torstai 14. kesäkuuta 2012

9.-10.6. Kansallinen koulu, Iisalmi


Huh huh! Nyt on sitten oman kotitallin kansalliset saatu tältä vuodelta purkkiin. Itse osallistuin varsin aktiivisesti estekansallisiin talkootehtävissä, mutta koulukansalliset osuivat kaiken väsymykseni pääsykokeista ja ylioppilasjuhlista keskelle, joten päätin skipata perinteisen tehtäväni yövahtina ja keskittyä kuvaamiseen. 

hannover-ruuna Woody (i. Wanderer e. Witheka ei. Willem's As I)

Lauantaina oli varsin ideaali kesäsää: aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpötila nousi lähelle hellelukemia. Kuvat olivat myös säätilan näköiset, sillä melkein joka kuvassa oli jyrkkiä ja tummia varjoja ja aina jotain valkoisista alueita oli kärtsännyt täysin valkoiseksi eli puhki. Päivä alkoi kasin pintaan ja päättyi vasta viimeisen ratsukon suorituksen jälkeen kasin maissa. Lähteminen kilpailupaikalta ei ollut mahdollista sillä, uskollinen ajokkini seisoi koko päivän kentällä tuomariautona keräten kiitosta erinomaisesta istumismukavuudesta ja esteettömästä näkymästä tuulilasin läpi.

puoliveriruuna Spinners Image (i. Rabinowitz e. Spinners Gift ei. Java Tiger)

Sunnuntaina värjöttelin kylmyydessä jälleen ensimmäisestä ratsukosta aina viimeiseen asti, sillä Larsake oli taas tuomarien nojatuolina. Valokuvauksen kannalta keli oli paljon parempi, kuin edellisenä päivänä sillä taivas oli useaan otteeseen peittynyt pilvistä, jolloin suuria varjoja ei päässyt tulemaan. Sunnuntaipäivä meni kuitenkin vähän väliä niistäessä tai köhiessä, kun sairastuin johonkin helvetin kivaan kesänuhaan.

friisiläistamma Mayka ut de May (i. Tsjerk e. Tosca ei. Ids)

Kilpailuihin osallistui kaksi friisiläistä, voisin ottaa niistä toisen koska tahansa! Kaveri viereiseltä penkiltä kommentoi: "nyt minä Minttu ymmärrän sinua, miksi sinä haluat tuommoisen möhkön."

friisiläistamma Lieske (i. Winand e. Ylse B. ei. Jasper 336)

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Aurinkoisella säällä kuvaaminen on todellista piinaa. Varsinkin, jos itse ei voi valita kuvauspaikkkaansa ja joutuu todella huonoon paikkaan kuvaamaan.
    Mistä sinä yleensä kuvaat, kun aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta? Kuvaatko vastavaloon, sivuvaloon vai myötävaloon? Entä keskipäivän tunneilla, kun aurinko paistaa suoraan ylhäältäpäin?
    Itse olen kokeillut kaikkia kuvakulmia, mutta en osaa oikein sanoa, mikä olisi paras niistä...

    Kiitos vastauksesta jo etukäteen, kaipaan neuvoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli kuvauspaikka on vapaasti valintainen, olen aina myötävalossa ja liikun auringon mukaan. En ole antanut keskipäivän auringon häiritä itseäni vaan pysyn siellä, missä varjot ovat minimalistisia.

      Mikäli joudun huonoon kuvauspaikkaan (voimakas sivuvalo, vastavalo etc. jolloin varjot tulevat suuriksi) tyydyn kohtalooni ja mikäli eivät kuvat miellytä ei niitä tarvitse enempää ottaa.

      Muistathan kuitenkin pysyä aina yleisölle tarkoitetuilla alueilla, kun etsit kuvauspaikkaa! :)

      Poista