perjantai 29. marraskuuta 2013

13.7.2013 Iisalmi

En tiedä kuinka moni teistä on huomannut totaalisen hiljentymiseni blogissani. 

Minua alkoi koko kuvaustouhu perinteisesti ajallaan sylettämään elokuussa, jonka jälkeen kuvailin vain muutamia tapahtumia. Kameran kaivoin monen kuukauden jälkeen laukustaan viime viikolla ottaakseni muutamia kuvia käydessäni tallilla. En tiedä jatkanko enää ensi kaudella kuvaamista, sillä minun tulisi silloin investoida itselleni uusi kalusto. Tulevaisuus näyttää kuinka paljon jaksan inspiroitua enää hevoskuvauksesta. 8 vuotta on pitkä aika kisakenttien aidalla.

Palataan kuitenkin helteiseen heinäkuuhun. Näihin seuraestekilpailuihin minun ei pitänyt osallistua edes katsojana, puhumattakaan kuvaajana (syytä en enää edes muista miksi olin niin näitä kilpailuja vastaan), mutta toisin kävi ja kuvasin kaikki luokat alusta loppuun asti. Kuvat on julkaistu jo aikoja sitten sivustollani ja blogin facebook-sivuilla, mutta täällä en ole kuvia kerennyt esittelemään. 

-- Iisalmen kuvat on julkaistu raakadatana. Katsele kuvia tästä linkistä. --

puoliveriruuna Post Factum-G


 
vasemmalla eestinponiruuna Aadam, oikealla suomalainen puoliveritamma Kotimäen Quite A Lady

puoliveriruuna Platins

2 kommenttia:

  1. miksi uusi kalusto? millaista olet ajatellut? :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyinen kalusto reistailee paljon mm. tarkennuksen kanssa, sekä rungossa oleva halkeama on pahentunut vuosien aikana melkoisesti. Myöskin käyttöikä on tullut vastaan (kolme aktiivista kuvausvuotta minun tahdillani on sulkimelle yleensä liikaa). En ole vielä päättänyt minkälaisen kaluston haluan hankkia, mutta merkkiuskollisena pysyn edelleen Nikonissa. :)

      Poista