keskiviikko 30. marraskuuta 2011

voihan nostalgia!

Löysin ikivanhoja kuvia minusta ja minun ottamana. Luulin jo kadottaneeni nämä bittiavaruuteen, mutta kippaskappas sieltä bittiavaruudestahan ne löytyi kun vähän tonki. Koneelta nämä ovat jo aikoja sitten kadonneet, mutta yllätys näistä oli mieluisa - sain kasan yhteiskuvia mini-Mintusta ja parhaimmasta heppakaveristani Murresta.

Näistä kuvista suurinosa on otettu siis 14.8.2005, ihkaensimmäisistä heppakisoista minne lähdin vain ja ainoastaan kuvaamaan ominpäin. Aikaisemmin olin kuvannut muutaman hassun kuvan Kuopiossa alue-estekilpailuissa 5/2005, mutta lasken silti Tahkon ensimmäiseksi kuvatuksi kilpailuksi. Minulla ei ollut hajuakaan mitenkä kilpailut kulkivat eteenpäin, pyörin eksyiksissä kilpailupaikalla ja räpsin vain onnettomia kuviani, jotka silloin tuntuivat maailman hienoimmilta. Kamerana toimi perheen yhteinen Olympus c-720 UZ, jonka kuvanlaatu ei ehkä päätä enää huimaa, mutta silloin se tuntui maailman parhaimmalta kameralta.

Vaikka tapahtumasta on jo useampi vuosi muistan kuitenkin kuin eilisen, kuvaamieni hevosten nimiä ja yksi niistä on mielestäni edelleenkin kauneimmista hevosista mitä olen nähnyt.

Aina välistä epäilen olenko kehittynyt lainkaan näiden 6 vuoden aikana, mutta näitä kuvia katsellessani voin todeta että ehkä olen aavistuksen verran parempaan suuntaan mennyt. Kokosin siis aina ns. kehitysgallerian taidoilleni. Onko teidän mielestä kehitystä tullut, jos on niin hyvään vai huonoon suuntaan? :)

Omasta mielestäni suurin kehittyminen tapahtui vuosien 2006 ja 2007 välillä, jolloin vaihdoin digitaaliseen järjestelmäkameraan. Oli luonnollista että kuvien tekninen puoli parantui, mutta se mahdollisti myös kehityksen jatkumisen. Viime vuosina olen ehkä parantanut kuvien onnistumislaatua sarjatulituksessa ja pystyn luomaan enemmän "markkinakelpoisia" kuvia, eikä hutilaukauksia ja erehdyksiä enää tule.

Näistä kuvista vielä sen verran; kuvia ei ole jälkikäsitelty laisinkaan lukuunottamatta rajaamista, kuvakoon pienentämistä ja signeerauksen lisäystä. Harvemmin tulee "raakadataa" julkaistua, ehkä sekin päivä koittaa vielä.

Vuosi 2005
kamerana Olympus c-720



Vuosi 2006
kamerana Panasonic DMC-FZ7



Vuosi 2007
kamerana Nikon D50 (+ Panasonic DMC-FZ7)



Vuosi 2008
kamerana Nikon D50



Vuosi 2009
kamerana Nikon D50 (+ loppukesästä Nikon D200)



Vuosi 2010
Nikon D200 + Nikon D90



Vuosi 2011
Nikon D200 + Nikon D90



psst. huomenna alkaa 24-osainen Joulukalenteri, muistakaahan seurailla. Kalenteri on täysin muokattavissa teidän toiveittenne mukaan, ideoita siis tulemaan! Kiinnostaisiko katsella vastaavaa kehitysgalleriaa, kuin tässä postauksessa esim. pää- ja koulukuvista?

4 kommenttia:

  1. Tykkäsin jotenkin ihan hirmu paljon noista vuoden 2009 kuvista. Kehitystä näkyy, ja parempaan suuntaan. :)

    Voisit tehdä kalenteriin postauksen kameravarustuksestasi(millä alotit, mikä on ollut hintalatusuhteeltaan paras, oletko rikkonut mitään kameraa kuvatessasi, minkälaisella varustuksella nyt kuvaat.)

    Sekä voisit kerätä yhteen postaukseen kaikki hauskimmat/upeimmat/parhaimmat tilannekuvat. Toiseen parhaimmat ilmeet. Kolmanteen parhaimmat muistot kuvina. Neljänteen lempikuvasi.
    Nyt ei yhtäkkiä muuta tule mieleen :D

    VastaaPoista
  2. Janna, kiitos paljon ehdotuksista! Pitääkin ottaa ne ylös ja toteuttaa niitä parhaani mukaan. :)

    VastaaPoista
  3. Parannusta on tullut kyllä kyllä! :D Pidän sua edelleen yhtenä Itä-Suomen parhaimmista heppakuvaajista.

    Tuo kehitysgalleria koulukuvista ois kyllä tosi mielenkiintoinen, ja miksei vaikka raveistakin!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi, kiitos paljon, olen imarreltu! :)

    Raveja en ole hirveästi kuvaillut, joten "kehitysma"teriaali on vain muutamalta vuodelta mutta pitää harkita. :)

    Koulukuvista postaus on tulossa.

    VastaaPoista