Kun minä motivaationi menetin

Ei ole sanoja kertomaan mitä tapahtui viime kesänä. Miksen enää kirjoittanut. Kaikki alkoi isoista elämänmuutoksista: muutin opiskelemaan Kuopioon, mutta vielä toistaiseksi asuin Iisalmessa. Myin lapsuudenkotini ja muutin Kuopioon. Lopulta Ootuskin muutti Kuopioon ja elämä pääsi rauhoittumaan. Tähän kaikkeen kului reilu kuukausi. Olin niin väsynyt hektisestä elämäntilanteesta, että lopetin bloggaamisen siksi ajaksi. En lukenut muiden blogeja, enkä enää seurannut hevosmaailmaa. Elin vain pienessä kuplassani ja tarkoitukseni oli taas kirjoittaa, kun elämä taas vakiintuisi. 

Kun se päivä tuli, jolloin olisin voinut kirjoittaa ahdisti. Ei ollut mitään sanottavaa, ei ollut yhtään valokuvaa. Olin ratsastanut viikko tolkulla syyssateiden vihmoessa väsyneenä koulupäivän jälkeen pimeällä kentällä, vienyt hevosen märkänä talliin. Meni kuukausi, ennenkuin otin Ootuksesta edes ensimmäisen valokuvan puhelimella uudessa kotitallissaan. Ootus stressasi mahallaan ja minä mielessäni. Vanha kotitalli ja elämä Iisalmessa tuntui niin helpolta. Meni kahdeksan kuukautta, kun edes vierailin omassa blogissani.

Kertomatta jäi muutama epäonnistunut kisareissu loppukesältä Ootuksen kanssa sekä toisella lainahevosella. Tuntui typerältä kirjoittaa usean kuukauden taakse, koska sen hetkisestä arkielämästä ei tuntunut olevan sanaakaan kerrottavana. Koko Kuopiossa oloajan Ootuksella on ollut kaksi ihanaa vuokraajaa, joihin olen voinut luottaa. Hevonen hoidetaan hyvin ja kaikki on toiminut. Itsestäni on tullut samassa sattumassa ehkä vain satunnainen ratsastelija hevoselleni, jonka ennen tunsin kuin omat taskuni. Oli viikkoja, jolloin saatoin käydä kaksi kertaa tallilla. Entisessä elämässäni kävin jokaisena päivä. Ennen vietin useita tunteja päivässä hevoseni kanssa, mutta syksyn tullen yhteiset hetket vaihtuivat nopeisiin tallipyrähdyksiin, kahdessa tunnissa homma pakettiin ja kämpille.

Nämä kuvat on viimeiseltä ratsastukselta ennen Tamperetta

Ootuksen kanssa terveydessä oli ongelmia koko syksy ja talvi. Käytiin klinikalla, vaihdettiin satulaa, naksauteltiin nikamia ja käsiteltiin niveliä manuaalisesti. Hoidettiin ja syynättiin, mutta ratsastettavuus levisi kuin Jeesuksen hauta pääsiäisenä ja mikään ei onnistunut. Jatkuva huoli hevosesta ja sen liikkumisesta söi minua pitkään. Sinänsä Pontus (uusi lempinimi) viihtyi uudessa kodissaan. Sillä oli hyvä poikapössis, missä painittiin koko päivä ja hoito oli ammattimaista. Oli iso ja valoisa karsina, sekä hallin katto pään päällä pahimmissa syyskelien treeneissä. 

Ootus kuitenkin hoidettiin kuntoon ja aloitettiin kuntouttaminen. Kaikessa vauhtisokeudessani olin unohtanut perusasiat hevosen liikkumisesta ja pohjien vaikutuksesta hevosen liikkeeseen. Otettiin ensimmäisiä laukka-askelia pitkään aikaan ja minä pääsin yli maastokammostani Keltaisen kyydissä. Sitten elämä muuttui taas. Minun opiskelut vaihtuivat Tampereelle, jolloin Kultainen Keltainen jäi Kuopioon. Olen opetellut nyt uudestaan elämään uudenlaisessa tilanteess, sillä olen ilman hevosta ensimmäistä kertaa Ventan kuoleman jälkeen. Nautin kuitenkin keväästä Tampereella kameran etsimen läpi. Onneksi Ootusta hoidetaan rakkaudella ja sillä pyyhkii hyvin.

Oulussa heinäkuun lopulla / Ootus ja ystävänsä Leevi / minut kakskytviis, mutta treeniä treeniä