Koko kesä kisoissa

Tästä lähdettiin. Ootus yritti pistää minulle luuta kurkkuun, mutta dont fuck with me -asenne sai aikaan työvoiton

Oma aktiivisuuteni blogin puolella jopa ihan yllättää. Kirjoitinhan viimeksi kuitenkin vasta vajaa puoli vuotta sitten. Oma innokkuuteni kirjoittaa julkista päiväkirjaa on lopahtanut melkoisen pohjamutiin, enkä ole jaksanut katsella muidenkaan tekeleitä. En siis tiedä missä blogimaailmassa mennään. Ei ole mitään käryä. Orastava kuumetauti sai kuitenkin ilmeisesti pääni sen verran pehmäksi, että päätin kirjoittaa muutaman rivin kuulumisia. 

Kesä vietettiin Pontuksen kanssa kotona. En yrityksistä huolimatta työllistynyt kesäksi minnekään, joten oli vain ja ainoastaan järkiveto tuoda ruuna vanhalle kotitallille. Treenattiin yhdessä kamujen kanssa, käytiin uimassa, öllöteltiin laidunlomalla ja kilpailtiin. Pontus on aina kovin onnellinen päästessään vanhalle kotitallille takaisin. Sillä pyyhkii ihan hyvin Kuopiossakin, eikä sillä varmasti ole mitään valittamista eloonsa siellä. Sen silmät vain loistavat aivan eri tavalla ollessaan maalaishevosena koko päivän ulkona. Ja se on erityisen hyvä ratsastaa kesäkodissaan! 

Joku voinee muistaa, että Ootuksella voisi sanoa olevan ramppikuume. Valkoiset aidat tunnetusti syövät keltaisia kouluratsuja, joten paikalta pitää joskus karauttaa auringonlaskuun Bonanzan tahtiin. Reilu vuosi sitten käynyt onnettomuus maastossa on varjostanut itseluottamustani aika rankasti vielä viime kaudella, mutta aika korjaa haavat. Tällä kaudella olen ottanut Pontuksesta ja sen tölleröinnistä niskaotteen, joka on kantanut hedelmää radoilla. 

-- Kesä polkaistiin käyntiin Ylivieskan 2-tason kilpailuissa, kun Keltaisesta muuttui tuhma sekunnin sadasosassa. Ravikiemura muuttui rodeoksi useampaan kertaan, mutta sihisin vain huulten välistä Pontukselle rumia sanoja. Toinen rata meni täysin tyynesti ilman porsasteluja minun saadessa työvoitto. Jälkeenpäin naurattaa, varsinkin tuomarin kommentti: "ehkä vähän tuhma." Kaikki kuvat on ottanut Mia Mäki-Maunus / miutsin.net --

Kilpailukesä avasi silmiäni myös monessa muussa asiassa, joka sai miettimään omia toimintatapojani. Valmentaja kuiskuttaa korvanappiin verkassa ja hevosta talutetaan kahta puolen radalle. Ruoskitaan oma osaaminen radan jälkeen maanrakoon, kun voltin loppupuolisko läsähti. Tai vaihdot eivät tulleet joka toiselle. Tai sitten ollaan avoimen kateellisia kun samalla kyydillä tullut kilpakumppani saa paremman tuloksen. Itketään ja raivotaan varikolla, piestään hevonen kyytiin. Haistatellaan mukaan lähteneille apukäsille. Syytetään tähtien ja planeettojen akseleita, miksi meni vikaan.

Minulla ei valitettavasti ole valmentajaa mukana kilpailuissa. Jos olisi, voisi tulostaso olla täysin eri. En ratsasta valvovan silmän alla kuin muutaman hassun kerran kuussa. Opetellaan asioita kantapään kautta Pontuksen kanssa ihan keskenämme, joten siksi tuntuukin välistä niin isolta jutulta tehdä ihan kelvollinen laukasta pysähtyminen. Itse olen vilpittömän onnellinen saatua radan loppuun, kun alla on hevonen joka voi tehdä palttiarallaa mitä tahansa. Vaikka voltin takaperin ilmassa. Se, että jäikö joku kulma nyt liian loivaksi on aika maallista. Hevonen kehutaan vuolaasti, kun se aukaisee kuolaintarkastuksessa suunsa nätisti, vaikka se olisi juuri heittänyt ritolat radalla. Apukädet ruokitaan ylihinnoitellussa buffetissa päivän mittaan useaan kertaan, jotta lähtisivät toisenkin kerran ja kotimatka menee kiitellessä. Kisoissa pitäisi olla kivaa. Ihan oikeasti. Ei kannata tulla naama nurinpäin radalle, mättää hevonen kättä vasten ja haukkua tuomari kaikille "kun keskiravista tuli vaa 5.5, mä haluisin nähä ku se menee keskiravii". Ehkä pitää olla pikkuisen naiivi, jotta voi olla niin onnellinen kilpailuissa minun tavoin, niin mitättömistä asioista. Tai siitä, kun kaikki on mennyt ilman vahinkoja. 

© Maiju Laitinen / fotokolo.net

© Maiju Laitinen / fotokolo.net

 

 

© Kitta Hyttinen

-- Kesän tavoitteena oli (jälleen) hankkia kvaalit. Tässä oltiin kvaalijahdissa Kuopiossa, jossa Pontus himmaili käsijarru päällä, enkä vielä uskaltanut ratsastaa tarpeeksi rohkeasti sitä pelätessäni rodeota. Mutta Keltainen kantoikin minut selässään ilman kommervenkkejä aina lopputervehdykseen asti, joka sai hymyn herkäksi. Suurin osa kuvista Tiia Tahvanainen -- 

Kesän aikana huomasin, kuinka Pontus on ehkä ihan vähän aikuistunut. Asiat jotka ennen muistuttivat maailmanloppua, olivat tällä kaudella vain enää vähän jännittäviä. Kuten esimerkiksi halliverkka. Tai tuomarinauto. Tai yleisö. Pitkän kuljetusmatkan jälkeen kisasuoritus todennäköisemmin on paljon jännittyneempi, kuin naapurissa käydessä. Sinänsä aika ikävä yhtälö, koska täällä idässä "naapurikisat" on helposti kahden tunnin ajomatkan päässä. Tärkein huomio on kuitenkin omassa ratsastuksessa ja sen vaikuttamisesta hevoseen, niin sanottu kouluratsastuksen feng-shui. Jos minä kirraan ja jännitän, niin on se vähän sama kuin heittelisin palavia tulitikkuja nurkkaan. 

Kausi lopetellaan lauantaina kotitallin pikkukisoihin. Tuleva talvi tuo muutoksia sekä minun että Pontuksen elämään, mutta ennenkuin pyörimme muutoksentuulissa on treenikuviot selvät. Toiselle voimaa kantamiseen ja notkeutta lisää. Toiselle pari pullaa poskeen vähemmän, niin ei tarvii toisellekaan sitä voimaa niin paljon kehittää.

 

-- Kauden piti loppua Pieksämäelle, jossa Pontuksen kippo meni nurin. Kuuman kosteana hellepäivänä matkustettiin painostavien pilvien alla miltei 3 tuntia kilpailuihin, jossa kilpailupaikka oli täynnä polttiaisia ja ampiaisia. Herkkis Keltsi veti herneet (tai ampiaisen) nokkaan juuri ennen toista rataa, joka kiiruhdettiin pikavauhtia jännittyneenä läpi. 

Kaikki kuvat Suvi Nieminen. --

-- Kiuruveden aluemestaruuksien avoimessa luokassa Pontus yritti kaikkensa rataa kiertäessä. Ansku yskäisi laidalla, josta Keltsi päätti että nyt saa riittää. Hänen Keltaisuutensa yritti paeta paikalta ja ottaa kaikesta mahdollisesta uuden kimmokkeen, mutta itsevarmasti rynkytin ruunan apujen väliin ja tein kauden parhaan radan. Keskiravistakin irtosi 7,0 ! 

Kaikki kuvat ak.galleria.fi -- 

© A. Eskelinen

-- Kotiseuran seuramestaruuksissa sain villin idean kokeilla kankisuitsitusta. 1-tason kilpailut ja mukava ohjelma, niin mikäs sen parempaa paikkaa kokeilla uusia asioita. Pontus ihmetteli rivakasta nivelsuitsituksen vaihtoa kankiin, eikä kestänyt radalla aika voimakasta jalkaa keskilaukassa. Ruuna mynnähti ja esitti pienen protestin, mutta tultiin loppuun asti - eikä tässä vaiheessa kautta jaksanut mikään ulkopuolinen järkyttää ;) --