tiistai 28. heinäkuuta 2015

Hempeitä yhteiskuvia


Minulla kävi niin iso onni heinäkuussa, että todella lahjakas ja osaava hevoskuvaaja Tuulia Nelimarkka (kotisivut, blogi) halusi tulla kuvaamaan Ootusta (+ minua) kotitallillemme. Olihan Ootuksen harjaakin jo kasvateltu miltein vuosi silmälläpitäen kesän kuvauspäivää.

Roolini kameran edessä oli yllättävän vaikea, koska Ootusta ei kiinnostanut lainkaan meidän kuvaustouhut. Se murjotti korvat nuupallaan suurimman osan kuvauksissa, mutta silti Tuulia oli saanut vain kuvia, missä se näyttää ympäristöstään kiinnostuneelta. Aika velho saa kyllä olla, jotta siinä onnistuu ;) Itse yritin töröttää mahdollisimman luontevasti kameran edessä ja ihme kyllä, näytän jopa eteeriselle juhannusmorsialle hevoseni kanssa. 

Kiitos vielä kerran Tuulia, nämä ovat niin ihania!



 





 


 

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kvaalien kalastelua



4. päivä heinäkuuta naapurikylällä ratsastettiin isot koulukilpailut, joissa oli ystävällisesti myös yksi luokka kvaalittomille ratsukoille auki. Minä ilmottauduin kvaalit silmissäni, yli 60% helposta A:sta olisi varmasti ihan helppo nakki? Paitsi että minä en ole ratsastajana ikinä edes startannut helppo Aata. Ootus entisessä kodissaan on luokkia kiertänyt, mutta tuloksia tarkistaessani huomasin, ettei ruunallakaan olisi kvaaleja. 

Kilpailupäivä alkoi niinkin reippaasti, kuin kuljetuksesta kieltäytyvällä Keltaisella. Olin sopinut ystäväni kanssa kimppakyydin Kuopioon. Hän etsi auttavaa käsiparia kilpailuihin ja minä kyytiä - onneksi ymmärsimme yhdistää voimamme. Aikataulun mukaan aloitimme Ootuksen lastauksen ennen viittä aamulla. Keltainen kieltäytyi tulemasta traileria edes lähelle ja silmät pyörien pelotteli itseään enemmän ja enemmän. Yli kahden tunnin ajan Ootus kysyi jatkuvasti: "onko pakko, jos en tahdo". Kun viimeisen kerran sanoin: "kyllä on" niin ruuna lompusteli kyytiin. Kuin vanhatekijä vailla kiirettä ja ilman pelkoa. Keltainenhan aiheutti toiminnallaan myös aikataulujen pettämisen. Oletettu hengailuaika kilpailupaikalla oli kutistunut olemattomiin.



Perillä nappasin Ootuksen trailerista ja satuloin sen vinhaa vauhtia. Samalla kun vedin vielä itselleni takkia ylleni kävelytin ruunaa jo kohti verryttelyareenaa. Aikataulut olivat ruunan telmimisen johdosta pettäneet niin pahasti, että verryttelylle ei jäisi montaa minuuttia aikaa. Verryttelyssä ruuna kuitenkin yllätti minut täysin. Ei nurkkien kyttäämistä, muiden ratsukoiden säpsymistä tai muita sen keksimiä kotkotuksia. Kuulolla ja avuilla oleva ruuna, joka toteutti pyyntöjäni säntillisesti.

Radalle saapuessani muistin erittäin hyvin äitienpäivän fiasko (lue postaus) ja päätin, että tällä kertaa en anna ruunalleni aihetta yhtään sinkoilla. Mennään eteenpäin kuin juna kiskoillaan, tapahtuipa mitä hyvänsä. Radalla oli kuitenkin helppo olla onnellinen. Ootus ei keskittynyt ympäröivään, vaan minuun ja suoritti tehtävä toisensa jälkeen tasaisesti eteenpäin. Vastalaukat ja kaikki! Suorituksen jälkeen olin yhtä hymyä ja pääsimme tällä kertaa kuolaintarkistukseenkin asti ratsukkona (viimeksi ruuna tuli sylissäni).

 

Tuomarit eivät olleet aivan samaa mieltäni upeasta suorituksesta ja loppukommentteina oli mm. seuraavaa: "saisi taipua paremmin.", "istu syvemmälle satulaan", mutta sokerina pohjalla oli: "ravissa varsin lupaavia pätkiä". Itselläni oli todella hyvä fiilis, kun lopputuloksena saimme ensimmäisestä helposta A:sta tulokseksi 53,452%. Tuloslistalla jäimme toisiksi viimeiseksi, mutta kun muistaa viime kerran Kuopiossa, meitä olisi voitu juhlia maailmanmestareina tällä kertaa.

Ja mitä teki Ootus kilpailupaikalta lähtiessä? Käveli suoraan sisään tyytyväisenä. 
On se kyllä velmu hevoseksi.

Kaikki postauksen kuvat on ottanut Maiju Laitinen / fotokolo.net, kiitos!

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Vitivalkea häntä


Luitteko tekin taannoin Somessa kiertäneen linkin: "Wash white horse tail with ketchup" ? Minä luin, mutta olin skeptinen. "Mitenkä se ketsuppi muka... Onkohan niissäkii merkillä sitte eroa... Entä jos se häntä jääkii punaseks..." Ainut keinohan on vain tietenkin kokeilla ja todeta itse. Normaali shampoo jättää meille ainakin kellertäviä rantuja häntään, joten kaipailinkin hieman tujumpaa tavaraa hännän valkaisuun.  Olin jo harkinnut omia hopeashampoitani... ;)

  • Osta ketsuppi kaupasta, ei tarvitse olla kallein. Olin tarkka, ja otin Pirkan. Merkki sopi myös päivän teemaan
  • Kastele häntä läpimäräksi ja hiero siihen normaalia shampoota
  • Lotraa häntä ketsupilla, älä pihistele. Mitä enemmän sitä on koko hännässä, sen parempi on lopputulos.
  • Yritä olla oksentamatta, vaikka haju on todella etova. Käy haukkaamassa happea ja anna ketsupin muhia hetki hännässä.
  • Huuhtele kaikki pois huolellisesti, suihkuta selvittämistä helpottava showshine ja anna hännän kuivua.
  • Tadaa, hevosesi häntä on vitivalkoinen.
  • Heitä kotonasi olevat ketsupit roskiin, sillä tämän toimenpiteen jälkeen et halua syödä ketsuppia enää ikinä. Yritä hinkata käsissäsi oleva etova ketsupinhaju pois.


Ketsupilla peseminen ja sen valkaiseva ominaisuus perustuu varmaankin ketsupin sisältämään etikkaan. Suoraan purkista otetulla etikalla en lähtisi hevosen häntää pesemään, mutta ketsupissa sitä ei enää ole niin valtaisasti, joten peseminen on aika huoletonta. Vinkin varjopuolena voisi sanoa: Ketsuppi alkaa etoa, vaikka grillimakkarakausi on kuumimillaan. Pesijän kädet jäävät haisemaan ketsupille, pitkäksi aikaa. Hevosen häntään ja omituisen imelä tuoksu, joka vetää ampiaisia puoleensa. Hajua voi yrittää peittää showshinella.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Hiljaiselolle piste ja stoppi


Nyt jopa vähän hävettää, että kakkosharrastukseni - ponibloggaaminen - on kokenut viime viikkoina jonkinnäköisen taantuman. Olen ollut tuhannen väsynyt töiden ja tallin jälkeen, että olen halunnut vain käpertyä peiton mutkaan Netflixiä katsomaan. Ja nukahtanut ensimmäisen Dexter -jakson puolivälissä. Loma kuitenkin alkoi virallisesta työstäni, eli purilaisputkasta. Lohduttavaksi loman tekee myös se, ettei minun enää tarvitsisi ikinä palata työpaikalleni kokopäiväiseksi työntekijäksi vakituiselle listalle. Koulun alku häämöttää, vihdoinkin.

Ootuksen kanssa olemme viettäneet maaseudun rauhassa maalaishumman elämää, mutta käyneet myös koulukilpailuissa esiintymässä maailmalla. Ruuna on palautunut reissuiltaan hyvin viettämään laidunelämää, kun minä puolestani olen halkonut hiuksia päässäni etsiessä uutta kotitallilla. Monen katsomisreissun tuloksena päädyimme kuitenkin melko isolle yksityistallille, jossa on kaikki toivomani herkut treenaamisen suhteen. 

Hevosvalokuvaus on ollut hiljaista viime viikot. Ne kilpailut, mitkä kalenterissa ovat olleet lähiseudulla on mennyt ruuna reippaan kanssa kilpaillessa. Muutaman harmillisen perutun tapahtuman vuoksi kamerani on seisonut pölyttymässä kaapissaan. Tarkoitus kuitenkin olisi saada vielä muutamat tapahtumat kuvattua ennen kauden 2015 loppua.

Tämä tynkäpostaus on lähinnä pahoittelua epäaktiivisuudelleni, mutta jo viikonloppuna pääset lukemaan niksejä valkeampaan häntään, kisaraportteja, tilauskuvauksia kotona...