torstai 6. lokakuuta 2011

Kysymyksiin vastauksia

finally its over. Eli minun yo-koerutistus tälle syksylle, keväällä jatkuu... Tässä jo yli kuukausi sitten lupaamaani kysymyspostaukseen vastaukset. :) Toivottavasti edes joku jaksaa lukea loppuun asti! Kuvissa esiinnyn ilman poikkeuksia minä, joten antakaa anteeksi. (tiedän myös mikä on syy miksi minusta tuli kuvaaja eikä malli...)

MINÄ

Minä ja kissani Tahvo. (Kuva on muuten otettu kaukolaukaisimen ja jalustan avulla.)

Minkä ikäinen olet?
- olen syntynyt keväällä 1993, eli tällä hetkellä olen 18-vuotias.

Suosikki värisi vaatteissa ja noin yleensä?
- suosikkivärini ovat khakin vihreä ja musta. Tykkään myös valkoisesta ja harmaasta. :--)

Pukeudutko jonkin tietyn genren mukaan tai haluaisitko pukeutua?
- hyvällä tahdolla voi ajatella minun olevan indie –henkinen, muttei sitten ihan kuitenkaan. Olen sopivasti vain minä itseni ja pukeudun vaatteisiin joissa viihdyn.


Suosikki musiikki genresi ja pari ehdotonta suosikki biisiäsi kyseisestä genrestä?
- tykkään vähän kaikesta, lempibändejäni on The Capital Beat, Pendulum, Gogol Bordello, a7x, Pariisin Kevät, Madness, Calexico, Muse, Franz Ferdinand jne. Tsekkaa last.fm tunnukseni tästä.

Montako lävistystä sinulla on? Ja missä?
- ainoastaan korvissa, 3 krt / korvanlehti eli yhteensä 6 kpl. Molemmissa korvissa minulla on 10mm venytykset.

Mitä lävistyksiä haluaisit?
- en välttämättä mitään. Kielestä ja Bridge (silmien väli) olen haaveillut, mutta pienen neulakammon vuoksi voi jäädä ikuisesti suunnitteluasteelle.


Suosikki vuodenaikasi?: syksy. Tykkään pimeistä illoista ja syksyisessä metsässä tehdyistä maastolenkeistä.
Suosikki hevosrotusi?: pohjoisruotsinhevonen, suomenhevonen ja muut isot tupsujalat.
Lempijäätelö makusi?: salmiakki ja puffet –minttujäätelö.
Lemppari mäkkiateria?: El Maco plussana, mut hei mullaha oli tää lukiolaisliitonkortti?!!?


Viisi tärkeintä asiaa elämässäsi?
– harrastukset – ystävät – vapaa-aika – perhe – opiskelu – tulevaisuus

Minkälaiset ovat tulevaisuuden haavesi?
– haen opiskelemaan Tampereelle historianopettajaksi. Toivon saavani opiskelupaikan ja myöhemmin alaltani kaupungissa jossa viihdyn.



kvr-t Slorina

Suosikki hevosvalokuvaajasi?
- minulla ei ole varsinaista suosikkia, mutta ihailen monia kuvaajia jotka jaksavat harrastaa aktiivisesti vuodesta toiseen, säässä kuin säässä. :---)

Tunnetko muita hevosvalokuvaajia?
- tunnen muutamia Itä-Suomen kuvaajia ja jonkin verran myös muualta Suomesta, jotka ovat tulleet matkan varrella tutuiksi. Toimiessani Sukupostin kuvalisääjänä (lähinnä omat kuvat) tunnen myös sitä kautta paljon hevoskuvaajia Suomesta.

Haluaisitko kuvata ammatiksesi?
- en. Haluan pitää tämän harrastuksena, joka ei ole minulle mörkö viikonloppuisin. Mikäli kuvaisin työkseni, epäilisin homman alkavan maistuvan puulta ennemmin tai myöhemmin. Jotkut asiat kannattaa jättää vain harrastukseksi, jolloin siitä voi nauttia.



Mitä opiskelet?
- käyn kolmatta (ja toivottavasti viimeistä) vuotta Iisalmen Lyseossa.

Mistä aaveen.net sivuston nimi tulee?
- sivuston nimi tulee ikivanhasta nimimerkistä, joka viittasi aaveeseen. Luin sen vanhasta Hevoshullu –lehdestä sukutaulu osiosta ja kehitin siitä nimimerkkini. Vuonna 2006 sivuston nimi oli Aaveen Kuvat. Pienen pohdinnan jälkeen nimestä jäi ”kuvat” pois ja jäljelle jäi aaveen.net. Nimi on ollut kätevä, mutta nimenvaihdos on käynyt muutamia kertoja mielessä. En kuitenkaan osaisi kuvitella hommalleni mitään muuta nimeä. Vai kuulostaisiko ”Minttu Koposen hevoskuvia” / mintunheppakuvat.net hyvältä?

Miksi aloit pitämään tätä blogia?
- minulla oli myös aiemmin blogi, vuonna 2009. Haluan kertoa ihmisille, ettei harrastukseni aina välttämättä ole niin helppoa kuin se näyttää eli lähinnä keskittyä mieltä painaviin asioihin. Mielestäni negatiivinen linja vaikutti liian raskaalta, joten tällä hetkellä blogi toimii ajankohtaisimpana tiedonvälittäjänä missä mennään vai mennäänkö missään.


VALOKUVAUS


Valokuvaus, millon sen aloitit ja miksi? :)
- Ensimmäisen kameran sain vuonna 2005, se taisi olla merkiltää Olympus SP uz720. Kuvailin aluksi kotona, lopulta sain vanhemmiltani luvan viedä kameran tallille (”koska siellähän se menee rikki!”). Sille tielle se onkin jäänyt…

Kun tallin tuntiponi kuoli noina aikoina aloin kuvaamaan tärkeimpiä heppakavereitani, jotta minulle jäisi jokin konkreettinen muisto eläimestä. Kilpailuissa kuvaaminen oli helpointa sillä ratsastustuntini oli aina iltapimeän aikaan niin, ettei tarhasta saanut enää kuvia. Ensimmäiset ulkopuoliset kilpailut kuvasin vuonna 2005, Tahkolla. Innostuin niin paljon että heti seuraavalla viikolla halusin Kiuruvedelle kuvaamaan uusia kilpailuja. Ja sen jälkeen aina vain uusia kilpailuja…

Harrastustani on siivittänyt myös isäni ja isosiskoni kiinnostus kameroihin (olin mallinna pikkutyttönä siskolleni hänen valokuvaussessioissaan) sekä perheeni taloudellinen tuki ja kuljettaminen kilpailuihin.

Miten paljon kuvia otat yleensä yhden tapahtuman aikana? Ja miten monta kuvaa aina yhdestä hevosesta, noin suurinpiirtein:)
- Kuvien lukumäärä riippuu hirveästi kilpailuiden koosta, onko kyseessä koulu- vai esteratsastus vai ravit jne. Normaali määrä kuvia on noin 3-7kpl / ratsukko ja kuvia tulee noin 100-600kpl koko tapahtumasta.

Mikä on tähän mennessä suurin määrä tapahtumia, jonka olet vuodessa kuvannut?
- Aktiivisin olin vuonna 2007, jolloin kävin yhteensä 27 hevostapahtumassa valokuvaamassa, sekä tein hajanaisen määrän kotikuvauksia. Olin silloin vasta hankkinut ensimmäisen järjestelmäni ja puhkuin intoa ;). Vuosina 2009-2011 olen kuvannut joka vuonna 23 hevostapahtumaa, v. 2008 18 tapahtumaa ja vuonna 2006 vaatimattomat 10 tapahtumaa.

Onko aina mukava lähteä kuvaamaan vai onko päiviä kun ei innostaisi/jaksaisi?
- melkein aina on mukavaa lähteä. Tosin jos olen saanut ikävä kommentteja anonyymeiltä internetistä, on kiinnostukseni vähän jäissä. Kurjaan ilmaan ei tietenkään huvita lähteä, eikä kilpailuihin jotka ovat maneesissa. :--) Jos tiedän tulevan kuvauskokemuksen olevan ikävä saatan skipata tapahtuman, mikä on kyllä aika harvinaista minulle.



torinh-t Castella

Minkä tapahtuman / minne haluaisit kuvaamaan?
- haluaisin kuvata hevosten korkeushyppykilpailun. Vuosia sitten olin katsomassa HIHS:ssä korkeushyppyluokkaa ja olin vakuuttunut. Mielettömän kokoisia esteitä! Toisaalta haluaisin myös kuvata vihdoin ja viimein Suomen shire- ja clydesdaleyhdistyksen järjestämät näyttelyt (ehkä ensi vuonna sitten paremmalla onnella!). Ja totta kai haluaisin käydä kuvaamassa Länsi- ja Keski-Euroopassa mm. jalostusoreja.

Mitkä kilpailut on mielenkiintoisin kuvata?
- Estekilpailuissa on sitä tiettyä jännitystä alusta loppuun ja pidän siitä. Olen monesti onnellinen ratsastajien hienojen ratojen jälkeen! Myös raveissa on mielenkiintoista kuvata, sillä itse koen ravit todella haastavaksi tapahtumaksi itselleni kuvata.

Mikä tekee onnistuneen valokuvauskeikan?
- Onnistuneet kuvat! Millään muulla ei ole niin paljoa väliä, kunhan kuvat ovat onnistuneet. Tuntien seisominen kaatosateessakin palkitaan, kun itse olen tyytyväinen kuviin.


kvr-t Slorina

Kuvaile täydellinen kuva, jonka haluaisit ottaa
- Haluaisin kuvata hiekkarannalla laukkaavia hevosia. Olisi upeaa päästä kuvaamaan hevosta myös järven rannalle, kun valotus, hevonen, tausta, minun oma räpeltäminen… olisi kohdallaan.

Haaveiletko kuvaavasi esim. lehtiin, bändejä tms.
- Olen salaa haaveillut työskenteleväni hevoslehden toimituksessa, jolloin pääsisin myös valokuvaamaan samalla. Bändikuvaus ei niinkään kiinnosta, sillä haluan enemmän nauttia elämyksestä, kuin keskittyä työskentelemiseen.

Millä ohjelmalla ja miten muokkaat kuvasi?
- Käytössäni on Corel Paint Shop Pro X, jonka ostin itselleni vuonna 2005. Olisi ehkä aika päivittää ohjelmisto uuteen… :--) Yleensä vain rajaan kuvat, muutaman hieman värimaailmaa terävämmäksi ja tarkennan kuvaa pienennyksen jälkeen.

Luonto- vai henkilökuvaus?
- Luontokuvaus, sillä en osaa kuvata ihmisiä. Muotokuvaus on vaikeaa, sillä en osaa asetella ihmisiä haluamallani tavalla. Lisäksi viihdyn luonnon keskellä ja nautin luonnossa olemisesta, jolloin valokuvaus ja onnistuneet kuvat voivat tulla hieman extrana.

Haluaisitko kuvata enemmän esim.henkilökuvia vai ovatko hevosvalokuvat sinun kutsumus?
- Vaikka koenkin suurta alemmuuskompleksia moniin valokuvaajiin ja märisen usein, kun en koe olevani samalla tasolla kuin muut valokuvaajat, ovat hevoskuvani juuri minua varten. Minulla ei löydy visiota, näkemystä tai ideoita jos pitäisi kuvatakin ihmisiä, joten taidan sen suosiolla jättää muille. Käykää muuten tutustumassa Picture Puttosen blogiin. Mikko on mielestäni yksi Suomen lahjakkaimpia valokuvaajia.


sh-r Kösperi

Kaunein / komein hevonen jonka olet kuvannut?
- Uljaat mustat! Myös shireori Kanareds Caruccio M oli upea ja olin aivan häkeltynyt niin mahtavan hevosen edessä.

Millainen hevonen on haastava kuvata?
- Ryhdittymät, notkoselkäiset ja lihaksettomat. Mielessäni on malli, jonka mukaan tahtoisin kaikki hevoset ikuistaa. Kuitenkin luonnostaan ryhdittömän hevoset ovat vaikeita, sillä ne usein näyttävät pitkiltä kuin meksikon pikajunat eivätkä niinkään uljailta ja jaloilta eläimiltä.

Oletko koskaan joutunut vaaratilanteeseen kuvatessasi?
- pari kertaa olen ollut hevosen ja seinän välissä. Osaan kuitenkin suhteellisen hyvin (*kop kop* puuhun) välttää vaaratilanteita. En koskaan mene liian lähelle vieraiden hevosten kanssa, enkä koskaan mene luvatta laitumille tai aitauksiin! En myöskään taputtele tuntemattomia hevosia.


Minä <3 Nikon D200 + Nikon D90 + Nikon D80

Paras runko ja objektiivi jotka sinulla ovat tähän mennessä olleet?
- Ensimmäinen runkoni Nikon D50 on tähän mennessä paras runkoni. Voi tosin olla, että aika kultaa muistot ja olen unohtanut D50 –rungon ongelmat. ;) Paras objektiivini on tällä hetkellä käytössäni oleva Sigma 70-200mm/f2.8 II EX DG Macro HSM.

Paljonko olet about maksanut tähän mennessä kuvausvälineistöstäsi yhteensä?
- Karkea arvioni on, että tällä hetkellä käytössäni olevat rungot ja objektiivit ovat tulleet maksamaan 2780€. (En välttämättä olisi halunnut tietää summaa…)

Onko sinulla jonkin runko ja/tai objektiivi, jonka haluaisit, jos olisi rahaa?
- Haluaisin Nikon D3x:n, jolla on niin suolainen hinta etten uskalla edes unelmoida siitä. Äitini on kuitenkin luvannut sponsoroida minulle kyseisen rungon, mikäli kirjoitan ruotsista ylioppilaskokeissa arvosanan L. Jotenkin kuitenkin jaksan epäillä, että tavoite on aika kaukainen…


iloisena Kuopion alue-estekisoissa

Miksi kuvasi maksavat?
- Minulle maksavat kalustoni (hinta yo.), nettisivujeni tilan yms. lisäksi kulkeminen kilpailuihin. Liikun aktiivisesti n. 100km säteellä, jolloin bensaa menee, välistä liikaakin.

Paras kuvasi, jonka olet tähän mennessä ottanut? Ja kyllä, nimen omaan se yksi kaikista paras niistä monesta kymmenestä, ellei sadasta tuhannesta kuvasta mitä olet kuvannut 8)


Yksi lempikuvistani, otettu lokakuussa 2007.

Hienoin ei-hevoskuva, jonka olet ottanut?


Vaikka kuva on perinteinen, siinä on jotain mikä kiehtoo minua. En tiedä onko se synkkä värimaailma vai tarkennus aallonharjassa vai mikä, mutta jokin tässä vain vetoaa minuun. Kuva heinäkuulta 2007.


RATSASTUS


keppihevostamma Jaana

Miten sun ratsastusharrastukses alkoi, milloin hevoskärpänen rouskaisi?
- Olen tykännyt pikkulapsesta asti hevosista ja ensimmäistä kertaa pääsin kunnolla ratsastamaan 6-vuotiaana 90-luvun lopulla silloisen naapurini omistamalla suomenhevosruunalla. Ratsastin tällä hevosella monta vuotta, jonka jälkeen hoidin monia hevosia. Vuonna 2003 aloitin paikallisessa ratsastuskoulussa tuntiratsastajana ja sillä tiellä olen edelleen. Vuonna 2005 aloin hoitamaan ruotsin kylmäveritamma Murrea, josta muodostui elämäni hevonen yhteisten vuosien aikana.


sh-r Taajantoivo
Saan aina hups -gallerian kuvista välistä vihaisia sähköposteja. Tässä tasoitukseksi kieltokuva, kun minä olen kuskina. (ps. olen aina tahtonut tippumiskuvan itsestäni, koskaan en ole vielä saanut :()

Onko sinulla omaa hevosta? Jos ei, haluaisitko? Millainen hevosesi on?
- Minulla ei ole tällä hetkellä omaa hevosta, eikä koskaan ole virallisesti ollut. Haluan oman hevosen valmistuttuani ammattiin, jolla voisin kilpailla harrastusmielessä aluekilpailuissa koulu- ja esteratsastuksessa. En kuitenkaan tiedä kumpi viehättää enemmän, isot kylmäveriset vai urheilulliset kevyet kylmäverihevoset. Kun olen iso ja rikas tahdon pihaan shiren, pohjoisruotsinhevosen ja sporttisemman urheiluhevosen.


til-r Leps

Elämäsi tärkeimmät hevoset?
sh-r Jaavan Tähtö (s. 1987 – k. 2009): ensiratsuni, jolta tipuin monta monituista kertaa. ”Jämä” jaksoi kuitenkin kärsivällisesti opettaa pikku-Minttu ratsastuksen saloihin.
sh-r Kirmaaja (s. 1988 – k. 2008): hoitohevoseni ratsastuskoulussa, jonka kanssa starttasin ensimmäiset ratsastuskilpailuni! Superihana Kirppu oli luottoratsu kaikille, tilanteeseen kuin tilanteeseen.
sh-r Kösperi (s. 1991-): vakioratsuni ratsastuskoulusta, jonka kanssa kilpailin seurakoulukilpailuissa vuosina 2008-2010. Köspän kanssa koin ensimmäiset ”WAU!” –fiiliksenä ratsastaessa. Osaava ruuna innostui pohkeenväistöstä ja yritti aina parhaansa tehden minusta vannoutuneen suokkifanin.
til-r Leps (s. arv. 1994-): ratsastuskoulun iiiiiiiiiiso tuntihevonen, jonka kanssa hyppäsin paljon vuosina 2007-2010. Saimme joskus sijoituksia pikkuluokista, mutta Lepsi jäi pysyvästi minun mieleeni kun rämäpäisesti roiskaisimme minulle valtavan kokoisen esteen yli harjoituksissa hetken mielijohteesta. Saimme koko ryhmän ja opettajan leuan loksahtamaan ja kommentin: ”UUDESTAAN, OLI NIIN MIELETTÖMÄN HIENO HYPPY!
kvr-t Slorina (s. 1985- k.2011): elämäni hevonen, jonka kanssa olisin halunnut enemmän yhteistä aikaa. Maailman ystävällisin sielu, josta teen tarkemman postauksen myöhemmin tässä kuussa.
til-t Venta (s. arv.1997-): Murren mantelinperijä, jonka varalle minulla on himmeitä kuvioita. Ventasta tulossa tarkempi postaus vielä tässä kuussa.


sh-r Jaavan Tähtö i. Jaava ei. Ihme-Puli e. Ihme-Tähtö

8 kommenttia:

  1. wuhuu! minä näyn, tosin epätarkkana tuolla kuopiokuvassa :D tunnistan itteni ! :DDDD
    joo olipa hauskaa.

    VastaaPoista
  2. siellähän se koko itä-suomen kuvaajien kuohukerma ;)

    VastaaPoista
  3. Luin koko postauksen, kiva kun tämmöset teit tosi mielenkiintoista lukea ja tietää millainen tyyppi siellä blogiaan kirjoittelee ja kuvailee. Ihania kuvia, otat älä suotta kärsi alemmuuskomplikseista (mutta tiedän kyllä tunteen) :)

    VastaaPoista
  4. Voi että miten kiltisti kirjoitit musta :) Kiitos tosi paljon!

    Onnea ja menestystä kuvailun parissa :)!

    VastaaPoista
  5. sun blogi on tosi heino ja kiva lukee! tuo postaus susta oli kans mielenkiintone :) paras juttu tähän asti on kuitenkin ollut ehdottomasti kuvaus vinkit=)! kiitos niistä:)!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi I, kiitos paljon. :)

    pictureputtonen, ole hyvä ja kuvarikasta syksyä myös sinne :)

    Anonyymi II, eipä kestä! Mikäli haluat (tai kuka tahansa muu) vielä kuvausvinkkejä hevosiin liittyen kysykää rohkeasti niin teen sitten postausta vinkeistäni. :)

    VastaaPoista
  7. Oon tainnu joskus ennenkin valittaa sulle noista kun kameroistas ja että mitenkä itekkin haluaisin joskus leijailla kuvattavana KOLME kameraa kaulassa, ja teen sen uudelleen: EPÄREILUA! :DD
    Mutta jäin lukijaks. Vaikken ite ratsastakkaan niin näitä kuvia on ihana katella, koska onhan noi hevoset upeita eläimiä.

    VastaaPoista
  8. Tiina, äläs nyt, noista kolmesta kamerasta vain kaksi oli minun. ;)

    Mutta tervetuloa lukijaksi ja toivottavasti viihdyt. Lupaan postailla joskus jostain muustakin, kuin vain hepoista :)

    VastaaPoista