Ne rakkaimmat, ne tärkeimmät

-- Erikoispostaus elämäni tärkeimmistä hevosista --

sh-r Jaavan Tähtö s. 1987 k. 2010

Ratsastusharrastukseni alkoi 90-luvun lopulla "oikeilla" hevosilla, vaikka olinhan minä keppihevostallia nohevana pikkutyttönä pitänyt jo useamman vuoden sitä ennen pystyssä. Naapurimme ja hyvä tuttavamme hankki itselleen suomenhevosruuna Jaavan Tähdön eli "Jämän" itselleen ja innokkaana heppatyttönä sain käydä kerran viikkoon sillä ratsastamassa. Naapurini Johanna koutsasikin minusta pätevää pikkuihmistä umpikiltillä ruunallaan, vaikka taisin olla hieman hankala tapaus harrastuksen alkumetreillä. Odotin prinsessakohtelua, että hevonen laitettaisiin minulle valmiiksi ja tiputtuani laukkaavalta hevoselta en uskaltanut yli vuoteen laukata, vaan humputtelin tasaisesti kevyttä ravia menemään. Lopulta Jope hermostui minun nössöilyyn siinä määrin, että ajoi hevosen juoksutusraipalla laukkaan ja kun minä huusin naama punaisena selässä äitiä minun käskettiin vain olla uikuttamatta... :) Jämpyrä ruuna myytiin uuteen kotiin omistajan lähtiessä opiskelemaan.

pv-r Labany s. 1984 k. 2009 ?

Vanhempieni mielestä ratsastustunnit olivat liian kalliita, joten nähdessäni lehti-ilmoituksen hoitajan paikasta kinusin vanhemmiltani lupaa, ja lopulta pääsin hoitamaan vuodesta 2002 alkaen jo vähän vanhempaa puoliveriruuna Labanya "Laappaa" ja nuorta shetlanninponitammaa Lindaa. Saimme melko itsenäisesti toimia vähän vanhemman tytön kanssa tallilla, toinen meistä ajoi Lindaa kärryillä ja toinen ratsasti Labanyllä. Hoidin parivaljakkoa vuoden päivät, kesällä poljin jokaikinen päivä tallille yli 10km säässä kuin säässä ja vietin unelmieni heppakesää 10-vuotiaana pikkutyttönä. Opin tuona aikana paljon hevosista ja pääsin kokeilemaan uusia, vähän aluksi jännittäviäkin juttuja. Hoitaminen kuitenkin jäi talven myötä, sillä pyörällä en enää pystynyt kulkemaan ja vanhemmillani ei ollut minua mahdollista viedä tarpeeksi usein tallille, kuin olisin halunnut.

sh-r Kirmaaja s. 1988 k. 2008

Minä ja Kirppu minun ensimmäisissä kilpailuissa 5/2006 Koljonvirralla

Vuonna 2003 aloitin myöskin tuntiratsastajana Reitas Katrilli Oy:ssä (nyk. Koljonvirran Ratsastuskeskus Oy)  ja sain ensimmäiseksi hoitohevoseksi suomenhevosruuna Kirmaajan. Minulla oli tunti joka lauantai-aamu klo 10, jonka jälkeen jäin alkeiskurssille taluttamaan. Jos en saanut taluttaa Kirppua lähdin itku silmässä pyöräillen kotiin... Kirppu oli mitä mainioin monitoimihevonen, se oli nuoruudessa ollut ravurina ja myöhemmin menestyksekkäästi ratsuna, ja kerran pääsin kokeilemaan reen takana olevalla tasanteella tasapainottamista, kun Kirppua ajettiin talvella. Ruunan reipas oli niin innoissaan päästessään vanhoihin hommiin takaisin, että kun se sinkosi liikkeelle meinasi pikku-Minttu jäädä tallin pihaan pyllylleen istumaan - ja itkemään. Kävin Kirmaajalla ensimmäiset koulu- ja esteratsastuskilpailuni kohtalaisella menestyksellä. Kirppu kuitenkin valittiin niiden kilpailuiden perusteella vuoden tuntihevoseksi 2006. 

Estekurssilla kesällä 2009

Leps kesällä 2008

Kesällä 2006 sattuneen onnettomuuden jälkeen sain pahan estekammon, josta en ollut päästä yli enkä ympäri. Samaan aikaan vakiohevoseksi vaihtui ratsastuskoululla suurin torinhevosruuna Leps eli Lepakko-Lepe. Iso ja hidas ruuna sai minut vuoden aikana vakuutettua siitä, ettei esteet olekaan niin pelottava juttu kuin kuski luulee ja uskaltauduin taas hyppy hommiin ja kilpailemaan. Jännitin ensimmäisiä kilpailuja todella paljon, tärisin verryttelyssä ja suu kuivana hyppäsin rataa (ristikkoluokkaa toim.huom.), mutta ruuna toi minut varmajalkaisesti aina turvallisesti maalilinjan yli. Kun pääsimme ruunan kanssa sinuiksi se innostui joka kerta, kun pilli soi lähtömerkiksi. Parhaimmillaan se sai uutta pontta laukkaansa ja sitten mentiin! Pahimillaan se taas järjesti ilopukkisarjan, jonka seurauksena kuski laskeutui testaamaan maneesin pohjan laatua. Olen myös hypännyt Lepellä elämäni isoimman esteen - enää en siihen lähtisi ja minua harmittaa kovasti ettei minulla ole siitä todistusaineistoa. Hetken aikaa luulin todella lentäväni, kun iso ja massiivinen eläin ponnisti ison okserin yli. Lepe asuu vieläkin samalla tallilla, mutta en ole sillä vuosiin mennyt. Suhteeni tähän jättiläiseen myös rakoili kesällä, kun se karkasi joka päivä tarhastaan syömään aidan toiselle puolelle... ;)

Kössi ennen muuttoaan uuteen kotiin

Suorituksessa keväällä 2009

Kun halusin pärjätä kouluratsastuksessa paremmin kuin Lepsin kanssa ratsukseni vaihtui suomenhevosruuna Kösperi eli Kössi. Iso ruuna oli mitä ihanin ratsastaa, vaikka se välistä olikin raskas ja hidas ja kömpelö, mutta se todellakin innostui pohkeenväistöistä! Kävimme Kösperin kanssa kahden vuoden aikana seurakilpailuissa helppo c-b -tasolla ja jopa voitimme kerran! Olin ylpeänä palkintojenjaossa, kun tuhnuinen ja vanha suomenputte päihitti kiiltokuvan lailla kiiltäneet kauniit ja sirot ponit. Kun Kösperin myynti tuli ajankohtaiseksi vuonna 2010 oli se minulle kova paikka, sillä se oli uskollinen treenikaverini ja ruuna jonka kanssa tykkäsin tehdä töitä. Harkitsin ostamista aikani, mutta vanhempieni vastaus oli tiukka ei. Onneksi Kössi kuitenkin pääsi hyvään kotiin ja se opetti allekirjoittanutta ratsastamaan paremmin kuin kukaan muu hevonen tähän asti, sillä ilmaiseksi se ei mitään antanut.

sh-r Railon Onni s. 2000

Alkukeväästä 2009 tuntui että mikään hevonen ei riittänyt ja bongasin netti-ilmoituksen vuokralle tarjottavasta vasta ruunatusta suomenhevosesta, Railon Onnista eli Onnista. Ruuna oli kuvankaunis suomenhevonen, suklaanruskea läsipää, joka oli kiltti kuin lammas. Tarkoituksenani oli harrastaa ruunan kanssa ratsunjuttuja samalla, kun se vielä oli radoilla. Kerkesin ruunaa vuokrata muutaman kuukauden ja sinä aikana se muutti käsitystäni "kovasuisista ja ryöstävistä juoksijoista". Onni oli erittäin herkkä hevonen ratsastaa ja sillä oli miellyttämisenhalu ihmistä kohtaan. Se oppi nopeasti uusia asioita ja teki töitä positiivisella asenteella, eikä se mikään toivoton hyppääjäkään ollut. Onnin vuokraaminen kuitenkin päättyi hieman nopeasti loppukeväästä 2009, sillä omistajan toiveet ja minun taidot eivät kohdanneet toisiaan. Ruuna tuli myöhemmin myyntiin ja minua harmittaa vieläkin, etten sitä silloin ostanut. 

Murre talvella 2005

Kesällä 2007 uimassa

Koko hevoshistoriani ajan vuoteen 2011 asti mukanani on kulkenut yksi hevonen, kylmäveritamma Slorina eli Murre (josta olen myös tehnyt oman postauksen). Tutustuin tammaan (vielä silloin luulin että se on suomenhevonen ja ruuna) 90-lopulla ja aloin käymään tamman luona enemmän tai vähemmän aktiivisesti vuonna 2004. Murre asui melko kaukana kodistani, joten kesäisin aina yövyin hoitoreissuillani Murren omistajien luona ja päivät puuhastelin hevosen kanssa. Isokokoinen tamma oli sydämeltään kultainen ja todellakin painonsa arvosta kultaa. Se opetti minusta kärsivällisesti hevosihmistä ja meillä molemmilla vallitsi molemmin puolinen kunnioitus sekä kiintymys. Monet kyselivät minulta, miksi haaskasin aikaani hevoseen josta ei koskaan tule mitään, mutta vastasin aina että Murre on minun paras ystäväni, ja on sitä edelleen. Murre juoksi minut nähdessään höristen vastaan ja nautti jokaisesta hetkestä, jonka sen kanssa touhusin. Tamma eli 25-vuotiaaksi ja se opetti minulle kaikista vaikeimman asian, mitä voi opettaa -  rakkaimmasta hevosystävästään luopumisen. Kun Murren elämä alkoi olla loppupuolellaan tuli aika sanoa hyvästit maailman rakkaimmalle ja kilteimmälle tammalle. Ikävä on edelleen välillä läsnä, sillä jokaisella on vain yksi elämänsä hevonen.

Keväällä 2011 kolmatta kertaa Ventan selässä ja 80cm luokasta kotiin tuli sininen ruusuke!

Venta ei ole kovin kuvauksellinen hevonen, mutta sen olemus vaikuttaa tyyneltä ja rauhalliselta kuvissa.

Viimeisenä, vaan ei kuitenkaan vähäisimpänä, tulee tilastohevostamma Venta. (esittelypostaus, oma sivu) Tamma joka on niittänyt väärinymmärrettynä hullun hevosen mainetta, kuinka sitä on pidetty hengenvaarallisena ja siitä on puhuttu ympäri kyliä hulluna eläimenä. Pitää kai olla pikkuisen itsekin hullu, kun hulluista tykkää ;) Venta on kiltti ja ystävällinen eläin, kunhan se tottuu käsittelijäänsä. Sitä on pidetty joskus erittäin huonosti ja se on kohdannut paljon fyysistä väkivaltaa ihmisen toimesta, jonka takia se on tullut araksi ja pelkää uusia ihmisiä. Tamman puolustautumiskeinona on näyttää isolta ja pelottavalta, vaikka sitä todellisuudessa pelottaa enemmän itseään. Vuokrasin Ventaa ensimmäisen vuoden, jonka aikana se piti minua kovassa koulussa: jos minä pelkäsin sitä oli minun turha edes yrittää tehdä silloin sen kanssa mitään. Vuokrasopimus vaihtui ylläpitoon syksyllä 2012 ja myöhemmin samana syksynä ostin tamman itselleni. Katsotaan onko Ventasta seuraavaksi elämäni hevoseksi, se on ainakin hurmannut minut yrittelijäisyydellään ja asenteellaan, jolla se työskentelee. Jotenkin Venta on myös aivan minun kaltainen, olo on välistä kuin peiliin katsoisi... :)