sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Aika kultaa muistot

Vähän väliä tulee fiilis kuvatessa, että mitä helv... minä räpellän. Tokaisin joskus kaverilleni kilpailukuvia käydessä läpi: "Ennen osasin kuvata niin paljon paremmin, nykyisin nää kuvat on ihan keskinkertaisia niihin verrattuina". No öö. Nyt kun sain taisteltua vanhan kovalevyni päälle ja käydessäni vanhoja kuvia läpi en voi muuta kuin ihmetellä omia sanojani.

puoliveritamma Primrose K (i. E-Pilot e. Valientte K ei. Doppsko Valiant)


























 Kuvattu vuonna 2009 Iisalmen estekansallisissa, kamerana Nikon D50 + Sigma 70-300mm/f4-5.6G

Suurimmalta osalta hevosista puuttuu hypätessä takajalat, kuskilta kypärän nuppi ja tarkennus on missä sattuu. Eli tässä on nyt käynyt niin, että silloin kuvatessani olen ajatellut "WOW, AWESOME PICTURES!!!" ja edelleen miellän ne sellaisiksi, vaikka kuvamateriaali puhuu puolestaan. Nykyisin ajatellen kuvatessani usein "Always this same picture...." ja kuvani ovat mielestäni keskivertoa huonompia.

Noh, vertailkaa tekin ja kertokaa mitä mieltä olette. Listassa alla vastaparit. Ja yhdessä edellisessä postauksessa vanhoja kuvia.

Aika tosiaan kultaa muistot myös kivussa. Olen himoinnut uutta tatuointia (edellinen taitaa olla jopa 2kk vanha...) ja kun kävin perjantaina korjauttamassa värejä entisestä meinasi itku tulla. En muistanutkaan kuinka imakasti tatuointineula rouhii luun päältä ja päätin, ettei tatuointeja piiiitkään aikaan. No nyt sitten olisin vaan että "AWESOME, TATTOOS, I WANT MORE!!!!". Kauan siinä menikin, kokonaiset kaksi päivää ;)

ps. kuvasin videopostausta mutta en kuullosta ollenkaan itseltäni: sönkkään, änkytän, selitän levottomia ja nauran omille jutuilleni, joten ette ehkä koskaan näe sitä videota...

6 kommenttia:

  1. No hienoja kuvia oli kyllä molemmissa verrattavissa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ehkä se on sitten vain se oma kriittinen silmä ja asenne mikä näissä kuvissa näkyy minulle. :)

      Poista
  2. Moi, nämä sun kaikki kuvat on vaan niin ihania! Hienoja kuvia kaikki, kumpa mäkin osaisin.. ;)

    Mutta miten saat sen sun ns. nimen sinne kuvaan? Muokkaatko vain kuvaa ja kirjoitat sinne sit sen aaveen.net vai miten?
    Olen miettinyt jo pitemmän aikaa ja olisin tosi kiitollinen jos kertoisit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin blogissa oleviin kuviin lisään viimeiseksi kuvaa käsitellessä copyright-merkinnän. Käytössäni on PSP Pro X, mutta millä tahansa ohjelmalla pitäisi pystyä tekstiä kuvaan lisäämään.

      Sivuilla oleviin kuviin (keskellä lukee aaveen.net + vuosiluku) lisään tekstin Arles Image Web Page Creatorilla, koska sillä saa lisättyä saman tekstin kaikkiin kuviin kerralla. Ohjelma kuitenkin aavistuksen huonontaa kuvanlaatua, mutta ollessaan niin nopea ja helppokäyttöinen en ole antanut sen häiritä elämääni. :)

      Kameraani olen myös lisännyt asetuksen, joka lisää kuvan tietoihin minun nimeni ja puhelinnumeron, joka näkyy sitten kuvan tietoja tietokoneella tarkasteltaessa.

      Poista
  3. Kaikki kuvat hienoja. Ite näin amatöörinä huomaa juurikaan eroa (:
    Haluamme videopostauksen, et sinä kumminkaan siellä sönkötä (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsellaan, jos saisi vähän paremman videon kuvattua. :)

      Poista