Ventan kyytiini en ole kivunnut treenaamishengessä yli kuukauteen, joten kyselin ystävieni hevosia ratsastettavaksi. Ystäväni Anskun ruunan Kekkosen selkään en ole noussut koskaan, koska isot hevoset ovat mielestäni...sydämen tykytyksiä nostavia. Nyt kuitenkin päätin rohkaista itseni, joten vedin saappaat jalkaan ja kypärä tiukasti päähäni.
Otin Kekkosen kotitallilla Koljonvirralla ensin muutamia kuvia maneesissa olleista ratsukoista ja ah-niin-ihania varustekuvia ruunan kamppeista. Ansku ratsasti ensin ruunaansa, sillä molemmat olimme semmoisessa keuhkoödeemassa, ollen varsinaisia Rutto-Raijoja, ettei yksinään olisi voinut ratsastaa hevosta alusta loppuun samalla hengittäen. Ja tietenkin Ansku kävi vähän tunnustelemassa miltä polle tuntuu ja uskaltaako sinne kyytiin tämmöisen mamman vellihousun laittaa.
Kekkonen oli maastakäsin katsottuna silmiini innokas, herkkä ja eteenpäinpyrkivä. Eli oikeastaan kaikkea sitä mikä varsinkin uusissa hevosissa pelottaa, sillä ne tuntuvat aina "häviävän paikalta". Ansku ratsasti askellajit läpi ja näytti että mitä pitempään ruuna katseli maneesissa pystyssä olleita esteitä sitä kuumempana se kävi. Ansku sanoi: "ei sun pakko oo Minttu tänne tulla tällä kertaa". Mutta päätin olla sen verran rohkea, kerrankin. Onneksi maneesin esteetkin raahattiin pois ennenkuin minä nousin kyytiin! Olisi muuten tätä pelokasta-petraa jännittänyt aivan liikaa. Mutta päätin olla sen verran rohkea, kerrankin.
 |
| "Pikku-Kepu" |
Lähestyessäni ruunaa noustakseni sen selkään kasvoi Pikku-Kepun säkä silmissäni korkeammaksi kuin Mt. Everest. Seisoessani Kekkosen vieressä mietin "miten ihmeessä minä tuonne pääsen". Kotona nousen miniponi-Ventan kyytiin A-portailta, joilla pääsen satulan korkeudelle, hehe. Päästyäni ruunan kyytiin järkytyin ensiksi sen kapeudesta. Sen jälkeen siitä kuinka se vaappui kävellessään pitkillä honkkelijaloillaan. Kutakuinkin olin siis aika tiukkana kuin viulunkieli kyydissä perinteisen polvipuristuksen ja harjasta pitelemisen lisäksi.
 |
| Käperryn isojen eläinten kyydissä kuin kilpikonna eteenpäin |
 |
| tai sitten istun ihanasti tuoli-istunnassa... |
Alun kävelyn jälkeen uskaltauduin vähän jopa ravaamaan, laukka ei olisi tullut kuuloonkaan. Olisin pelännyt laukkaamista sen kokoisella eläimellä niin paljon, että olisin pyörtynyt kyytiin. Alun kankeuden jälkeen ravistakin alkoi tulla aika kivaa, kun uskalsin rentoutua. Ja ruunakaan ei ollut kanssani Villi-Ville, vaan melkoisen vieraskoreana rauhallinen kanssani.
Ratsastus meni hyvin, mutta satulasta jalkautuminen. No... Tullessani sieltä kahdesta metristä vauhdilla alas, niin ei ollut kaukana etten olisi pyrstölläni kyntänyt maneesinhiekkaa. Ja silloin pystyin ääneen sanomaan, että jestas kun pelotti. Oikeasti. Vastaavasti taas oma tammani voi hyppiä pystyyn ja mennä samalla siksakkia allani ilman, että edes kunnolla noteeraan...
 |
| Homma alkoi luistaa, kun vähän kuski rentoutui |
 |
| Anskun mielestä näytän tässä ihan ammattilaisratsuttajalta. :D |
Jännittääkö teistä kukaan vierailla hevosilla ratsastamista?
Huhhei, hyvä tietää, etten oo iha ainoo tän jännitykseni kanssa.
VastaaPoistaNimittäin vähän samanlaista on, kun menee uudelle tallille, eikä tunne heppoja. Tästä syystä meinaankin huonosti saada varattua tuntia uuteen paikkaan.. :D Oman tallin tutut hepat ei jännitä, kun ne tuntee kuin omat taskut, mutta ihan vieraat hepat pistää vähä jännittää.
Huh, samoilla fiiliksillä - onneksi en ole ainut!
PoistaTuntiratsastajana en vieroksunut vaihtuvia kaviokkaita, mutta siirryttyäni hevosenomistajaksi muiden kopukat jännittää. Suorastaan pelottaa, jos korkeutta on liikaa ja leveyttä liian vähän. Tutussa turvallisempi!