sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Joulukalenteri 2011: Luukku 4

Photography by aaveen.net'in joulukalenteri on vastaava: jokaisena päivänä jouluaattoon asti julkaisen kahdesta eri muokatusta haasteesta kuvan (/kuvia) ja yhden biisin soittolistaltani. Nämä päivittäisen haasteet elävät koko ajan ja niitä voidaan muokata lukijoiden toiveiden mukaan. :)


Luukku 3
Harrastus







Mikään näistä töistä ei ollut opettajan mieleen, jokaisessa oli parantamisen varaa
(ihmettelen kyllä edelleen miksi...).
Tykkäsin piirtää kissoja jokaikiseen mahdolliseen paikkaan tai tehdä mustalla huumorilla olevia töitä. Näiden kuvien ottamiseen on käytetty vanhaa puhelintani, joten laadukkuus on tästä postauksesta kaukana, kun mukana on vielä minun piirroksiani.

Tahdon rikkoo kaavaa toistamiseen. Eli tänään ei nähdä kuvia, kun seison kaatosateessa tai auringon paahdettavana kilpailuareenan vieressä kamera kädessä (been there done that) tai kuvaa minusta esittelemässä ratsastustaitojani vaihtelevilla hevosystävillä.

Tänään nähdään kuvia, kun minä olen piirtänyt! Painoitus sanalle piiiiirtänyt. Eli en ole maalannut, veistänyt tai ollut taiteellisesti kovinkaan luova. Olen saanut kynän ja paperia (tai minun tapauksessani lempityöskentelyvälineeni on sivellin (ja muste) tai perinteinen mustekynä) ja olen suhertanut paperinkulmat täyteen sarjakuvamaisia hahmoja ja piutpaut välitän todellisuuden mukaisuudesta, taiteen tyylisuuntauksista tai värimaailmoista.

Kävin tarhaikäisestä peruskoulun viimeiseen luokkaan asti kuvataidekoulussa, jossa lievästi sanottuna pakkopullamainen "nyt teet näin, tuo ei ole hyvä" kolautteli taiteellista luovuuttani, enkä piirrä (taas se tuli, piirrä. En siis ole taiteilija, minä piirrän piirrustuksia.) juuri ollenkaan. Tuntuu että yhdeksän vuoden aikana viikoittain käytetty kolme tuntia korvataan olemalla laiska, tylsä ja luomaton. Viimeisin mestariteokseni parin kuukauden takaa löytyy TÄSTÄ. Voinen olettaa, että jokainen tämän postauksen lukeva ehdottaa minulle pysymistä vain kameran takana...


Kappale, josta et pidä



Olin eilen viihteellä ja en voi kun ihmetellä, että miksi tätä soitetaan yökerhossa tanssimusiikkina?? Ja miksi oi miksi, ihmiset olivat innoissaan TÄSTÄ?? Pidän harvoista suomalaisista yhtyeistä, enkä ole mistään kohtaa jääkiekkoihminen. Ollakseni rehellinen myönnän, että mielestäni vauhkaaminen maailmanmestaruudesta on yliarvostettua, enkä osallistunut kansanjuhlaan tai seurannut "upeaa voittokulkua" millään tavoin. Toisaalta yhteiskunnallisesti ajateltuna sopivaan paikkaan tullut piristysruiske saa suomalaiset enemmän uskomaan itseensä. Voisin listata tämän päiväisen tehtävänannon alle lonkalta yli 10 biisiä, jotka saavat minun haluamaan puhkoa tärykalvoni. Jäädään kuitenkin yhteen kappaleeseen.


Ehkä huomenna hieman laadukkuutta kehiin minunkin touhuihini tässä blogissa, toivottavasti ainakin!

3 kommenttia:

  1. noi kaks ekaa on tosi siistejä ;O etenki toi kissa on mahtava!

    VastaaPoista
  2. Laura, haha, kiitos! On mulla (ehkä) pari semmoistakin työtä, joista opettajakin oli innoissaan, mutta niitä ei sitten tietenkään löytynyt tätä postausta varten, eikä kuvatodisteita ole olemassa.

    VastaaPoista
  3. Hyhyi. Toi Poika saunoo on ihan syvältä sieltä jostain :D ! Sitä kun kuunteli koko kesän radiosta tai itseasiassa jokaikisestä paikasta josta ääntä lähtee niin meni ihan yli.. Huoh, jos kuulen sen viellä jostain hyppään talon katolta, ärsyttävä biisi ! :D Ja et sä ny huonosti piirrä, mä ainaki tykkäsin sun omasta tyylistäs ;)

    VastaaPoista