maanantai 19. marraskuuta 2012

Maailman paras Mummo

Iloinen hevosenomistaja täällä kirjoittelee, moikka kaikille!
Vaikka kaikkea on tapahtunut viime aikoina (mm. pesunkestävästä asenteestani "en koskaan hanki hevosta" luopuminen, muita hevosen läpi meneviä rahareikiä ja muuttotouhuilua) olen tällä kertaa hyvin onnellinen. Onhan minulla maailman paras hevonen.

Perinteikkääseen kilpailuviikonloppuun en lähtenyt kovin nöyränä, näin jälkiviisaana on hyvä sanoa että olisi ehkä pitänyt. Kerroin kaikille, jotka kuuntelivat ja kailotin koko maailmalle, että se on kaikki tai ei mitään. Tällä kertaa se oli tuota jälkimmäistä. Ventan kanssa ei mennyt putkeen. Ei vaan lähtenyt, minä tyrkkäsin ja heppa sekoili jaloissaan. Arvioin lähestymisen viimeiselle okserille väärin ja kevyt kosketus takasilla riitti tuomaan puomin alas. Se siitä sitten, eikä ollut edes hyvää aikaa. Ei kyllä harmittanut, koska itse mokasin lähtemällä tyrkkäämään ja jätin hevosen taas täysin yksin kaksi askelta ennen estettä.


Seuraavana vuorossa olikin ystäväni Sulo -ruunan vuoro, jonka selkään epähuomiossa eksyin, vaikken ruunasta pidä. Oikeastaan millään tasolla, sillä myöskään Sulo ei pidä minusta enää. Verryttely meni kohtuullisesti, roikun pelhameissa henkeni pitimiksi ja kun meidän vuoro koitti löysin itseni maasta ensimmäisen hypyn jälkeen. Pysäytyskuvista katsottuna ilmeeni on ensin järkyttynyt, mutta sittemmin helpottunut, sillä taisin tajuta ettei minun tarvitsisi enää hypätä ruunalla yhtään estettä. 

Koulupäivään lähdin huomattavasti nöyremmällä asenteella, vaikka se olikin ennen ykköslajini, mutta nykyisin lajit ovat vähän vaihtuneet... Ensimmäisenä ohjelmana oli Ventan kanssa Helppo C, tutustumisluokan kouluohjelma v. 2003. Saavuin ihanteelliseen aikaan kisapaikalle, kerkesin vähän ravata kentällä ennen 15min ryhmässä suoritettavaa halliverkkaa. Lähdin ryhmän viimeisenä, joten toiveet eivät olleet korkealla, vaikka verryttely menikin nappiin. Venta kuitenkin yllätti minut iloisesti holpottelemalla (pää taivaissa) eteenpäin ja laukat nousi mallikkaasti! Lopputuloksena oli jaettu 5. sija (luokassa starttasi yhteensä 24 ratsukkoa) tuloksella 112,5p - 62,500%.


Toisena luokkana menimme Helppo B:0 2009, tarkoituksenamme tehdä siisti ja tasainen rata. Keskiravit olivat taas vähän olemattomat vaatimattomat, mutta Venta myöskin peruutti ilman suurempia pystyynhyppimisiä, mikä tuntui varsinaiselta voitolta! Ihan tasaisimmasta päästä rata ei ollut ja pieniä tahtirikkoja esiintyi, mutta olen tyytyväinen että laukka-osuus oli kerrankin puhdas ilman rikkoja ja suoritimme annetut tehtävät oikein.

Saimme tuomarilta paljon kehuja laukkatyöskentelystä, mutta hän toivoi lisää kokoamista siirtymisiin, joiden harjottelu on jäänyt taas naurettavan huonolle... Ventan gramaanikuuri jatkuu vielä osittaisena, jotta selkään ja takaosaan saataisiin lisää voimaa, kun tällä hetkellä ei ole mahdollista käydä maastossa revittelemässä pitkiä pätkiä. Hyvällä mallilla kuitenkin ollaan, kunhan kuski oppisi vielä ratsastamaan!


Tulokset viikonlopulta:
17.11.12 - KvR/Iisalmi - 70cm - 11/13 - 4/- 45,01s
17.11.12 - KvR/Iisalmi - 70cm - HYL (Spiritas)
18.11.12 - KvR/Iisalmi - HeC - 5/24 112,5p 62,500%
18.11.12 - KvR/Iisalmi - HeB - 11/18 148,5p 59,400%

1 kommentti:

  1. Onnittelut! Voitit Pienten ponien elämää -blogin arpajaisissa. Laitoin sähköpostia antamaasi osoitteeseen.

    VastaaPoista