lauantai 24. maaliskuuta 2012

Esittelypostaus: Toiseksi paras kaveri


Venta merihevosena entisessä kodissaan kesällä 2008

Tulen jatkossa kirjoittamaan tänne silloin tällöin postauksista vuokra-/ylläpitohevosestani Ventasta. Painin ensin itseni kanssa aloitanko kokonaan uuden blogin, mutta tulin siihen tulokseen että helpompaa yhdistää nämä kaksi - varsinkin kun meillä ei sattuneesta syystä ole kuvaajaa kotireeneihin, joten materiaalia tulee melkoisen harvoin missä olen itse kyydissä.

Venta on ystäväni Sallan omistama tilastohevostamma, joka on tullut Suomeen 2004. Arvioitu syntymävuosi Ventalla on 1997 ja syntymämaaksi on merkitty Liettua, josta se on siirretty Viroon, josta taas tamma matkasi Suomeen. Aluksi Suomessa tuntihevosen hommia Oulun suunnalla tehnyt tuli ystäväni omistukseen vuoden 2008 loppupuolella. Itse tutustuin Ventaan (kotona käytössä nimet Muumi, Mammutti, Ventu, Ventuli, Mummo) syksyllä 2010, kun vitsillä ilmoittauduin seurakoulukilpailuihin. Kilpailut menivät vähän niin ja näin, kun lähinnä opettelin missä sijaitsee jarru, kytkin ja kaasu.



Toisen kerran Ventan selkään nousin extempore keväällä 2011. Ventan omistaja oli tullut toiselta hevoseltaan vauhdikkaasti alas estekilpailuissa, eikä hän uskaltautunut hyppäämään lähellä olevissa seuraestekilpailuissa 80cm rataa. Minulle tuli soitto pari tuntia ennen kilpailuja: "Haluatko hypätä Ventalla 80cm?". Olin hypännyt hevosella ensimmäistä kertaa edellisenä päivänä ja jo 80cm korkeus huimasi minun päätä. Silti jostain syystä suostuin starttaamaan ja Venta lunasti kyllä kaikki täysin odotukset radasta itselleen, eikä yksi pudotus haitannut muuten sujuvalla radalla ja sijoituimme toiseksi.



Kesän aikana kävin muutamia kertoja Sallan apuna liikuttamassa hevosia ja osallistuin välillä lähialueen estekilpailuihin vaihtelevalla menestyksellä. Ihastuin Ventan yrittävään luonteeseen ratsastaessa, vaikka hoitotoimenpiteet aluksi tamman kanssa pelottivatkin. Lokakuun 1. päivänä 2011 kirjoitimme sitten sopimuspaperit alle, jossa sovittiin Ventan ja minun yhteistyön jatkosta. Kilpailimme kesän ja syksyn aikana useissa eri kilpailuissa, esteitä sekä koulua.

Venta on luonteeltaan hyvin vaihteleva. Sillä on huonoja kokemuksia entisestä elämästään ihmisistä ja siksi tammaa ja sen tekemisiä pitää kokoajan vahtia sivusilmällä. Loppujen lopuksi Venta on kiltti ja rauhallinen tuttujen ihmisten seurassa. Isoissa talleissa asuessaan tamma kuitenkin stressaa ja voi käyttäytyä aggressiivisesti, joten kotipihassa olevassa tallissa asuminen on ehdottomasti paras vaihtoehto kaikkien kannalta. Ratsastaessa Venta on yritteliäs ja tekee töitä hyvällä asenteella, sekä se totisesti rakastaa hypätä!





Tässä nyt "pientä" esittelyä Ventasta, mutta tulinpa sittenkin siihen tulokseen että pitäisikö heittäytyä villiksi ja perustaa kokonaan oma blogi Ventulle. Nyt kuitenkin lähdetään avaamaan tamman kanssa kisakautta. Luokkana on alustavasti hyppytauon jälkeen 50cm + 70cm, mutta jos levitään atomeiksi maneesin seinille niin hypätään vain pienempi luokka.

4 kommenttia:

  1. Todella kaunis tamma! :)

    VastaaPoista
  2. Kuka tuossa yläbannissa on kolmas ja neljäs ? (= Näyttää aivan hirveän tutuilta :)

    VastaaPoista
  3. Oletettavasti olet laskenut vasemmalta oikealle, jolloin kolmas on gotlannin russ ori Tejas Monzun ja neljäs kuva on eestinraskasvetohevosori Vadis.

    Mikäli kuitenkin laskit oikealta vasemmalle kolmas kuva on tilastoruuna Jumper ja neljäs on puoliveriori Dolgoruki varsana.

    VastaaPoista