Kun me uutta kotia etsimään lähdimme

Blogini hiljentyi puolitoista vuotta sitten, kun aloitin opiskelut Kuopion Pelastusopistolla. Ensimmäinen lukukausi meni uuden ihmettelyssä, hevosta käytiin tallilla vain moikkaamassa pikaisesti. Toinen lukukausi meni arjen pyörittämiseen toiselta paikkakunnalta käsin. Kesä vietettiin kotona lomaillen. Kolmas lukukausi meni minulla ravaten pitkin Suomea opiskeluiden vaihdellessa paikkakuntaa tiheään tahtiin. Mutta nyt se kaikki on ohi. Minä valmistuin.

Valmistuminen pelotti etukäteen, sillä se merkitsi taas arjen muuttumista. Uusia haasteita selätettävksi. Uusia ystävyyssuhteita solmittavaksi. Taakse jäi koulun turvallinen penkki ja pöytä, opettajien rohkaisevat sanat puheluviidakossa. Työllisyystilanne huoletti minua. Tuttu ja turvallinen paikkakunta läheltä kotia vai jotain aivan uutta toisella puolella Suomea. Päätin ottaa riskin, nyt on lähdettävä tai ei koskaan.

Etsin siis tallipaikkaa maailman parhaimmalle Pontukselle Keravalta ja sen välittömästä läheisyydestä (n. 20 min ajomatkan päässä). Olemme vähään tyytyväisiä; kokopäivätarhaus, hyvät ratsastuspohjat (+/- maneesi), laadukas heinä ja luotettava hoito. Tietysti jotta vähän voi rankata paikkoja alas, niin tarvitaan myös säilytystilaa tarvikkeille ja trailerille, jotain maastotien pätkää, ihmiselle vessa ja mahdollisuus kylmätä hevosen jalkoja.

Me ollaan vuokralaisena ihan mahtavia. Yhtään tallivuokraa ei ole minulla ikinä ollut rästissä, sekä hoidan asiat niinkuin ne sovitaan. En sählää ja sovella itse, vaan toimin ohjeiden mukaan. Pontus puolestaan on kaikkien kaveri, mutta osaa ulkoilla yksinäänkin. Hajuton ja mauton ruuna, kuten sanottua. Tyytyväinen heinätarjoiluun ja sisälle hakemispalveluun. Osaa Pontus aika virkeäkin olla ja aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta ne ovat vain ja ainoastaan ratsastaessa aiheutettuja ;) kotihallin nurkat kun voi Keltsin syödä vielä vuodenkin jälkeen. Kipurajaa tallipaikan hinnalle en ole ajatellut. Lähemmäs 800 euroa hirvittää, mutta jos palvelu kohtaa kaikki tarpeeni, olen sen valmis maksamaan. 

Tietysti tähän settiin tarvitaan maanläheinen valmentaja joka on valmis nousemaan selkään läpiratsastaakseen Keltsiä, uutta kengittäjää hoitamaan kavioita, hoitajatyttöä kisoihin pitelemään aisoissa herkkää kouluruunaa, vuokraajaa auttamaan silloin kun itse ei vaan pysty eikä kykene. Unohtamatta valokuvaajaa, koska kollegat on aina hyvä pitää lähettyvillä. Niiden aika koittaa myöhemmin, sillä ensimmäisenä tavoitteena on saada katto molempien pään päälle (erillinen toisistaan). 

Uuden tukiverkon luominen tyhjästä on jännittävää, mutta samalla hauskaa.

Kuvat on ottanut Pontuksen tämänhetkinen vuokraaja Katri 3. joulukuuta 2016. Olimme ensimmäistä kertaa hankitreenissä tälle talvelle ja Pontus vei minua kuin litranmittaa haluamaansa vauhtia...