollisuus myös päästä Hevoset -messuille osallistumalla arvontaan tätä postausta kommentoimalla. Kerro kommentissasi oletko ennen käynyt messuilla, ja mitä odotat eniten tältä vuodelta. Muista laittaa viestiin nimesi ja sähköpostiosoitteesi. Osallistumisaikaa on 3.4. asti ja palkinto on kaksi (2) kappaletta kahden (2) henkilön lippupaketteja messuille. Voittajille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaiseksi. Lisäksi voittajien nimet julkaistaan Blogitallin ja Photography by aaveen.netin facebookissa.

Tämä postaus ja arvonta on tehty yhteistyössä Blogitallin ja Hevoset -messujen kanssa!

Tarhasta treeniin

Pieni kuvasarja Tomin kuvaamana Keltaisen normipäivästä: tarhasta treeniin. Kuvat on otettu pari viikkoa sitten, muttei anneta sen häiritä. Vuorotyöläisenä en voi tarjota hevoselleni päivittäin samanlaista rutiinia, mutta harjausjärjestys pysyy aina samana. Se on ollut vakio jo useamman vuoden, johon hevoseni voivat tiukoissakin tilanteissa luottaa ;) 

Aina yhtä järkyttyneenä kamerasta... 

Aloitan harjauksen aina piikkisualla, jolla otan isoimmat likaläikät pois

Karvanlähtöaikaan avitan karvanvaihtoa kumisualla

Ootus muistaa aina kavioita puhdistaessa tsekata perän... ;)

Päivittäin suoristan myöskin ruunan ylipitkän ravuritukan sileiksi silkkijouhiksi

Melkein valmiina pyhäkouluun

Åken lempispotti koko kehossa on naaman harjaus. 

Ja kun hoitajan huomio herpaantuu, ruuna tutkii ympäristöään vapaantuneemmin

<3

satula selkään...

... suitset kiinni ...

... ja menoksi!

Tuhannet itkut itkettynä

"Jossain vaiheessa sen suusta

alkoi vuotaa verta.

Vanhan kissan huonot hampaat,

niin sen tahdoin uskoa.

Lääkärissä kävi ilmi

koko kurja kunto:

sisuskalut kriisissä

eikä veri hyydy.

Nesteytettiin pari päivää:

josko vielä siitä

johdatuksella tai jollain

virkoaisi jälleen?

Saman viikon sunnunntaina

kaivoin hautakuopan.

Harva hetki aiemmin on

ollut yhtä raskas.

Ihmisiä hellitellään

kaikkein pyhimpinä -

tavallaan kai olemmikin

muita ylempinä?

Silti surin kuolemaansa

syvemmin kuin koskaan."

Katkelma J. Martikaisen runosta Toverilleni (9 teesiä, 2008)

Vastaan tuli se päivä, kun olisi aika tehdä viimeinen palvelus vanhalle herralle, kissalleni Tahvolle. Yritän lohduttautua ajatukseen, että saimme miltei kokonaiset kahdeksantoista vuotta nukkua vierekkäin. Tai että Tahvo sai sellaisen elämän, mitä monet muut kadehtivat. Rakastettuna, perheenjäsenenä. Tärkeänä osana talon arkea. En olisi halunnut luopua kissastani, jonka sain pikkutyttönä perheeseen. Siitä rasavillistä kissanpojasta, josta kasvoi viisas ja ymmärtävä kolli. Puolitut ja tutut kommentoivat aina, kuinka viisas katse Tahvolla oli. Tai kuinka karismaattinen ja vahva se oli. Kangaslammin suurin saalistaja, pikkulintujen ja oravien kauhu.

Tahvo oli koko perheen kissa, vaikka mielsin sen eniten omakseni. Tahvo kuitenkin päätti olevansa isäni kissa, jota se seurasi päivittäin kirkkain silmin ja varmoin askelein. Isä oli ensimmäinen, jonka syliin Tahvo kiipesi oltuaan talossamme ensin neljätoista vuotta. Kun isä menehtyi reilu vuosi sitten, masentui Tahvokin. Se etsi päivittäin talon läpikotaisin itkien ja mouruten, löytääkseen isän. Joka kerta se lopetti etsintänsä epätoivoisen näköisenä, isän kengille nukkumaan käpertyen. Tänään Tahvo lähti etsimään isää jälleen. Toivottavasti se löytää isän, ja ne voivat olla yhdessä ikuisesti.

14.-15.3. I-tason esteet ja koulu, Iisalmi

Otsikkohirviö. Minulla on aina ollut tapana kilpailukuvaukset blogiin merkitä tyylillä: päivämäärä, taso+laji ja paikkakunta. Ennen se kävi niin näppärästi, kuten: seurakoulu, kansallinen kenttä, alue-este... Nyt yritin mahduttaa järkevästi kilpailuiden tason ja lajin ja paikkakunnan. Lopputuloksena oli kauhea sekamelska.

Toissa viikonloppuna uutuuttaan hohkavan Nikon D7100 -rungon innoittamana saavuin kotiseurani maneesiin. Pimeimpään kolkkaan, mitä valokuvaushistoriani aikana olen joutunut kohtaamaan. Yleensä kieltäydyn suoraan kunniasta, jos joku haluaa minun kuvaavan maneesissa. Ei onnistu, ei riitä valo, eikä ainakaan hermo. Nyt kuitenkin uuden kaluston (ja äärettömyyksiltä tuntuvan ISO-arvon innoittamana) päätin kokeilla onneani. Onnea minulla oli matkassa, sillä aurinko paistoi maneesin pienistä ikkunoista sisään aivan aavistukset. Tuoden kuviin sitä sopivaa lisävaloa.

 

 

Estekuvat otin kokonaan raakakuviksi, oikein ensimmäistä kertaa koko kilpailuiden ajan. Lopputulemana päätin jättää raw-kuvat muille kilpailuissa kuvaaville hifistelyksi ;) Maneesikilpailuiden toinen kurjuus puuttuvan valon lisäksi on samat yläviistot kuvakulmat jatkuvasti. Onneksi tämä taisi olla taas hetkeksi riittävä maneesikuvaus viikonloppu.

Minulla on ilo ilmoittaa, että olen mukana Blogitalli -blogiportaalissa tästä eteenpäin. 

Odotan innolla tulevia kuukausia bloggaamisen parissa! Haastatteluni voit lukea täältä.

Jos hevoseni olisi musiikkikappale

... niin mikä biisi se olisi?

"Käperryn sinun kainaloon

Haen varjostasi suojaa 

Itken itkuni rintaasi vasten

Tunnen ettet huomaa 

En saa selkoa tuulistasi 

Sinä puhallat toiseen suuntaan 

Ja vaikka kylmä on povesi pinta 

Aion maatua sinun huomaan --

-- En löydä oikeaa polkua 

Etkä sinä voi tulla vastaan 

Minäkö meistä olen se paha vai heikompi ainoastaan"

Mokoma - Punamultaa

Aloitetaan helpommasta, eli Ventasta. PikkuMusta Paholainen, aina yhtä happamana vastassa. Tummaväritys ja musta mieli antoivat Ventasta kiukkuisen ja aggressiivisen kuvan, vaikka välistä tamma olisikin halunnut tulla syliin asti istumaan. Ihmisenä Venta olisi ollut anarkistinen punkkari, jonka nahkatakki olisi helissyt kuin joulunkellot niittien kilkattaessa kävelyn rytmiin. Ventalle riitti, että sen mielestä jokin asia oli huonosti. Ei sitä tarvinnut perustella. Ja oli ihan ok vihata ympäröivää maailmaa ja sen sisältämiä ihmisiä, jos siltä tuntui. Omanarvon tuntevaa Grand Old Ladyä kun ei voi mistään komentaa, täytyi vain sujuvasti luovia tamman tunnepuuskien välissä.

Kuulin tämän kappaleen kerran ajaessani tallilta myöhään syksyllä kotiin radiosta. Tuli semmoinen fiilis, että tämähän on kuin minä ja Venta. Kaikkeni yritän, mutta mikään ei tunnu synnyttävän tulosta. Omistajuussuhteeni Ventaan oli kuin väkivaltainen parisuhde. Kiintyminen toiseen on vahva, mutta pelko siitä mitä tapahtuu seuraavaksi on aina läsnä. Ei uskalleta lähteä pois, kun pelätään ettei mikään muuttuisi. Kun Venta lopulta päätyi eläinlääkäriä lainaten "koukkutavaraksi" oli helpottavaa kuulla, ettei minun tarvitsisi enää yrittää. Ei tarvitsisi enää pelätä sitä päivää, kun tamma tulisi pyydystää karsinastaan. Vaikka Ventaa aina tasaisin väliajoin ikävöinkin, olihan se oma kultakimpaleeni.

"Talking bout that fanny girl 

Shake that thing girl 

Let me see what you got 

Now Shake that thing girl"

Far East Movement - Candy

Ootus puolestaan on hankalampi tapaus saada mieliyhtymää yksittäiseen musiikkikappaleeseen. Herkkänä vaaleahipiäisenä ruunana se ei ihmisenä vaikuttaisi kuuntelevan rockia. Puhumattakaan metallista tai punkista. Ihmisenä Ootus olisi miellyttävä ja komea, mutta silti hieman lipevä - ja aina yrittämässä perseen kimppuun. Tytöt on Ootuksen lempparijuttu aina silloin, kun tytöt tykkäävät "tiettyinä päivinä" Ootuksesta. Miltei koko tallin tammat hörisevät Ootukselle takajalat levällään, kun ruuna uljaana lipuu ohi. Silloin kun tytöt eivät tykkää Ootuksesta joutuu se leikkimään poikien kanssa.

Tästä kappaleesta välittyy hyväntuulinen fiilis poikien kolttosista tyttöjen parissa. Ehkä vähän liian suuret luulot omasta maskuliinisuudesta, mutta no... kaikki täsmäävät Ootukseen. Kukaan ei ehkä ole vielä kertonut sille, että se on ruunattu jo vuosia sitten. (On omituista, että tämä kappale miellyttää minua ja tuo vielä hevoseni siitä mieleen, sillä tämä ei ole lähelläkään sellaista musiikkia mitä kuuntelen...)

Mikä musiikkikappale sinun hevosesi olisi?

Maaliskuu on muutosten kuu

O eilisellä maastoreissulla

Fiilis on korkealla näin puolivälissä maaliskuuta. Työkiireet unohtunevat hetkeksi, kun kirmaan viikon päästä hankiaisille talvilomaani viettämään. Suunnitelmissa on mm. pääsykokeita tulevaisuuden alalleni ja tällä kertaa voin olla ylpeä siitä, että olen ihan oikeasti lukenut. En ikinä saanut aikaiseksi luettua esimerkiksi ylioppilaskokeisiin, mutta tällä kertaa olen päntännyt lakipykäliä ja ensivasteen säädöksiä päähäni. Toivottavasti koulupaikka irtoaisi naapurikaupungista ja voisin elokuussa pakata matkalaukun lisäksi ruunani mukaan kohti uusia seikkailuja. Lisäksi lähden pitkästä aikaa lomareissulle piäkirkolle kuuntelemaan tatuointikoneiden surinaa. Ja ehkä ollaan itsekin neulattavana, ken vielä tietää.

Vasemmalta: Nikon D7100, Nikon D90, Nikon D200, Nikon D70s ja Nikon D50.

Korkein fiilisbuusteri on kuitenkin ollut tämän viikon heräteostokseni. En voisi paljon tyytyväisempi olla lomarahojeni investointiin toiseen harrastukseeni. Viimeiset kaksi vuotta tiliotteen mukana tulleet rahat ovat menneet kuin ulosottona Ventan tai Ootuksen eloon. Tai autonkorjaukseen. Tai omaan eloon. Nyt perheeseen muutti kauan odotettu kumppani, jonka hankintaa olin pohtinut useamman vuoden. Väsyttävän työviikon inspiroimana panostin itseeni ja hankin uuden järjestelmäkameranrungon. Nikon D7100 on sopiva lisä kamerakompanjaani.

Ja maaliskuussa on lisää muutoksia tiedossa, 

mutta niistä kerron lisää myöhemmin, kun ne ovat ajankohtaisia.

Ensimmäisiä kuvia: naapurin antennin pulut tiheän pensaan läpi kuvattuna.

Herkkiä yhteiskuvia

Minusta itsestäni ei ole otettu moneen vuoteen kunnollisia valokuvia, ilman että käsipuolessa roikkuisi hevonen tai jopa kaksi. Yläasteikäisenä filmailin joka päivä uuden kuvan itsestäni IRC-Galleriaan ja mikäli se ei tavoittanut suurta yleisömenestystä poistin sen. Älypuhelimien yleistymisen myötä innostus itseni sijoittamiseksi valokuvaan lässähti, kun selfiestä tuli huomattavasti helpompi. Voi niitä aikoja, kun jaksoin (tai että minulla oli aikaa päivässä tehdä tämä...) tälläytyä jalustalla olevan kameran eteen ja toivoa parasta kaukolaukaisijan kanssa.

Yhteiskuvat eläinten kanssa ovat kuitenkin aina olleet minulle ominaisempaa ja osaan olla kuvissa luonnollisemmin. En ole mallikuvien poseraaja, sillä vartaloni on yhtä atleettinen kuin gotletti. En myöskään kykene vakavasti esiintymään "my sexy eyes" -ilmeellä kameralle. Tai yhtään kellekään, kun alkaa hihittyttämään. Siksi pitää vähintään yksi kaviokas roikkua narunjatkeena, jotta osaisin olla luonnollinen enkä tuijottaisi lobotoituna kameran edessä. On huomattavasti luonnollisempaa katsoa hevosta "jos et nyt vittu ole kunnolla niin..." kuin "aaa mulla on uudet farkut ja salilla prässätty pylly". Anyhow, lyhyestä virsi kaunis: otettiin ensimmäiset ihan viralliset yhteiskuvat Ootuksen kanssa.

 

 

Keltaisen ruunan iso ego

Kevättä on ollut rinnassa tallin asukkailla, kun lämpötilat ovat vaihtuneet plusasteisiin, lumen sulaessa kovaa vauhtia ja hevosten sulkasadon alkaessa. Ootus oli puoli vuotta sitten tullessaan arka ottamaan kontaktia tallin muihin hevosiin, mutta talven aikana siitä on kuoriutunut itsevarmuutta puhkuva Keltainen.

Ootuksen lempileikkinä on ollut tarhassa vinguttaa aidan toisella puolella olevia tyttöjä ja nujuta ruunakavereiden kanssa kovia "oripoikien" leikkejä. Harva on säästynyt hampaan jäljiltä, mutta eniten itse Ootuksella naama on ollut kuin Scarfacella. Jokaisen uuden vekin jälkeen Ootus kävelee kuin kylän kuumin kolli tarhasta talliin näyttäen koko tienoolle, kuka on kovin jätkä seudulla. Päästyään nujuamisen makuun Åkelle on kasvanut matchomiehen egoa.

Eilen oli vuorossa irtojuoksutuspäivä pienien valokuvaussessioiden jälkeen. Normaalisti ihmisen lähistöllä nöyrästi pyörivä ruuna oli tällä kertaa keskikavio pystyssä viilettäen ympäri kenttää pukkilaukkaa, mahtipontista show-ravia ja lännenheppojen tekemien sliding stoppien saattelemana. Oli hauska katsoa ruunan remuamista, kun se kiihdytteli, jarrutteli, pukkaili ja hyppi pystyyn yhden kierron aikana lukemattomia kertoja. En kuitenkaan pitänyt siitä, että Ootus piti tiukkaa katsekontaktia minuun tullen välistä kohtisuoraan mahtipontisella laukalla. Välistä aivan ihmisen viereen tultiin heittelemään takasia tai näyttämään vatsanalusen harjausjälkiä takajaloin. Vaikutti, että Keltuainen pullisteli lihaksiaan ihmisellekin. 

Välistä ruunan rempula renttelöi niin nopeasti, ettei kameran tarkennuskaan pysynyt perässä. Harmittavasti myöskään yhdestäkään yläfemman annosta en saanut kuvaa, sillä jäin vain suu auki katsomaan "tuon kun se tekee ratsastaessa...". Ehkä kyseessä oli vain yksi satunnainen kerta kevään ollessa vallannut ruunankin mielen. Tai sitten se on saanut aivan liikaa egobuustia kyykyttäessään tallin muita hevosia... Onneksi käsiteltäessä ruuna on yhtä löttönen kuin lapanen, vaikka kevät muuten onkin vallannut sen mielen.