Syysväsymys

Olo allekirjoittaneella on kuin kuvan hevosella. Väsyttää niin mahdottomasti ettei ole todellistakaan. Pitkät kouluviikot ja työn täyttämät viikonloput ovat pitäneet liikkeellä ja verottaneet voimia. Eiliset estekilpailutkin menivät täysin metsään, kun olin maitohapoilla alusta asti ja keskittymiskyky esteistä vaihtui kutsuvaan kotisohvaan. Hävettää ihan se, kuinka tulikaan rätkittyä... jospa sitten Maaningalla estehyppelytkin sujuisivat mallikkaammin....

Nikon D200 + Sigma 70-200mm/f2.8

Kuvassa suomenhevosruuna Pasadena (i. Ressu Roikale e. Sirmiina ei. Siruluonto) päiväunilla keväällä 2011.

Ajattelin muuten käydä joku sumuinen päivä kuvailemassa työkavereitani aamutarhailussa. Oma lomaa koulusta vai (taas) yhden vapaapäivän uhraaminen?

Kuvahaaste

Sain haasteen Tiialta, kiitos! :) (http://lillivoitto.blogspot.com/).

1. Aukaise neljäs tiedostokansio, jossa säilytät kuviasi.
2. Aukaise kansion neljäs kuva ja julkaise se blogissasi.
3. "Selitä" kuva.
4. Haasta kolme muuta bloggaajaa.

Haastan: Noran, Riikan ja Lauran


Kuvan on ottanut Maiju Laitinen / fotokolo.net, kiitos!

Tämä kuva on minusta ja vuokratammasti Mammutista (josta olenkin lupaillut pitkään esittelypostausta, ehkä viikonloppuna...) Kuopion seuraestekilpailuissa 15.10.2011. Menimme vain yhden luokan, 70-80cm arv. A.1.0. Kilpailut olivat miun kisaajauralleni ensimmäiset isot kilpailut ja olin aivan paniikissa. Mokasin sarjalle tulon, joten b-osa lähtikin sitten mukaan... :) Olen kuitenkin tyytyväinen muumiin, joka käyttäytyi esimerkillisesti ja suostui kyydittämään kauhusta kankeaa kuskia.

8 päivää aikaa!

Nikon D90 + Nikkor 50mm/f1.8

Muistakaa osallistua valokuvauskilpailuun (linkki).

8 päivää aikaa! :)

Haastetta

Säännöt ovat seuraavat:

a) kiittää haasteen antajaa: Kiitos Miia :--) (http://miiargh.blogspot.com/)
b) antaa haaste kahdeksalle bloggaajalle
- haastettavat: siskoni Laura sekä kaikki muut, jotka haluavat tulla haastetuiksi! :)
c) ilmoittaa näille kahdeksalle haasteesta
d) kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

1. Teen paljon mielummin kaikkea muuta, kuin koulujuttuja. Yleensä siivoan, mapitan papereita ja saatan jopa leipoa! Nytkin teen tätä, kun pitäisi olla tekemässä englannin vanhaa yo-vihkoa huomiseksi ja lukemassa täyttä päätä koeviikkoa varten. Huomenna ajattelin viettää hitaan torstain, pelata the Sims 3 lemmikkejä ja käydä kahvilla kaverin luona. Eli mikä koeviikkostressi? (alkaa perjantaina, toim. huom.)

minä ja Larsa. Lue lisää Larsan omasta blogista.

2. Minulla on maailman hienoin auto, jota rakastan. Olen noussut autoni vuoksi jo jonkinlaiseksi urbaanilegendaksi kotikaupungissani, sekä minulle on sanottu näyttäväni saksalaiselta sihteeriltä autoni ratissa. Mulle vaan tulee saksalaisesta sihteeristä joitan muuta mieleen... Larsa rules ok.

3. Ihmiset ovat usein kysyneet olenko vihainen tai surullinen. Olen melkoinen rääväsuu, enkä turhaan pehmennä ärräpäitä puheestani. En silti ole vihainen tai surullinen, vaikka siltä näyttäisin / tai kuullostaisin. Luonteeltani olen aika tulisieluinen, yhtä herkkä kuin ryoliittinen tulivuori. Sain kerran koulutuomarilta loppukommentin: ei tarvii ottaa niin vakavasti. Mielestäni rata meni tosi hyvin, mutta keskitymisilmeeni on vain vakava. Seuraavan radan menin tuskaisen näköisellä hammashymyllä. ;)

sh-t Viivian 1324-98 i. Totilo e. Vinkari ei. Vinkaus
& minä keskttyneenä 9/2010 (kuva Maiju Laitinen / fotokolo.net)

4. Asun kaaoksen keskellä, eikä minulla ole suoraansanottuna hajuakaan missä puolet tavaroistani tällä hetkellä sijaitsevat. Silti viihdyn sotatanteretta muistuttavassa huoneessani, sillä se on kaaos mitä voin hallita itse.

5. Tykkään ratsastaa eniten hevosilla, jotka muistuttavat minua: hitailla, isoilla, kömpelöillä mutta kilteillä. Myöskään ruumiinrakenne ei tarvitse olla solakka kuin silakalla. Tällä hetkellä kavioliitossa kanssani on välistä kiukkuinen tamma, joka osoittaa mielipiteensä hyvin selkeästi. Kiltti ja rauhallinen, mutta muutaman väärän sanan jälkeen asiat voi olla toisin...

til-t Venta (kuva AK / ak.galleria.fi)

6. En ole vielä läheskään valmis lukiosta, mutta olen suunnitellut jo kaikista olennaisimman valmiiksi: KIITOSKUVAT. Haluaisin käydä myös kuvastudiossa ammattilaisen kuvattavana, mutta toisaalta haluaisin tukea toista kaltaistani harrastelijaa. Asia on vähän kaksipiippuinen juttu, jos joku haluaa ilmoittautua vapaaehtoiseksi kuvaajaksi (ja on jo valmiita ideoita kuvien suhteen) niin ota yhteyttä minttu@aaveen.net.

7. Tykkään juhlimisesta, mutta en viihdy baareissa. En kuule mitään mitä muut kanssa ihmiset yrittävät puhua täysillä pauhaavan musiikin läpi, joudun jonottamaan juomisiani useamman kymmenen minuuttia, en mahdu istumaan, soitettava musiikki on huonoa... Lista on loputon.

8. En ymmärrä niitä ihmisiä, jotka hukuttavat hevosensa "söpöihin" varusteisiin ja värisävyihin, vaikkeivat itse pitäisi niistä. Siksi olen hankkinut varusteita ja värisävyjä oman mieltymykseni mukaan: mustaa ja oliivinvihreää, sekä taatusti itseni näköistä.

Happy Halloween 2011 -huopa

Siunattu hiljaisuudessa

Voi jeesus kun tekisi mieli sanoa muutama ruma sana. Ärr. Ei se että photobucket temppuaa (olen muka ollut liian suosittu, epäilen(PÄ)...) vaan myös se, että aaveen.net -sivustostani on tullut joku uusi paikka kateudelle. Ja nettikiusaamiselle. Viimeksi mainittu on sellainen asia mitä minä en katso läpi sormien.

Muutama päivä sitten kuvat.fi -palvelun muutamiin kuviin tuntemastani tytöstä on vaihtelevilla nimimerkeillä kirjoitettu epämiellyttäviä (ja ulkopuolisen korvaan kateellisia kommentteja) käyttäen omana nimenä kolmansien osapuolien kokonimiä.

Elikkä yhteenvetona; joku on kirjoittanut nimimerkikseen toisten ihmisten nimiä haukkuakseen muita. Minulla on perusteluni miksi nimet ovat tekaistuja. 1) sivustolleni ei kommentoida useita kertoja päivässä 2) kun tiettyyn kellonaikaan ilmestyy usealla eri nimimerkillä monta kommenttia voidaan olettaa kirjoittajan olevan sama. 3) en usko, että kellään nimimerkiksi merkityillä henkilöillä olisi oikeasti sanottavaa kuvien henkilöistä.

Isoveli valvoo kommentoitia jokaisessa paikassa, jossa minä olen takana. Se, etten vastaa kommentteihin ei tarkoita sitä ettenkö sitä huomaisi. Nämä kyseenalaiset kommentit ovat nyt siunattu hiljaisuudessa bittiavaruuden haudan lepoon ja jatkossa toistan samaa kavaa. Kiusaaminen on aina väärin ja kuvasivustojeni ei ole tarkoitus tuottaa kenellekään mielipahaa.

A Horse of a different color

Tällä postauksella ei ole mitään tekemistä valokuvausten tai hevosten kanssa.

Maailman paras TV-sarja on pyörinyt jo muutaman jakson verran uutta kauttaan ja viimeisin jakso kantaa nimeä " A Horse of a different color". Puhun sarjasta nimeltä Dexter, joka on ollut suosikkini kirjana ja tv-sarjana jo vuosia. Televisiosarjassa kun yhdistetään neat monster Dexter ja Michael C. Hall lopputulos ei voi olla mitään muuta kuin täydellistä. Suosittelen kaikille, joita ei veri ja kylmäverinen murhaaminen kuvota. Ja ainiin, K18!

Nämä kuvat vuodelta 2007, tulivat mieleeni kun katsoin uusimman jakson.
Nikon D50 + Nikkor 55-200mm/f5.6

Esittelypostaus: Paras kaverini

Lempihevoseni oli ja tulee aina olemaan ruotsinkylmäveritamma Murre, joka oli paras ystäväni monta vuotta. Juhannuksena 2005 tutustuin paremmin jo ennestään häilyvästi tuttuun Murreen. Siitä päivästä lähtien Murren kanssa vietetty aika antoi voimia minulle arkipäivilleni viisi ja puoli vuotta.

Alku ei ollut tanssia ruusuilla tai amarylliksillä, kun isokokoinen tamma päätti olla ottamatta satulaa selkään tai tuoda metrinmittainen pikkuihminen pikavauhtia kotiin kävelyretkeltä. Päivä kerrallaan Murre alkoi kuunnella toiveitani retkiemme pituudesta samalla, kun luottamuksemme toisiimme kasvoi hiljalleen.

Minulta kysyttiin usein, miksi halusin tuhlata aikaani vanhaan "koinsyömään" hevoseen, jolla ei voinut kunnolla ratsastaa eikä siitä enää mitään saisi irti. Vastasin aina, että Murre on minun paras kaverini. Kaveri joka kohteli minua reilusti ja oli aina iloinen näkemisestäni ja minä tahdoin vastapainoksi antaa kaiken rakkauteni ja huolehtia siitä, että Murren viimeiset vuodet olisivat elämisen arvoiset.

Vuosien aikana kerkesimme kokea Murren kanssa kaiken ilon kesäisinä päivinä uidessa ja kaiken surun, kun Murren elämä oli loppupuolellaan. Päätimme kaikesta yhdessä (mikä tuntui ja tuntuu edelleen minusta hassulta ajatukselta) ja kunnioitimme molemmat toisiamme. Murre ilahtui aina näkemisestäni ja se näkyi hevosesta kauas, kun se tuli innosta puhisten laitumelta laukalla vastaan, hörisi jatkuvasti jutellakseen ja seurasi sokeasti minun perässäni minne ikinä meninkin. Samalla se kärsivällisesti opetti minua hevosihmiseksi ja kantamaan vastuuta elävästä olennosta.

Viimeisinä kesinä teimme luottamukseen perustuvia kävelylenkkejä maastossa siten, että minä kävelin edellä ja Murre seurasi tiiviisti minun perässä täysin irti ilman riimunaruja, päitsiä tai suitsia. Kävelyretkemme ulottuivat ravi- ja laukkapätkille joissa Murre tiiviisti seurasi minua ravilla tai laukalla riippuen siitä, kuinka kovaa itse juoksin. Aluksi pelottavien asioiden kohdatessa liittomme rakoili, kun muutamaan otteeseen tamma hölkytteli kotipihaan ottaen kuuleviin korviinsa minun huutoani takaapäin. Pikkuhiljaa Murre kuitenkin alkoi kohdata pelkojaan pysyäkseni perässä, ja vaikka hevosesta näki että se pohti mielessään kääntymistä kotiin, mutta minun jatkaessani matkaani eteenpäin se keräsi rohkeutensa ja seurasi minua mörkökohtien ohi.

Viimeisenä syksynä Murren pitkäaikaisella kotipaikalla puhalsivat muutoksen tuulet ja jouduin 25-vuotiaan hevosen kanssa muuton eteen. Asiat eivät kuitenkaan menneet suunnitelmien mukaan ja jouduin luopumaan parhaasta ystävästäni vuoden vaihteessa 2011. Kävin viimeisen kerran katsomassa tamma kotonaan, taputtelin sitä hiljaa aikani karsinassa ja puin uutta kotimatkaa varten puhtaan loimen. En pystynyt jäämään katsomaan Murren lähtöä vaan lähdin ennen uuden omistajan tuloa paikalle. Viimeisenä sanoin Murrelle: "Nähdään pian kaveri, koita pärjätä."

Kotimatkalla jouduin pysähtymään monta kertaa pyyhkimään silmiäni kuivaksi, ennenkuin kykenin jatkamaan matkaa kotiin päin. Sain illalla uudesta kodista viestin, että muutto oli sujunut mallikkaasti ja Murre voi olosuhteisiinsa nähden hyvin. Sovin tulevani tarkastamaan ystäväni kunnon viikonloppuna, mutta samalla tunsin kuinka en enää näkisi Murrea.

Lauantaiaamuna 8. tammikuuta 2011 sanoin ystävälleni aamulla, että tammalla ole kaikki hyvin. En tiennyt mistä tunne tuli, mutta tiesin ettei kaikki ole niin kuin pitäisi ja olin huolissani parhaasta kaveristani. Iltapäivällä klo 15 sain tekstiviestin, jossa minulle kerrottiin Murren, parhaan ystäväni, nukkuneen ikiuneensa voimien loppuessa yrittäessä päästä jalkeille uudessa kodissaan.

Olen kiitollinen saadessani kokea elämäni parhaita hetkiä maailman ystävällisimmän ja suuri sydämisen tamman kanssa. Toivoisin saada tietää, minne ystäväni on haudattu, jotta voisin käydä muistamassa haudalla yhteisiä hetkiä. Hevosia tulee ja hevosia menee. Parhaita ystäviä on sen sijaan yksi elämässä.

"Heittäkää haudalle hiljaa multaa,
siellä on elämäni hevonen,
siellä on kultaa."
29.7.1985 - 8.1.2011

Pahoittelen sekavaa tekstiä, ikävä Murrea on kova.
Tällä blogitekstillä osallistun Horzen bloggauskilpailuun ja minulla on mahdollisuus voittaa 500 euron lahjakortti Horzen verkkokauppaan, http://www.horze.fi.